Kaverini kertoi mulle eilen epäilevänsä että lapsemme ei ole mieheni!
Olimme hieman istumassa iltaa ja puhuimme kaikesta maan ja taivaan väliltä. Meitä oli kolme koaverusta ja puhe tuli uskottomuudesta. Itse sanoin etten ole koskaan ollut uskoton nykyisessä taikka entisissä parisuhteissa. Toinen kaverini totesi tähän sitten että kyllähän kaikki sen tietää ja näkee ettei "Anna" ole sun miehes lapsi. Olin aivan järkyttynyt ja loukkaantunut! Alkoi tästä sitten jauhaa japuhui koko loppu illan. Jokin aika sitten laittoi viestiä että anteeksi eilinen en tarkoittanut pahalla, mutta käy sääliksi mieheni kun olen elänyt valheessa kolme vuotta. Kirjoitti vielä ettei kerro kenellekään.
Mieheni on siis ulkomaalaistaustainen ja tumma. Ei siis tummaihoinen vaan omaa ruskeat silmät ja mustat hiukset ja muutenkin tummat piirteet. Tyttömme taas on vaalea; siniset silmät ja vaalea hieman punertava tukka. Vaikka onkin vaalea niin ihan ilmetty isänsä. Kasvojen muoto ja kaikki. sanoin jo ultakuvaa katsellessani että ihan on isänsä näköinen. Ja siis on todellakin mieheni lapsi :D
Mutta tuo ystävä nyt kyllä ketuttaa! Kännin piikkiin olisi vielä mennyt mutta että aamulla selvinpäinkin vielä! Mitä te tekisitte?
Kommentit (32)
että ihan ultra kuvan perusteella jo näkyy että on miehesi lapsi!!! Kuulostaa pikkasen selitykseltä jo..
4d ultrassa kyllä aika hyvin näkyy.... mutta kiitos vaan
ap
kuin jäänyt kuuntelemaan tuollasta paskaa.
Ei vahvat piirteet aina periydy, tummalle voi tulla vaalea lapsi ja punapäinen tulla jostain sukupolvien takaakin.
Ja toinen lapsistamme on ihan vaalea (kuten minä) ja lapsi on varmuudella mieheni. Että kyllä on ap: n kaveri outo, itse pitäisin ko. henkilöä entisenä kaverina.
ja itse olen tosiaan punapää! ja mieheni on ollut teini-ikään saaka melko vaalea. edelleen on perheen pojitsta vaalein.
Mutta ongelma ei ollut tämä. Tieän kyllä kenen lapsi meidän tyttö on.
Mitä teen tuon Kaverini kanssa? Mitä sanon hänelle?
Minähän sanoin että tiedän kyllä kenen lapsi on. Ainut asia mitä yritin selittää on että tummuus ei aina periydy! Ilmeisesti täälläkin on yhtä tyhmiä ihmisiä kuin tämä kaverini!
Ei kukaan pohdi sen syvälllisemmin sitä, onko joku lapsi varmasti kaverin miehen vai ei, ellei jotenkin tuntisi joitain tunteita tätä miestä kohtaan. Siksi siis aloittaisin ihan omasta miehestäni. Kertoisin, mitä kaverini minulle sanoi ja kysyisin heti, onko hänellä asiasta epäilyksiä ja että olen valmis testeihin mikä päivä tahansa. Toki jos yksi epäilee, voi epäillä jopa ihan oma miehesi. Sen jälkeen sopisin miehen kanssa, mitä tekisimme kaverin suhteen.
Itse laittaisin välit poikki ihan soittamalla ja sanomalla, että en ole ikinä kuullut mitään noin loukkaavaa ja että jos olisi jäänyt kännipuheiden tasolle, olisin niellyt pahan mielen, mutta että kehtaa vielä selvin päin jatkaa samaa, niin se on törkeyden huippu. Sanoisin myös, että jos ei selvää suomea usko, niin asia on tässä eikä tarvitse olla yhteydessä. Kyllä kaverisuhteeseen kuuluu, että uskoo toisen sanaa, vaikka kuinka mielessään olisi kehitellyt jotain muuta. Mielestäni pahin lause on tuo, että ei kerro kenellekään. Ihan kuin olisit uskoutunut hänelle, vaikka tosiasiassa hän on tehnyt päätelmänsä ihan vain lapsen ulkonäköä katsomalla ja saman päätelmänhän voisi tehdä kuka muu tahansa. Eihän silloin tuo "en kerro kenellekään" ole edes kovin pätevä lause.
joista toinen tumma niin kuin isänsä ja toinen aivan vaalea niin kuin äitinsä? Muistan lukeneeni juttua, miten sen tumman lapsen päälle oli jopa jotkut idiootit sylkeneet...
Ap, sano kaverillesi suorat sanat.
Hän ei kykene todistamaan väitettä, koska tiedät olevasi oikeassa. Sano, että jos tuota puhuu vielä toisille, se on rikosilmoituksen paikka, etkä koe syytä selittää tietämiäsi faktoja hänelle, mutta poliisille voit sen heidän pyytäessään tehdä.
Luulisi kaverisikin vaikenevan.
oletko kysynyt, mistä kaverisi luulee "tietävänsä" asian niin varmasti?
meidän poika on sinisilmäinen ja blondi, vaikka sekä mieheni että minä olemme vihreäsilmäisiä ja hän on vielä "välimerellisväritteinen" hiuksiltaan. isoäitinini on ollut suvun sinisilmäinen blondi meillä.
hän nauroi asialle ja sanoi että joopajoo. Käski soittaa aamulla kaverille ja sanoa että odotan anteeksi pyyntöä. Näin olisinkin tehnyt mikäli kaveri ei olisi viestiä laittanut. Nyt kuitenkin laitoin että "ikävää jos näin minusta ajattelet. Harmi ettet tunne minua sen paremmin 10 vuoden ystävyyen jälkeen. Ehkä on parempi että emme oleyhteyksissä ennen kuin tajuat minua ja perhettämme loukanneesi."
ap
Olen lempeä ja kiva ihminen, rakastan perhettäni ja ystäviäni. Tässä järjestyksessä.
Jos mun perheenjäseniäni joku loukkaa, niin se on sen ystävyyden loppu. No laajasti ajatellen tuo ystävä kyllä loukkasi sinua, mutta sinä ohessa kyseenalaisti sun avioliiton ja sen sisällön. Oli se kyllä iso loukkaus isää ja tytärtäkin kohtaan, ihan käsittämätöntä. Tuollaisia et tarvitse elämääsi.
että meidän kuopuksessa ei ole yhtään kummankankaan näköä... Ja tasan on kyllä meidän biologinen lapsi, jonka olen ihan itse synnyttänyt :) Lisäksi moni kysyy vähän epäillen esikoisestamme, että mistähän se on tuon kiharan tukan perinyt... no joo, mieheltäni, mutta eihän sitä oikein muutaman millin sängellä voi todistaa ;) Jos esittelis supersäkkärät munakarvat, niin ehkä se piisais vahvistukseks...
Muuten, mulla on ystäväperhe, jossa molemmat vanhemmat ovat lähes mustahiuksisia, hyvin tummanruskeat hiukset siis, ja silti lapset ovat ihan liinatukkaisia! Kasvonpiirteet kyllä ovat vanhemmilta selvästi :)
Ei tuollaista ihmistä voi kutsua ystäväksi. Vaikka lapsi ei olisi miehesi, niin ystävä olisi hiljaa. Jos vielä olet 100 prosenttisen varma, että lapsi on miehesi, niin ystäväsi on todellinen petturi.
elämääsi, panet välit poikki tähän kommentoijaan ja sillä siisti.
Miten kehtaa loukata sinua ja miestäsi noin pahasti?? Onko lapsen ulkonäkö ainoa peruste sille, etteikö lapsi muka ole miehesi?
Mun mieheni on ruskeasilmäinen ja ruskea tukkainen, muutenkin tummapiirteinen. Itse olen vihreäsilmäinen ja hiukseni ovat keskiruskeat.
Tyttäremme on aivan vaalea: Blondit hiukset ja vaalean siniset silmät. Eikä kukaan ikinä epäile etteikö lapsi olisi mieheni (no, yhdennäköisuus muulla tavoin on aivan ilmeinen, esim. mustavalkoisissa vauva/taaperokuvissa ei välttämättä erota onko kuvassa mieheni lapsena vai tyttäremme..
Itse loukkaantuisin tuollaisista väitteistä niin syvästi että harkitsisin vakavasti haluaisinko jatkaa tuollaista "ystävyyttä".
Ja miehensä, ihan suomalainen, mutta todella tumma, iho, silmät hiukset. Mutta siskoni vaaleat geenit jyllää ja molemmat lapset ihan pellavapäitä ja vihreesilmäisiä. Voihan olla että tukka vielä tummuu. Ja molemmat on ihan isänsä lapsia ja ihan isänsä näköisiä :)
Typerä "ystävä" sulla.
Miten kehtaa loukata sinua ja miestäsi noin pahasti?? Onko lapsen ulkonäkö ainoa peruste sille, etteikö lapsi muka ole miehesi?
Mun mieheni on ruskeasilmäinen ja ruskea tukkainen, muutenkin tummapiirteinen. Itse olen vihreäsilmäinen ja hiukseni ovat keskiruskeat.
Tyttäremme on aivan vaalea: Blondit hiukset ja vaalean siniset silmät. Eikä kukaan ikinä epäile etteikö lapsi olisi mieheni (no, yhdennäköisuus muulla tavoin on aivan ilmeinen, esim. mustavalkoisissa vauva/taaperokuvissa ei välttämättä erota onko kuvassa mieheni lapsena vai tyttäremme..Itse loukkaantuisin tuollaisista väitteistä niin syvästi että harkitsisin vakavasti haluaisinko jatkaa tuollaista "ystävyyttä".
Olemme joskus vertailleet lapsemme 1v kuvaa ja mieheni kuvaa joka on otettu samoihin aikoihin. Ovat kuin kaksoset! Mieheni tuolloin siis oli melko vaalea. Silmät nyt tietty olivat ruskeat...
Varmaan tosi kamala tilanne ku syytetään tollasesta! :( Ei ne periytymisjutut oo niin yksinkertaisia, että vois lapsen ulkonäöstä suoraan sanoa onko jonku lapsi vai ei! On uutisissaki ollu esim. tapaus, missä tumma mies ja vaalee nainen sai kaksoset joista toinen oli ihan vaalea ja toinen ihan tumma, eli kyllä tumma ja vaalea voivat myös saada vaalean lapsen, vaikka se ei kauhean yleistä olekaan! Mutta jos toi pölvästi ei lopeta tota inttämistään, niin tehkää isyystesti! Voi olla että tyyppi uskoo jo siinä vaiheessa ku sanot, että sellanen tehdään jos se ei muuten usko. En mä ainakaan haluais että mun kaverit levittelis musta tollasta paskaa! Aika perseestä jos syytetään pettämisestä turhaan!
että teidän lapsenne on sinun miehesi
outoa se olisi