Miten saan nukkumaan 1-vuotiaan, joka vaan riehuu sängyssä

puhumatta, niin lapsi oppii rauhoittumaan ja kun lapsi näin saa kahdenkeskinäistä läheisyyttä, myös emotionaalisella tasolla lapsi saa mitä kaipaa ennen nukkumaan menoa.



Hieronta aikaansaa oksitosiinin erittymistä mikä rauhoittaa. Hieronnan jälkeen voisit jäädä huoneeseen vielä vaikka lueskelemaan aloillesi, jotta olisit lasta lähellä ja hän voisi paremmin malttaa rauhoittua aloilleen. Yksivuotiaana lapsella on uudelleenlähentymisen kehitysvaihe äitiin, jolloin hän ei uskalla enää erota äidistä ja hakeutuu tämän luokse. Uni on erokokemus lapselle, ja nyt tuo normaali kehitysvaihe näyttäytyy nukkumaanmenoriekkumisena. Läheisyys auttaa, ja lapsi voi sitten vähän myöhemmin jatkaa kehitystään seuraavaan vaiheeseen, jolloin nukkumaanmeno helpottuu.

Et ole tehnyt mitään sinänsä väärin, tuo metodi vaan ei nyt toimi. Lapsi kaipaa enemmän läheisyyttä nukahtamishetkellä, eikä siksi varmaan pysty rauhoittumaan.

Olen koittanut sitä, mutta miten mä hieron tyttöä joka ei ole aloillaan? En kai mä häntä voi väkisinkään paikoillaan pitää? Tänäänkin taas koitin selkää hieroa "painavalla kädellä", mutta tyttö vaan nousee ylös karhukävelemään ja tekemään kuperkeikkojaan.

Jos se lapsi nukahti syliin helposti, niin miksi muutit hyvää systeemiä?

Sylinukutuksessa aloin huomaamaan, että kun lapsi nukahti syliin niin hetken nukuttuaan havahtui itkemään aivan raivona ja hädissään. Ajattelin, että nyt olisi hyvä hetki opettaa nukahtamaan suoraan sänkyyn kun kerta säikähti yksin herätessään. Lisäksi juttelin kokeneen neuvolan terkkarin kanssa, että joskushan tuosta sylinukuttamisesta on luovuttava... Olen kyllä miettinyt sitäkin, että pitäisikö palata takaisin sylinukuttamiseen, mutta en kai enää...?

epäilen ettei tuo lapsesi ole oikeasti edes väsynyt. Säännölliset uni-ajat ja rytmi ja lapsi sitten vasta sänkyyn kun oikeasti on väsynyt, päiväunia voi lyhentää ja illat rauhottaa. Itse olen nukuttanut kaikki lapset tuon iltarumban pelossa siten että olen hetkeksi jäänyt lapsen vierelle ja opettanut jo pienestä pitäen että sängystä ei enää nousta kun sinne mennään eikä siellä hilluta,en ymmärrä miten jotkut kestää tuota että lapsi leikkii 2 tuntia makkarissa. nukuttamisessa ei koskaan ole mennyt yli 10 min ja sen jälkeen olen saanut loppuillan itselle ei ois pää muuten kestänyt.ota se lapsi vaikka omaan viereesi ja teeskentele nukkuvaa niin lapsikin rauhottuu sen voi nakata sit nukahdettuaan omaan petiinsä ja hipsiä itse vaikka vaahtokylpyyn tai miehen kainaloon.parempi niin kuin loppuunpalanut äiti jatkuvasti komentamassa pientä makkarin ovella:)

Laita vaikka joku "linnunlaulu"-cd soimaan, et sano mitään, näytät nukkuvalta nojatuolissa. Ja valot pois, hämärää... kyllä se tajuaa että nukahtaa pitäisi.

No mun mielestä paras nukutustapa on nopein. Jos kohtuuhelposti nukahtaa syliin, niin jatkat niin. Voihan alkaa tekemään niin, että siirrät melkein nukahtaneena sänkyyn ja pikkuhiljaa nopeammin.



Nyt teillä on leikki menossa. Joka kerta kun lapsi tekee tempun, niin äiti tulee. Siksi tuo riemastuu. Pienelle ei ole usein turvallista nukahtaa yksin.

laittaa huone pilkkopimeäksi. en usko että sitkeinkään 1-vuotias lähtis minnekkään hiipimään äidin turvallisesta kainalosta.

epäilen ettei tuo lapsesi ole oikeasti edes väsynyt. Säännölliset uni-ajat ja rytmi ja lapsi sitten vasta sänkyyn kun oikeasti on väsynyt, päiväunia voi lyhentää ja illat rauhottaa. Itse olen nukuttanut kaikki lapset tuon iltarumban pelossa siten että olen hetkeksi jäänyt lapsen vierelle ja opettanut jo pienestä pitäen että sängystä ei enää nousta kun sinne mennään eikä siellä hilluta,en ymmärrä miten jotkut kestää tuota että lapsi leikkii 2 tuntia makkarissa. nukuttamisessa ei koskaan ole mennyt yli 10 min ja sen jälkeen olen saanut loppuillan itselle ei ois pää muuten kestänyt.ota se lapsi vaikka omaan viereesi ja teeskentele nukkuvaa niin lapsikin rauhottuu sen voi nakata sit nukahdettuaan omaan petiinsä ja hipsiä itse vaikka vaahtokylpyyn tai miehen kainaloon.parempi niin kuin loppuunpalanut äiti jatkuvasti komentamassa pientä makkarin ovella:)

Lapsi on aivan varmasti väsynyt, meillä on selvät iltarutiinit, sylittelyä ennen nukkumaan menoa jotta rauhoittuu ja joka ilta koitetaan mennä nukkumaan suunnilleen samaan aikaan. Olen nyt tän parin viikon aikana antanut pari kertaa valvoa pidempään, niin ei se nukuttaminen sen helpompaa ole.

Terkkarin neuvoa kysyin, niin hänen mielestään olisi helpompaa lapselle laittaa suoraan sänkyyn. Ei siis sylinukutusta yhtään ensin, vaan suoraan sänkyyn nukkumaan. Siksi siis jätin kerrasta syliheijaamisen pois. Tyttö on nukahtanut siis tähän asti liikkuvaan syliin! Olen seisaallaan heijannut ja taputtanut pepulle, jotta on nukahtanut. Ei mitään sängylle äidin kainaloon nukahtamista. Jos otan viereeni sänkyyn ja yritän sinne nukuttaa, niin sama riekkuminen alkaa kuin omassakin sängyssä...

Ehkä mun vaan kannattaa palata siihen sylinukuttamiseen. Lapsi alkaa vaan olla jo niin iso, että joskus kun sylinukuttaminen venähtää niin mulla on käsi katketa. Puuuuuhhhh, tai sitten koitan uudelleen iltasatuja tai muuta. En tiiä...

Ihan ekaksi päätät, että lopetat nukuttamisen. Eli lapsi sänkyyn, ja sen jälkeen vain hyssyttelyä ja silittelyä, ja sekin niin, ettet ota edes katsekontaktia. Jos itku yltyy hysteeriseksi, niin sitten otat syliin, mutta heti kun lapsi rauhoittuu, niin takaisin petiin. Näin meillä poika (nyt 1v3kk) oppi pari kuukautta sitten nukahtamaan itsekseen kolmessa illassa. Mutta varaudu protestointiin, lapsi saattaa itkeä/huutaa/yrittää kaikki mahdolliset temput. Meillä poika huusi ensimmäisenä iltana 45 minuuttia, toisena 15 min. ja kolmantena 5 min. Neljäntenä iltana jäi pinnikseen ja lähdin pois. Sinne nukahti, ja on nukahtanut siitä lähtien.



Ja niille, jotka tulee tästä tavasta urputtamaan, niin kertaakaan en jättänyt lasta yksin itkemään. Tassuttelulla opetetaan lapselle, että yksin on turvallista nukahtaa ja nukkua, mutta jos hätä tulee, niin vanhempi tulee kyllä paikalle.



Sitkeyttä ja päättäväisyyttä, niin lapsikin vaistoaa, että tällä kertaa äiti ei pyörrä päätöstään.

Ihan ekaksi päätät, että lopetat nukuttamisen. Eli lapsi sänkyyn, ja sen jälkeen vain hyssyttelyä ja silittelyä, ja sekin niin, ettet ota edes katsekontaktia. Jos itku yltyy hysteeriseksi, niin sitten otat syliin, mutta heti kun lapsi rauhoittuu, niin takaisin petiin. Näin meillä poika (nyt 1v3kk) oppi pari kuukautta sitten nukahtamaan itsekseen kolmessa illassa. Mutta varaudu protestointiin, lapsi saattaa itkeä/huutaa/yrittää kaikki mahdolliset temput. Meillä poika huusi ensimmäisenä iltana 45 minuuttia, toisena 15 min. ja kolmantena 5 min. Neljäntenä iltana jäi pinnikseen ja lähdin pois. Sinne nukahti, ja on nukahtanut siitä lähtien.

Ja niille, jotka tulee tästä tavasta urputtamaan, niin kertaakaan en jättänyt lasta yksin itkemään. Tassuttelulla opetetaan lapselle, että yksin on turvallista nukahtaa ja nukkua, mutta jos hätä tulee, niin vanhempi tulee kyllä paikalle.

Sitkeyttä ja päättäväisyyttä, niin lapsikin vaistoaa, että tällä kertaa äiti ei pyörrä päätöstään.

Lisään viestiini vielä, että tuolla metodilla meillä myös loppui yöheräilyt melkein kokonaan. Silloin kun nukutettiin syliin, meidän poika havahtui öisin ja alkoi ilmeisesti itkeä, kun heräsikin eri paikasta kuin sylissä. Nyt poika kyllä saattaa heräillä, mutta osaa rauhoittua itse takaisin uneen, koska on itsekseen sänkyyn nukahtanutkin.

on aina ollut vaikea nukutettava. Nyt mennään niin, että valot pois, hänen sänkyyn viereen pötköttämään ja siinä ollaan kunnes nukahtaa. Tunti siinä menee ja hermot joka ilta itseltä, mutta ei vaan nukahda ilman läsnöoloa ja läheisyyttä.

Nukkuminen, kuten syöminenkin, ei ole käyttäytymismuoto, jonka voisi opettaa lapselle pakolla. Korkeintaan voit luoda olosuhteet, jotka tekevät lapselle mahdolliseksi nukahtaa. Neuvottuani kolmen vuosikymmenen ajan vanhempia nukkumista koskevissa kysymyksissä olen tullut johtopäätökseen, että useimmat yöheräilijät ovat sellaisia syntyjään, eivät olosuhteiden vuoksi. Ei ole sinun vikasi, että vauvasi herää, eivätkä vauvasi nukkumatavat ole vanhemmuutesi heijastusta. Jos ystäväsi kehuvat, että heidän vauvansa nukkuvat läpi yön, luota meihin: he todennäköisesti liioittelevat - ja paljon.



Joskus on hyödyllistä ymmärtää, että jotkut vauvat ovat hyväunisia ja osaavat syntyjään rauhoittaa itsensä, kun taas toiset vauvat heräävät helposti yöllä ja ovat vaikeasti jälleen rauhoitettavissa. Jokainen vauva on erilainen ja unikäyttäytyminen liittyy enemmänkin synnynnäiseen tempperamenttiin (tai yöheräilyn kohdalla lääketieteellisiin syihin) kuin mihinkään äidin tai isän aikaansaamiin "huonoihin tapoihin". Tulee aika, jolloin sinnikkäänkin yövalvojan vanhemmat palkitaan keskeytymättömällä unella. Ikävaihe, jona perheet palkitaan tällä koko yön kestävällä autuudella, vaihtelee lapsesta toiseen. Odottaessanne kokeilkaa, mikä yöaikainen vanhemmuuden tyyli toimisi teidän tapauksessanne. Tätä varten teidän ei tarvitse konsultoida muita uniexperttejä kuin vauvaanne ja itseänne.



KIINNITTYMISEN JATKAMINEN YÖLLÄ

Yöajan kiintymysvanhemmuudessa on kysymys enemmästä kuin vain vauvan nukkumapaikasta. Kysymys on asenteesta vauvan öisiin tarpeisiin, sen hyväksymistä, että vauvasi on pieni ihminen, jolla on suuret tarpeet - ympäri vuorokauden ja läpi viikon. Vauvasi luottaa siihen että sinä, hänen vanhempansa, olet jatkuvasti saatavilla myös yöllä, kuten päivälläkin. Joten sopeutat yöhön liittyvät tapasi vauvan tarpeisiin.



Jos olet halukas joustamaan ja luovut kulttuurissa vallitsevasta yleisestä asenteesta, jonka mukaan vauvat pitäisi opettaa heti alusta lähtien nukkumaan itsekseen, tulet ymmärtämään, että vauvan toivottaminen tervetulleeksi omaan vuoteeseesi ei ole pilalle hemmottelua eikä vauvan komentoon alistumista.



Lisättäköön, ettei vauvalle ole mitään oikeaa tai väärää nukkumapaikkaa. Päämääräsi ei ole sopeuttaa vauvasi nukkumakäytäntöä jonkun muun neuvomiin periaatteisiin - tulivatpa neuvot sitten vauvakouluttajalta tai kiintymysvanhemmuuden kannattajalta. Päämääräsi on löytää yötä varten vanhemmuuden strategia, joka tekee kaikille perheessä mahdolliseksi nukkua hyvin. Me, ja monet muutkin vanhemmat olemme huomanneet, että vauvan lähellä nukkuminen on paras tapa mahdollistaa vauvan tarpeisiin reagoiminen myös yöllä, ja nukkua silti hyvin.



MIKSI VAUVAN LÄHELLÄ NUKKUMINEN TOIMII?

On kaksi pääsyytä sille, miksi vanhemmat nukkuvat lastensa lähellä. Ensinnäkin yhdessä nukkuminen jatkaa kiinnittymistä, jonka rakentamiseksi vanhemmat ponnistelevat päivät. Kun lapsen ei tarvitse päiväsaikaan itkeä yksinään, käy järkeen, ettei häntä yölläkään jätetä toiseen huoneeseen itkemään. Vauvan lähellä nukkuminen on vauvan kantamisen yöversio. Toiseksi vauvat, joiden kanssa nukutaan, nukkuvat paremmin ja tämä auttaa äitejäkin nukkumaan paremmin. Toisin sanoen yhdessä nukkuminen toimii.



Pikkulapsen uni on erilaista kuin aikuisilla. Tutkijat eivät tiedä, miksi vauvat viettävät niin paljon aikaa kevyessä unessa. Voi olla, että vauvat eivät vielä ole kyllin kehittyneitä voidakseen turvallisesti nukkua syväunta. Jos hyväksytään ajatus, että vauvoilla on hyvä syy nukkua kuten nukkuvat, alkaa tuntua järkevältä myös ajatus, että vauvojen pitäisi nukkua jonkun rakastamansa ihmisen vieressä.



Uneen vaipuminen äidin rinnoilla tai isän käsivarsilla luo tervettä suhtautumistapaa nukkumista kohtaan. Vauva oppii, että on mukava nukahtaa. Vanhempiensa kanssa nukkuvat vauvat eivät ainoastaan nuku tyytyväisempinä, he myös pysyvät unessa kauemmin.



Jos vauva on yksin, herääminen saattaa olla pelottavaa. Kun huoneessa ei ole vanhempaa, vauva päättelee olevansa yksin ja hylättynä. Jos vauva herää lähellä äitiä, herääminen ei ole niin pelottavaa. Vauva ymmärtää, että kaikki on hyvin, jos äiti on lähellä. Ja äiti voi ehkä ojentaa kätensä, taputtaa vauvan selkää, mumista muutaman lohdutuksen sanan ja saatella vauvan näin kevyestä unesta kohti syvempää ilman että hänen tarvitsisi itse edes kunnolla herätä.



Kuinka paljon mukavampaa onkaan pystyä tyydyttämään vauvan tarpeet yöllä lähtemättä ollenkaan sängystä.



Vertaa tätä tilanteeseen, jossa äiti ja vauva nukkuvat eri huoneissa. Kun yksin nukkuva vauva herää itkien, yksin ja herättää äidin syvästä unesta, äidin on noustava vuoteestaan ja kiiruhdettava vauvan luo. Sitten hänen on rauhoitettava vauva niin, että tämä pystyy imemään maitoa. Kun vauva viimein vaipuu uneen, äiti laskee tämän koriinsa, ja sitten hänen itsensä pitäisi pystyä nukahtamaan.



Vauvakoulutuksen näkökulmasta yöherääminen on tapa, josta vauva pitää opettaa pois, ei merkki siitä, että vauvalla olisi tarve kiinnittyä vanhempiinsa. Usein toistuva yöherääminen ei tunnu kuitenkaan vaivaavan useimpia vauvan kanssa nukkuvia äitejä. Useammin toistuvat ruokinnat, lisämaito ja lisäkosketus auttavat vauvaa kasvamaan paremmin.



Vauvoilla on oma tapansa tietää, miten he voivat saada vanhemmiltaan sen, mitä kasvaakseen tarvitsevat. Jos otat vinkistä vaarin ja nautit yöllä vauvasi läsnäolosta, tulet iloisemmaksi ja pysyt paremmin kiinnittyneenä vauvaasi.



Vauvan kanssa nukkuminen tekee sinulle mahdolliseksi välittää vauvallesi huolenpidon viestejä läpi koko yön, sanomatta sanaakaan. Kun olet lähellä vauvasi herätessä ahdistuneena, voit vastata hänen tarpeisiinsa nopeasti ja asianmukaisesti. Tämä välittää vauvallesi viestin, että hän voi luottaa siihen että tyydytät hänen tarpeensa ja olet paikalla hänen tarvitessaan. Kun jätät kriitikot ja vauvakouluttajat omaan arvoonsa ja lasket vauvasi viereesi nukkumaan, viestität hänelle, että luotat hänen merkkeihinsä.





YHDESSÄ NUKKUMINEN - KUINKA SEN SAA TOIMIMAAN?



Varmistakaa, että kummatkin vanhemmat ovat yhtä mieltä.

Kiintymysvanhemmuuden periaatteiden olisi tarkoitus lähentää vanhempia, ei vieraannuttaa heitä toisistaan.



Käytä suurta sänkyä

Yhdessä nukkuminen on mukavampaa, kun on paljon tilaa jaettavaksi.



Laajenna sänkyäsi

Jotkut äidit ja vauvat tarvitsevat hieman etäisyyttä, jotta olo on mukava eikä herää liian usein. Kokeile sivuvaunua.



Kokeile erilaisia nukkumisjärjestelyjä

Monille perheille parempi järjestely on , että vauva nukkuu äidin ja seinän välissä



Nukkukaa yhdessä osa yöstä

Vauvan kanssa nukkuminen ei ole kaikki-tai-ei-mitään-kysymys.

Vauvan nukkuessa yksin vanhemmat voivat nauttia hetken kahdestaan. Vauvan herätessä vauva haetaan nukkumaan vanhempien sänkyyn.



Jaa vuoteesi vain yhden lapsen kanssa kerrallaan

Pikkuvauvan ja taaperon nukkuminen yhdessä ei ole turvallista. Järjestä taaperolle oma erikoissänky parisängyn viereen.



Joko heräät lastesi kanssa, kun he ovat vauvoja, tai sinun on herättävä heidän kanssaan, kun he ovat vanhempia.



(Kiintymysvanhemmuuden kirja: Onnellisen vauvan hoito-opas, kirjoittaneet William Sears & Martha Sears)

Ihan ekaksi päätät, että lopetat nukuttamisen. Eli lapsi sänkyyn, ja sen jälkeen vain hyssyttelyä ja silittelyä, ja sekin niin, ettet ota edes katsekontaktia. Jos itku yltyy hysteeriseksi, niin sitten otat syliin, mutta heti kun lapsi rauhoittuu, niin takaisin petiin. Näin meillä poika (nyt 1v3kk) oppi pari kuukautta sitten nukahtamaan itsekseen kolmessa illassa. Mutta varaudu protestointiin, lapsi saattaa itkeä/huutaa/yrittää kaikki mahdolliset temput. Meillä poika huusi ensimmäisenä iltana 45 minuuttia, toisena 15 min. ja kolmantena 5 min. Neljäntenä iltana jäi pinnikseen ja lähdin pois. Sinne nukahti, ja on nukahtanut siitä lähtien.

Ja niille, jotka tulee tästä tavasta urputtamaan, niin kertaakaan en jättänyt lasta yksin itkemään. Tassuttelulla opetetaan lapselle, että yksin on turvallista nukahtaa ja nukkua, mutta jos hätä tulee, niin vanhempi tulee kyllä paikalle.

Sitkeyttä ja päättäväisyyttä, niin lapsikin vaistoaa, että tällä kertaa äiti ei pyörrä päätöstään.

Oletko kuullut nämä neuvot?

"anna vauvan itkeä itkunsa"

"vauva pitäisi kyllä opettaa aikatauluun"

"et ikinä saa häntä pois sängystäsi"

"mitä, imetätkö yhä?"

Nämä erheelliset hoitovinkit ovat peräisin arkielämän "asiantuntijoilta", jollaisia on kaikkialla. Heistä tuntuu olevan kiinnostavampaa kertoa sinulle, miten vauvan voisi sopeuttaa mukavasti sinun elämääsi, kuin näyttää, miten vauvasta voisi kasvattaa terveen, onnellisen ja tasapainoisen.

Mikä vauvakoulutuksessa on vikana?

Vauvakoulutus ei ole sopusoinnussa äidin biologian kanssa. Vauvakoulutus tuhoaa herkkyyttä. Kun signaalit jättää tarpeeksi kauan huomiotta, kyky niiden tulkintaan menetetään. Sitten on luotettava aikatauluihin ja ulkopuolisiin neuvojiin, jotka kertovat mitä vauvan kanssa tulee tehdä.

Vauvakouluttajat käskevät äitiä luottamaan kirjaan tai vauvakouluttajan sanaan. Se ohittaa kokonaan mutkikkaan järjestelmän, jota vanhemmat voivat käyttää oppiakseen todella tuntemaan lastaan ja ymmärtämään tätä.

Jos kiintymysvanhemmuutta pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi herkkyys. Herkkyys tarkoittaa sitä, että tunnet vauvasi (aistit hänen tarpeensa) ja luotat näihin tuntemuksiisi. Jos vauvakoulutusta pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi epäherkkyys. Vauvakoulutuksessa äiti ja vauva pidetään kaukana toisistaan, minkä tuloksena on, että äiti menettää herkkyytensä - herkän vaiston, jolla hän lukee vauvansa tarpeita. Herkkyyden puute johtaa molemminpuoliseen eäluottamukseen. Vauva ei luota siihen, että hoivanantajat täyttäisivät hänen tarpeensa. Äiti ei luota enää itseensä, siihen että ymmärtäisi ja osaisi tyydyttää vauvan tarpeet.

Perinteisissä kulttuureissa, joita ei ole siunattu vauvakalusteilla tai lastenhoito-oppailla, kielessä ei ole edes olemassa hemmottelu-sanaa.Kun näille äideille kerrotaan pilalle hemmottelusta ja siitä, että vauvalle ei pitäisi antaa periksi, he torjuvat nämä ajatukset mielettöminä. Kaikki ovat tyytyväisempiä, kun äiti ja vauva voivat rentoutua ja nauttia toisistaan.

Toimiiko vauvakoulutus todella?

"Mutta se toimii", väittää vauvakouluttaja. Niinkö tosiaan? Riippuu siitä, mitä toimimisella tarkoitetaan. Vauva lakkaa kyllä lopulta itkemästä, jos sen itkuihin ei vastata. Lakkaa kuuntelemasta vauvan viestejä, niin hän lakkaa viestittämästä. Tämä on itsestäänselvää. Mitä tämä etäisyyttä painottava neuvonta todella opettaa vauvalle? Hän oppii, että hänen viestinsä eivät vaikuta hänen vanhempiinsa. Niillä ei ole arvoa ja tästä seuraa ettei hänellä itselläänkään ole arvoa. Kukaanhan ei loppujen lopuksi kuuntele häntä. Koulutus on opettanut vauvalle ainoastaan, että hän ei pysty viestimään vanhempiensa kanssa.

Riippuu vauvan persoonallisuudesta, miten hän käsittelee tätä oivallusta. Sinnikäs vauva jatkaa itkemistä ja kitinää entistä lujemmin. Vauvasta tulee takertunut ja ahdistunut ja hän käyttää paljon energiaa yrittäessään pysyä lähellä vanhempiaan ja hallita heitä. Hän on kaikkea muuta kuin itsenäinen. Hieman rennompi vauva taas yksinkertaisesti antaa periksi ja muuttuu apaattiseksi. Hänestä tulee "kiltti vauva", sellainen joka sopeutuu mukavasti hänelle saneltuun aikatauluun, nukkuu yön yli ja yleisesti ottaen on vähemmän vaivaksi. Tämä on se vauva, jonka vuoksi vauvakouluttaja sanoo, että "se toimii". Mutta vanhemmat maksavat tästä hinnan. Tämä vauva ei luota eikä tunne mitään. Hän sulkeutuu.

Sulkeutumisoireyhtymä

Lindan ja Normin vauva oli viettänyt tuntikausia kantoliinassa, hänen itkuihinsa oli vastattu heti ja hyvin, häntä imetettiin kun hän sitä tarvitsi. Koko perhe kukoisti. Sitten kuvaan astuivat vauvakouluttajat. Hyvää tarkoittavat ystävät olivat saaneet vanhemmat vakuuttuneiksi siitä, että he hemmottelivat vauvaansa, että vauva manipuloi heitä ja että vauvasta kasvaisi takertuva, epäitsenäinen lapsi. Norm ja Linda antoivat periksi ulkopuolisille paineille. He antoivat vauvan itkeä itsensä uneen, syöttivät aikataulussa ja kantoivat häntä vähemmän. 2 kk:ssa vauvan paino lakkasi nousemasta ja hänestä tuli syrjäänvetäytyvä. Lääkäri diagnosoi kasvupysähdyksen ja oli aikeissa aloittaa laajan lääketieteellisen hoitokuurin. Minä diagnosoin sulkeutuneisuusoireyhtymän. Vanhemmat olivat tietämättään riistäneet vauvan kiintymysturvan. Tuloksena oli eräänlainen vauvan masennustila. Neuvoin vanhempia kantamaan vauvaa paljon, imettämään vauvantahtiin ja reagoimaan herkästi itkuun. Kuukauden sisällä vauva alkoi voida hyvin.

Uskomme, että vauvat pystyvät opettamaan vanhemmilleen, minkä tasoista vanhemmuutta he tarvitsevat. Vanhempien osana on kuunnella ja ammattilaisten osana on tukea vanhempien itseluottamusta eikä nakertaa sitä suosittelemalla liian etäisiä toimintamalleja kuten "sinun olisi annettava hänen olla enemmän omassa sängyssään". Vain vauva tietää oman tarvetasonsa ja vanhemmat ovat parhaalla paikalla ymmärtääkseen vauvan kielen.

Vauvat, jotka on koulutettu olemaan ilmaisematta tarpeitaan, saattavat näyttää tyyniltä, mukautuvaisilta ja kilteiltä. Nämä vauvat saattavat tosiasiassa olla masentuneita ja sulkemassa ilmaisukanaviaan ja heistä saattaa kehittyä lapsia, jotka eivät ikinä pyydä mitään mitä tarvitsevat ja lopulta erittäin haasteellisia aikuisia.

Eivät kaikki vauvat reagoi vauvakoulutukseen yhtä dramaattisesti. He eivät ehkä varsinaisesti lakkaa kasvamasta. Mutta he saattavat lakata kasvamasta toisessa mielessä. Vauvakoulutustekniikoita käyttävät vanhemmat ehkä voivat itsekin huonosti.

***************

Vauvakoulutus perustuu vanhemman ja lapsen välisen suhteen väärintulkintaan. Siinä oletetaan, että vastasyntyneet putkahtavat maailmaan hallitsemaan vanhempiaan ja että jollet ehdi ensimmäisenä hallitsemaan vauvaa, hän ottaa ohjat käsiinsä ja alkaa johtaa. Vauvakoulutuksessa hahmotetaan lapsen ja vanhemman välille vihollisuussuhde. Tämä ei ole tervettä. Perhe-elämä ei ole kilpailua, jossa jonkun on voitettava ja jonkun hävittävä. Perheessä päämääränä on, että kaikki voittavat.

Vauvakouluttajissa on maallikkoja, mutta jotkut ovat psykologeja tai lastenlääkäreitä. He ovat etääntyneet kauas vauvojen ja äitien todellisuudesta, ja se näkyy heidän neuvoistaan. Usein he jättävät huomiotta tosiasioita joita ei voi mitata, kuten äidin intuition tai herkkävaistoisuuden. Heidän ajatustavassaan vauvanhoito on pikemminkin tiedettä kuin taidetta ja vauva on pikemminkin projekti kuin persoona. Vauvakouluttajilla ei ole lainkaan sietokykyä persoonallisuuseroille, eivätkä he anna arvoa äidin herkkyystason tai vauvan tarvetason vaihteluille.

*******************

Lähde:

Kiintymysvanhemmuuden kirja Onnellisen vauvan hoito-opas (William Sears & Martha Sears)

William ja Martha Sears ovat avio- ja työpari, jonka puoleen amerikkalaisvanhemmat yhä usemmin kääntyvät. Searsit ovat kirjoittaneet useita kirjoja ja ovat tulleet amerikkalaiskatsojille tutuiksi televisiosta. Searseilla on 8 lasta. William Sears on opiskellut Harvardissa ja harjoitellut maailman suurimmassa lastensairaalassa. Hän on toiminut lastenlääkärinä melkein 30 vuotta.

Copy-paste-hirviö iski jälleen...

Kun vauva tulee perheeseen, hän on valmis mukautumaan millaisiin olosuhteisiin tahansa. "Tällä ei kuitenkaan tarkoiteta sitä, että mikä tahansa ympäristö tuottaisi tasapainoisen vauvan", lastenpsykiatri Jukka Mäkelä korostaa.



Suurimmassa osassa maailmaa lapset nukkuvat yhä äitiensä tai perheidensä kanssa.



Mäkelällä on selkeä mielipide: "Unihäiriöt liittyvät länsimaiseen tapaan jättää liian pienet lapset nukkumaan yksin"



Jotta vanhemmat voisivat säädellä lapsensa sisäistä tilaa, heidän on oltava fyysisesti läsnä, kosketusetäisyydellä. Pienen vauvan hermojärjestelmä ei vielä ole kehittynyt sille tasolle, että hän pystyisi keskellä yötä havahtuessaan vakuuttumaan itsenäisesti siitä, että kaikki on hyvin. Vasta noin puolitoistavuotias on tähän valmis, jotkut vasta paljon myöhemmin. Lastenpsykiatri Jukka Mäkelä toteaakin: "Perhepeti on ehdottomasti ihmisen psykobiologian kannalta perusmalli."



Myös omassa sängyssään samassa huoneessa vanhempien kanssa nukkuvan lapsen voi sanoa olevan perhepedissä.



http://www.hernekeppi.fi/hernekeppi/hk3/perhepeti.shtml

Copy-paste-hirviö iski jälleen...

No, musta ei kyllä "vauvakouluttajaa" saa, vaikka mitä yritettäis. Anteeksi nyt, kun meillä tuo konsti on toiminut, ja nyt sekä lapsi että vanhemmat nukkuvat kunnolla. Ja edelleen ei, lasta EI OLE IKINÄ jätetty yksinään sänkyynsä itkemään.



T: Vastaaja 12 ja 13

Tämän linkin takana myös ihan hyvä kirjoitus



http://blogit.hernekeppi.fi/index.php?itemid=204



Käsitykset unesta ja vastasyntyneistä poikkeavat radikaalisti eri kulttuureissa. Länsimaissa ajatellaan, että jo ihan pientä vauvaa on syytä koulia jotta hänestä kasvaisi itsenäinen ja reipas. Esimerkiksi maya-kulttuurissa vauvaa ei kasvateta itsenäisyyteen, koska ajatellaan, että vauvasta on vain huolehdittava, eikä häntä sen kummemmin tarvitse opettaa ennen kuin hän oppii kommunikoimaan. Länsimaissa uni koetaan yksityisenä rauhoittumisen tilana, mayoille ja japanilaisille yksinnukkuminen on koettelemus.



Länsimaissa perheiden yhteisnukkumista pidetään outona ja jopa syntisenä, kun taas muissa kulttuureissa länsimaista tapaa nukuttaa lapset yksin pidetään vanhempien vastuuttomuutena ja jopa eräänlaisena laiminlyönnin muotona.



Antroplogi ja unitutkija James Mckenna kiinnostui vauvojen unesta jo vuonna 1978. Siitä lähtien hän on tutkinut millaista vauvojen uni on ja miten vauvat parhaiten nukkuvat.



***************Hänellä on yksi ainoa ohje kaikille vanhemmille: "Nukkukaa lastenne kanssa!", ja paljon tätä ohjetta tukevaa tausta-aineistoa. ************