Lue keskustelun säännöt.
Voiko eskarin aloittaa vuotta aiemmin?
04.01.2012 |
Meillä tilanne, että poika syntynyt tammikuun alussa ja juhli juuri syntymäpäiviä. Osaa lukea ja kirjoittaa. Toki virheitä vielä tulee, mutta melko taitavasti kuitenkin. Samoin laskeminen sujuu hyvin.
Mietin vain, että kun perheen nuorin menee ensi syksynä päiväkotiin ja samoin oli tarkoitus, että tämä viisivuotias. Ajattelen, että eskari olisi kuitenkin tässä vaiheessa jo hyvä, koska kyllähän sitten leikille yms on aikaa sitten iltapäiväkerhossa ja toisaalta aikalailla tuo eskarikin on vielä leikkiä.
Onko kenelläkään kokemusta?
Kommentit (21)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
http://www.oph.fi/koulutus_ja_tutkinnot/esiopetus/oikeus_esiopetukseen
Sitäpaitsi mihin lapsi tarvitsee esiopetusta, jos on niin "erinomainen"?
Koulukypsyydessä olennaista ei ole suinkaan luku- ja kirjoitustaito, vaikka niin useinkin luullaan. Paljon tärkeämpää on kyetä kuuntelemaan ja noudattamaan ohjeita, työskentelemään itsenäisesti, tulla toimeen ikätovereiden kanssa, huolehtia omista tavaroista jne. Mikäli lapsi lähtee kouluun vuotta aiemmin, hänen on selviydyttävä mm. luettelemistani taidoista (muitakin kriteereitä on) hyvin.