Näinkö olen pohjasakkaa... :-/

Jo pidempään olen pohtinut, että minä ihmisenä taidan olla tietyille ihmisille täysi nolla. Kävin juuri hakemassa lapseni leikkimästä kaverini lapsen luota. Entisen kaverin näköjään. Ennen nähtiin, kyläiltiin puolin ja toisin, lenkkeiltiin yhdessä jne? Ja nyt jo jonkin aikaa olen kummastellut, miten minun seurani ei taida enää kelvata ollenkaan. Ja tänään taisin saada vastauksen näihin pohdintoihini.

Menin hakemaan tosiaan lastani tuolta kaveriltani. Soitin ovikelloa, odottelin aikani mutta kun kukaan ei tullut avaamaan ovea, menin varovasti sisälle. Huhuilin ovelta 'moi', kunnes lapset tuli eteiseen. Minulla oli koiramme mukana, joten odottelin koiran kans siinä ovella, ettei synny suurempaa kaaosta ja äksöniä. Näin eteisen peilin kautta että tämä kaverini istuu sohvalla ja katsoo televisiota. Odottelin että hän tulisi juttusilleni. Vaan ei. Sentään perheen isä tuli, jonka kanssa juteltiin niitä näitä. Kun lapseni sai puettua, kiitin siitä että hän sai käydä keikkimässä ja sanoin heipat.

Mulle jäi jotenkin paha maku suuhun tästä. En tiedä, kuvittelenko vaan mutta hiukan ihmetyttää tuollainen käytös.