Kaverilla on " synnytyksen jalkeinen" masennus, jonka takia han muka on ilkea ja kayttaytyy haijysti. Aina vetoaa ettei tee tahallaan kun on " masentunut" . Diagnoosi on oma, ei laaka

Lapsi kun oli ihan pieni annoin tulla anopille aika pahasti, ja jälkeenpäin vetosin anteeksipyytäessäni siihen kun olen niin väsynyt ja masentaa.

olin kiukkunen,en tahalleni ollut ilkeä,en vaan kestänyt mitään,siinä tuntuu et pää hajoo ja hermo kireellä.

Tosin hoitoahan tuon kaverin pitäs hakea,itseä helpotti kun puhuin pahaa oloa ulos,kiukkukin pikkuhiljaa helpotti.

Joskus oli joku mielialalääkegallup tälläkin palstalla ja kyllä suoraan sanottuna ihmetytti, että suurin piirtein joka toinen vastaaja käytti jotain mielialalääkkeitä tai unesta kiinni saamista helpottavia lääkkeitä. Ihan oikeasti. En tiedä, onko sen tyyppistä porukkaa vaan kerääntynyt tänne vai syödäänkö tuollaisia lääkkeitä tosiaan nykyisin niin paljon. Ja nimenomaan moni kotona oleva vanhempi tuntuu syövän. Kyllä tulee väkisinkin mieleen, että menevätkö ne kaikki todelliseen tarpeeseen vai syödäänkö niitä vähän niin kuin " varmuuden vuoksi" ja tavasta...

ja sun juttuja. Mulla on näitä kavereita, jotka soittaa, ja tulee käymään ja lähettää meilejä, eikä ne koskaan kysy että jaksanks mä just ny. Sit ne selittää niiden sinkku asioita, ja mä vaan toivon että ne jättäs rauhaan. Jos on himassa, ei se sitä tarkota että on joku terapeutti sinkuille ympäri vuorokauden.

Masennus on masennusta kun sen on lääkäri ja terapeutti todennut. ja se on yleistä.