Koetteko tuttavien lapset epämiellyttäviksi? Joidenkin lasten kanssa ei vaan synkkaa...

me olemme rento poikaperhe ja eräällä ystävälläni on pelkkiä tyttöjä. No ei sekään mitään, että ovat tyttöjä, mutta ovat tosi nirppanokkia. Valittavat kun penkillä on tahra (eivät voi istua siihen) Vessassa haisee sinne ei voi mennä ym. Meillä on siis ihan tavallinen ja jopa suht siisti koti, emme ole mitään likaisia, mutta emme myöskään mitään super siivoajia. Tuntuu, että tytöt vain nyrpistelevät nokkaansa täällä ja kyöhnäävät äidissään.

lapset joista pidän ovat todella harvassa

7-vuotias tyttö. Hemmoteltu, näsäviisas ja vailla käytöstapoja. Kun ovat meillä kylässä keksii kaikenlaista älytöntä, mitä oma lapseni ei tekisi. On pakko sietää silloin kun tulevat koko perheellä, mutta olen sanonut pojalle, ettei saa pyytää tyttöä meille sisälle leikkimään. En vaan jaksa vahtia koko ajan heidän tekemisiään. Ulkona toki voivat leikkiä.

kaks nuorempaa ihan ok. Samoin toisessa ystäväperheessä esikoinen sietämätön (valitettavasti sattuu olemaan vielä kummilapseni), nuorempaa kestää jopa ajoittain. Sisarusten lapsissa on onneks vaan yks vastenmielinen, loput 3 kpl ok, yksi jopa ihan kiva.

joista toinen on ihana ja toinen jotain ihan muuta, ja on aina ollut. Jopa ihan pienenä se onnistui olemaan mielettömän ärsyttävä, vaikka luulisi että kaikki pikkupojat ovat jollain lailla kultaisia. Ja nyt kun se on varhaisteini, tekisi tosiaan mieli jättää koko perhe kutsumatta kylään ettei tarvitsisi katsella sitä niskojennakkelua ja marinaa.

on suunnattoman rasittava kitisijä ja lellipentu. Mulla on saman ikäinen poika itselläni ja ovat periaatteessa kavereita. Mutta kaverin poika kiehnää äitinsä kyljessä koko vierailun ajan, puhuu aikuisten päälle, kitisee ja uikuttaa sellasella narisevalla äänellä jne... Oman poikani olen opettanut siihen, että jos meillä on aikuisvieraita, niin lasten ei ole sopivaa olla koko ajan aikuisten seurassa vaan leikkisivät välillä keskenäänkin, että aikuiset saa puhua aikuisten juttuja rauhassa. Kas kun mullakin on omia kavereita! Mutta tämä ystäväni on varmaan kohta ex-ystäväni, koska ilmeisesti meillä ei enää ole hänen kanssaan kahdenkeskistä ystävyyttä. Mistään ei voi enää puhua kun tää saakutin kakara inisee päälle, eikä suostu hetkeksikään olemaan äidistään erossa.

Haluaisin pitää hänestä kun on sukuakin meidän lapsille, saman ikäinen ja lapset pitävät hänestä.

Mutta kun tulee meille niin meteli ja villiäminen on järkyttävää. Omatkin lapset on silloin ylikierroksilla vaikka muuten käyttäytyvät hyvin ja tottelevat. Aina joku loukkaa siinä riehumisessa.

Tämä ystävän lapsi on myös kova manipuloimaan. Joskus kuuntelen oven takana ja käyn sitten sanomassa ettei meillä käyttäydytä noin.

Parhaani teen tullakseni toimeen lapsen kanssa mutta se vaatii kyllä paljon.

Ainoa hyvä puoli on että lapsi on niin läheisestä perheestä että saan komentaa niin kuin omiani. Ei tarvi olla vieras korea. Muuten en saisikaan pidettyä lasta ruodussa. On oppinut että meillä on säännöt joita noudatetaan.

Yhdellä tutullani ei ole minkäänlaista auktoriteettiä lapsiinsa, heidän kyläilynsä on tietenkin rasittavaa katsottavaa, kun huomaa ettei mikään mene perille. Ja lapset on , miten sen sanoisi nätisti; no, ärsyttäviä.

että pitäis pitää kaikista lapsista.

Koska pidän ystävistäni kutsun heitä kylään lapsineenkin, vaikka en pitäsi lapsista. Sitäpaitsi, perheemme muut jäsenet saattavat tykätä lapsista, joita minä en tykkää. :)

Tämä on vähän OT, koska ajattelen ystäviä. Tuttavia emme juuri kutsu kylään.

tuolla lailla...

Saattaa ujostella,arastella, jopa pelätä teitä.

Hän huomaa käytöksestäsi että ette pidä hänestä (vaikka kuinka väität että et näytä antipatiaasi) ja kovin rohkea ja reipas täytyy lapsen olla, että pystyy "altavastaajana" ottamaan tilanteen haltuunsa.



Tilanne voi muuttua koska tahansa, yritä jaksaa suhtautua lapseen myötämielisesti.



Mietipäs jos oikea ongelman lähde olettekin te?