2. KIRJANPIDON PERUSTEET
"OMA PÄÄOMA"
Periaate: Oman huushollin ja firman talous pidetään tiukasti erillään toisistaan eikä niitä sotketa missään vaiheessa. (Tämän periaatteen noudattaminen on monelle todellisuudessa vaikeaa ja tästä syntyy paljon sotkua.)
Kirjanpidossa on jutut vähän eri tavalla riippuen siitä mikä n k yritysmuoto yrityksellä on (ajattelematta edes sitä, että kaikki olisi jollakin isolla tietsikasysteemillä!) Mutta tässä opetellaan perusideaa, jolla kuitenkin voisi laittaa ihan oikeankin kirjanpidon (esimerkiksi vihkoon tai mahdollisesti Excelillä - oikeastaan jopa tälle valkoiselle paperille näillä T-tileillä, vaikka siitä ei kyllä kirjanpitolaki ja viranomaiset tykkäisi). Tietokone toimii isona laskukoneena, jota alkaa kaivata kun oikeassa elämässä alkaa tulla paljon yhteenlaskettavaa. Tässä on vain niin pieniä summia että ei tarvitse edes laskinta.
Tämä KAKSINKERTAISEN KIRJANPIDON pikakurssi ei noita erilaisia yritysmuotoja nyt huomioi (Tmi, KY, Oy). Mutta yritys pidetään erillään omistajan kotitaloudesta. Siksi kaikki raha, minkä omistaja pumppaa yritykseensä laitetaan sinne tilille "Oma pääoma" kuten myös raha, jonka yrittäjä ottaa ulos yrityksestä omiin tarpeisiinsa. "Oma pääoma" kertoo määrän, jota ei tarvitse maksaa takaisin jollekin ulkopuoliselle lainanantajalle, esimerkiksi pankille. Se kannattaa ajatella yrityksen velkana omistajalleen.
Kun omistaja (omistajat) laittaa rahaa yritykseensä, niin yrityksen velka omistajalleen lisääntyy, koska omistaja lainaa rahaa yritykselleen. Rahat laitetaan kassaan tai pankkiin. Jos omistaja ottaa rahaa yrityksestään omiin tarkoituksiinsa, niin yrityksen velka omistajalleen vähenee. Jos yrittäjä esimerkiksi ottaa kassasta tai pankista omaan taskuunsa (= huushollinsa käyttöön) rahaa ja menee niillä rahoilla ruokakauppaan ostamaan perheelleen ruokaa, niin yrityksen velka omistajalleen vähenee, koska ottaa takaisin yritykseen laittamaansa rahaa. Pystyykö tämän ymmärtämään?
Esimerkki tästä (tee samalla paperille kun luet):
Piirrä kolme T-tiliä. Kirjoita jokaisen tilin vasempaan reunaan Debet (D) ja oikeaan reunaan Kredit (K). Kirjoita tileille nimiksi Kassa, Pankki ja Oma pääoma.
Sitten laitat Kassan ja Pankin vasempaan reunaan ison + merkin ja oikeaan reunaan ison - merkin.
Sitten laitat Oman pääoman vasempaan reunaan ison - merkin ja oikeaan reunaan + merkin.
PLUSMERKKI tarkoittaa että LISÄÄNTYY / kasvaa.
MIINUSMERKKI tarkoittaa että VÄHENEE / pienenee.
Sitten teet kaksi KIRJAUSta:
1.) Laitan kodin ruokakassasta firmaan 100. Laitan rahat firman kassaan, joka minulla on vanhassa kenkälaatikossa. Tämän summan kirjaat nyt siten että kassa lisääntyy ja firman velka sinulle lisääntyy = oma pääoma firmassa lisääntyy. Kirjoitat kassan debet puolelle 1) 100 ja Oma pääoma kredit puolelle 1) 100.
2.) Sitten viet firman kassasta 60 pankkitilille. Kirjaat tämän summan siten että kassa vähenee ja pankki lisääntyy (= pankkitilille tulee lisää rahaa). Tämän summan kirjaat siten että kirjoitat kassa kreditpuolelle 2) 60 ja pankki debetpuolelle 2) 60.
Nyt kysytään, että paljonko on tällä hetkellä firman kassassa rahaa? Entä paljonko on yrityksen pankkitilillä rahaa? Laske debet- ja kreditpuolen erotus. Tämä erotus kertoo paljonko kassassa tai pankkitilillä on rahaa. Jos tilillä jompikumpi puoli on ilman mitään kirjausta (lukua) niin se tarkoittaa, että se puoli on nolla, ei siis ole mitään. Tuota debet- ja kreditpuolen EROTUSTA kutsutaan SALDOKSI. (Jos merkitset sen tähän tilille joksikin välisummaksi, niin piirrä vaikka neliö sen ympärille, sillä sen ei tässä käsiversiossa kuuluisi nyt näkyä missään. Tietokoneohjelmien raporteissa saldo voi näkyä vaikka jokaisen kirjauksen jälkeen.)
Jos kirjaat jonkun jutun väärin, niin älä pyyhi sitä kumilla, vaan vedä viiva väärin kirjatun jutun yli. Käsin, mustekynällä tehdyssä kirjanpidossa vedetään siististi viivalla yli, tietokonekirjanpidossa on omat juttunsa virheiden korjaamiselle.
Jokaisen kirjauksen yhteydessä jonkun tilin debetpuolelle ja jonkun toisen tilin kreditpuolelle pitää kirjata aivan yhtä paljon. Näin joka kirjauksen jälkeen D=K. Tämä toimii myös kontrollina, että kaikki on oikein. Mutta huomio, että samalla saattaa tulla kirjattua vaikka mitä erilaisia vaihtoehtoja, esim. tässä ensin kaksi tiliä lisääntyivät molemmat, sitten toinen väheni ja toinen lisääntyi jne.
Kassa, Pankki ja Oma Pääoma ovat sellaisia tilejä, joiden paikka on TASEtilillä. Ne ovat tasetilin tilejä. On tärkeää, että katsot onko käsittelemäsi tili joku Tasetilin tili vai ei. Jos se on tasetilin tili, niin se toimii samalla tavalla kuin nämä esimerkkitilit. Mutta jos tili ei ole tasetilin tili, niin se kuuluu Tuloslaskelmaan, mutta niitä asioita ei vielä käsitellä.
Kiinnitä siis huomiota siihen onko jonkun kyseisin tilin paikka Tasetilillä vai ei. Sitten katsot vielä, että onko sen tilin paikka tasetilin Debet- vai Kreditpuolella. Jos paikka on Debetpuolella, niin siinä on plussat ja miinukset kuten kassa- ja pankkitilillä ja se toimii niiden mukaan. Mutta jos sen tilin paikka onkin tasetilin kreditpuolella, niin sen plussat ja miinukset ovat kuten tässä oma pääomatilillä ja se toimii sillä tavoin. Ymmärsikö tämän? Ja plussa tarkoittaa, että lisääntyy-kasvaa ja minus tarkoittaa että vähenee-pienenee! Hyvän lunttilapun voisi noista plussista ja miinuksista tehdä, mutta tässä ei pitäisi olla muuta, mitä varsinaisesti täytyisi opetella ulkoa.
Tee kirjaukset, jatkoksi jo aloittamillesi tileille:
3.) Siirrät 10 pankista kassaan. (Pankki vähenee, kassa lisääntyy.)
4.) Otat 15 firman kassasta omaan taskuun ja menet kauppaan ostamaan ruokaa perheelle. (Kassa vähenee, firman velka sinulle vähenee = oma pääoma vähenee.)
5.) Laitat 20 taskustasi firman pankkitilille. (Pankki lisääntyy, firman velka sinulle lisääntyy = oma pääoma lisääntyy.)
Vastaukset:
3) Pankki debet 10, kassa kredit 10.
4) Kassa kredit 15, oma pääoma debet 15.
5) Pankki debet 20, oma pääoma kredit 20.
Laske jokaiselle kolmelle tilille saldo. Kirjoita saldo sille puolelle tiliä, missä summa on pienempi. Vedä viiva tilien alle joka näyttää, että kirjaukset loppuivat tähän. Kirjoita viivan alle jokaisen tilin loppusumma. Kassalle pitäisi tulla 110, pankkitilille 80 ja oma pääomalle 120. Paljonko on laitettu kassaan, paljonko otettu ulos ja paljonko on rahaa kassassa lopuksi? Entä samat kysymykset koskien pankkitilillä? Paljonko on yrittäjä on laittanut yritykseen, paljonko ottanut ulos ja paljonko on velka omistajalleen lopputilanteessa?
Keksikää lisää kirjauksia näille kolmelle tilille ja laittakaa joitakin ehdotuksianne vastauksen kanssa tänne!
Anteeksi, jos olen tehnyt tässä jonkun huolimattomuusvirheen. Omille virheille voi olla sokea ja tässä joudun kirjoittamaan tavallista tekstiä sen, minkä kirjaisin T-tilille, jos tässä voisi semmoista kuvaa käyttää, mutta kun ei taida voida.
Kommentit (6)
Jos omistaja ottaa rahaa yrityksestään omiin tarkoituksiinsa, niin yrityksen velka omistajalleen vähenee. Jos yrittäjä esimerkiksi ottaa kassasta tai pankista omaan taskuunsa (= huushollinsa käyttöön) rahaa ja menee niillä rahoilla ruokakauppaan ostamaan perheelleen ruokaa, niin yrityksen velka omistajalleen vähenee, koska ottaa takaisin yritykseen laittamaansa rahaa. Pystyykö tämän ymmärtämään?
Oma pääoma on yrityksen omaa pääomaa, eikä sitä niin vain lainailla tai maksella takaisin.
Älä ap opeta kun et kerran osaa. Joku voi jopa uskoa hölynpölyäsi.
Jos toiset nyt haluaa oppia niin älä häiritse. Laita ihan oma ketju ajatuksillesi!
toimimaan noin kuin ap esittää, niin ei kyllä kovin pitkälle pötki. Lisäksi henkilöyhtiöissä ap:n kannattaisi puhua vaikkapa yksityistilistä eikä omasta pääomasta.
t. 5
Tässä alussa sanotaan - jospa lukisit tekstin - että nyt on kyse vain kirjanpiton yleisteoriasta eikä huomioida mitään erityistä yritysmuotoa.
Joten jos sulla on vielä asiaa, niin laittaisitko ihan oman ketjun itsellesi ja omille asioillesi, niin saisit sinne varmaan keskustelijoita. Moni haluaa heittää läppääkin näistä asioista! Varsinkin sellaiset, jotka eivät itse ymmärrä ja kyky - ja lukutaitokin puuttuu!
kuuluvia juttuja etkä mitään yleisteoriaa...
Kommentoin tästä eteenpäinkin "opetuksiasi" aina kun ne menevät väärille poluille. Sorry, sana on vapaa ja mielestäni on tärkeätä ettei ne jotka haluavat oppia asioita opi niitä väärin. Sinun tulisi myös sietää kritiikkiä.
Tässä alussa sanotaan - jospa lukisit tekstin - että nyt on kyse vain kirjanpiton yleisteoriasta eikä huomioida mitään erityistä yritysmuotoa. Joten jos sulla on vielä asiaa, niin laittaisitko ihan oman ketjun itsellesi ja omille asioillesi, niin saisit sinne varmaan keskustelijoita. Moni haluaa heittää läppääkin näistä asioista! Varsinkin sellaiset, jotka eivät itse ymmärrä ja kyky - ja lukutaitokin puuttuu!
Jotain semmoisen kokoisia, että yhdelle A4 sivulle mahtuisi 3-6 tämmöistä tiliä.