Rajoittaako lapset? Jos rajoittaa, niin mitä?

(jos siis lapsen voi "valinnaksi" laskea)



Töissä olo rajoittaa vapaa-aikaa enemmän kuin lapset. Parisuhteessa elo rajoittaa esim. seksin harrastamista muiden kuin puolison kanssa (jos siten on parisuhteessa siis sovittu rajaksi). Jne jne jne.



Elämä on valintoja, valinnoilla on seuraukset. Yleensä ne seuraukset hahmottaa valintaa tehdessään.

ja mielestäni koskee niitä vanhempia, joille lasten kanssa eläminen on ollut jotenkin yllätys. Yleensä juuri niitä tyyppejä, jotka kuvittelevat että siinä se lapsi menee siivellä kaverina kaikessa mitä me ollaan ennenkin tehty...



Mutta jos lapsen saantiin on ollut valmis, ei se lapsi enää rajoita, vaan antaa sen lapsiperhe-elämän, mitä on odotettukin. Minusta elämä lasten kanssa on ihan mahtavaa!! Sain esikoiseni 36-vuotiaana ja kakkosen 38-vuotiaana, enkä minä ole ainakaan päivääkään kaivannut minnekään tai kokenut, että lapset olisivat jotenkin vaivaksi tai rajoitukseksi elämään. Meidän ei tarvitse enää läträtä alkoholin kanssa, juosta baareissa, festareilla tai kavereilla jatkuvasti. Meitä ei haittaa, vaikka pitää aamulla herätä kuudelta, tai nousta yöllä. Meille on tärkeitä huolehtia lapsistamme.



Minä ja mieheni HALUAMME elää lasten ehdoilla. Meillä noudatetaan lapsille sopivia rutiineja nukkumisten, valvomisten ja menemisten suhteen. Meistä nuo pienet ihmiset ansaitsevat kaiken tuen elämälleen. Minä olen sitä mieltä, että minun aikani toteuttaa itseäni oli jo, nyt minä tuen lapsiani, jotta he voivat kokeilla siipiään ja aikanaan lentää niillä. Toistaiseksi olen lasten kanssa kotona, ja kunhan menen töihin takaisin, teen kyllä lyhennettyä työaikaa niin kauan kuin mahdollista.



Mikään ei ole parempaa kuin perheenä viettetty aika!

Rajoittaa ihan kaikkea. Minun elämäni muuttui totaalisesti lapsen tulon jälkeen. Jos joku väittää, että ei muuta mitään, se on vale.

että oikeasti haluaisi tehdä jotain muuta, kuin mitä nyt tekee. Monet eivät haluaisi, vaan ovat onnellisia lastensa kanssa. Ei se silloin rajoita elämää, vaan rikastuttaa sitä.

Tottakai rajoittaa. Onhan se nyt selvä.

Sädekehäsi häikäisee minut! Apua, en näe mitään!

ja mielestäni koskee niitä vanhempia, joille lasten kanssa eläminen on ollut jotenkin yllätys. Yleensä juuri niitä tyyppejä, jotka kuvittelevat että siinä se lapsi menee siivellä kaverina kaikessa mitä me ollaan ennenkin tehty...

Mutta jos lapsen saantiin on ollut valmis, ei se lapsi enää rajoita, vaan antaa sen lapsiperhe-elämän, mitä on odotettukin. Minusta elämä lasten kanssa on ihan mahtavaa!! Sain esikoiseni 36-vuotiaana ja kakkosen 38-vuotiaana, enkä minä ole ainakaan päivääkään kaivannut minnekään tai kokenut, että lapset olisivat jotenkin vaivaksi tai rajoitukseksi elämään. Meidän ei tarvitse enää läträtä alkoholin kanssa, juosta baareissa, festareilla tai kavereilla jatkuvasti. Meitä ei haittaa, vaikka pitää aamulla herätä kuudelta, tai nousta yöllä. Meille on tärkeitä huolehtia lapsistamme.

Minä ja mieheni HALUAMME elää lasten ehdoilla. Meillä noudatetaan lapsille sopivia rutiineja nukkumisten, valvomisten ja menemisten suhteen. Meistä nuo pienet ihmiset ansaitsevat kaiken tuen elämälleen. Minä olen sitä mieltä, että minun aikani toteuttaa itseäni oli jo, nyt minä tuen lapsiani, jotta he voivat kokeilla siipiään ja aikanaan lentää niillä. Toistaiseksi olen lasten kanssa kotona, ja kunhan menen töihin takaisin, teen kyllä lyhennettyä työaikaa niin kauan kuin mahdollista.

Mikään ei ole parempaa kuin perheenä viettetty aika!

Rajoittaa ihan kaikkea. Minun elämäni muuttui totaalisesti lapsen tulon jälkeen. Jos joku väittää, että ei muuta mitään, se on vale.

että oikeasti haluaisi tehdä jotain muuta, kuin mitä nyt tekee. Monet eivät haluaisi, vaan ovat onnellisia lastensa kanssa. Ei se silloin rajoita elämää, vaan rikastuttaa sitä.

Just näin. Jos itsekin haluaa olla alle vuoden ikäisen kanssa symbioosissa, ei koe tuota symbioosia "rajoittavana" vaan luonnollisena olotilana :). Aika aikansa kutakin.

Ensimmäisen lapsen syntymä ja vauvan mukanaan tuomat rajoitukset (jos tätä termiä nyt käytetään) olivat shokki.



Ei enää omia harrastuksia (harrastin joukkuelajeja, en yksikseen samoilua metsässä), ei yhteisiä treenihetkiä miehen kanssa, ei spontaaneja lähtöjä sinne ja tänne, ei ravintolaillallisia pitkällä kaavalla, ei puolille päivin nukkumista ja loppupäivän leffamaratonia pizzalaatikon ääressä jne.



Toisen syntyessä olin jo tottunut eli ei ollut, mitä rajoittaa -hehee...



Mutta lasten hankinta oli meillä valinta. Olimme päättäneet, että nyt tietty aikakausi elämässämme päättyy eli se "kahden aikuisen seurustelu" ja tilalle tulee perhe. Ja kun ensishokista toivuin, on elämä näiden uusien rajoitusten kanssa alkanut sujua.



On ihanaa muistella nuoruutta ja juttuja joita silloin teki. Se oli se vaihe elämässä ja olen onnellinen, että olen sen elänyt. Että on jotain, mitä muistella ;)



Edelleen tosin kaipaisin sitä omaa aikaa, että voisin istahtaa sohvalle edes puoleksi tunniksi töiden jälkeen ilman, että joku tarvitsee äitiä johonkin. En ole kuopuksen syntymän jälkeen (2,5v sitten) lukenut kuin yhden kirjan... ei vain ole sitä aikaa ja iltaisin olen niin väsynyt että saan naistenlehdestä pari sivua luettua ennen kuin uni tulee.



Mutta minkäs teet -elämä on silti ihanaa, enkä vaihtaisi. Onneksi meillä on ihanat mummit, jotka ottavat lapset hoitoon... torstaina menevät lapsemme kahdeksi yöksi mummille. Me mennään torstai-iltana miehen kanssa treenaamaan ja perjantai-iltana leffaan ja syömään ja lauantain nukutaan pitkään ja haetaan lapset sitten kotiin. Että ihan kaikesta ei ole tarvinnut luopua, vaikka se suunnittelua vaatiikin.



T. perheen äiti, jonka elämä on ihanaa.

ja mitä asioita voin tehdä työpäivän jälkeen.



Lomilla rajoittaa siten, että mieheni ja minä emme voi pitää lomia samaan aikaan, koska päiväkodin lomat ovat niin paljon pitemmät kuin meidän vuosittaiset lomamäärämme.



Vapaapäivinä rajoittaa sillä lailla, ettemme voi mennä minnekään kahdestaan mieheni kanssa.



Taloudellisesti tietysti myös rajoittaa, mm. matkustamista.

Minä tosin liikun paljon omissa harrastuksissani ja menoissani. Rutiinit ja aikataulutkaan eivät ole pakollisia, kyllä ilman niitäkin pärjää.



Mutta on asioita joita kaipaan.

- Sitä että sais olla viikon ihan yksin ja hiljaisuudessa.

- Sitä että vois lukea koko päivän romaania peiton alla sulkien koko ulkomaailman tajunnan ulkopuolelle.

- Sitä että vois käyttää rahansa pääasiassa itseensä.

- Sitä että joku ei koko ajan olis pyytämässä jotakin.



Mä olen siis erakkoluonne ja lapset rajoittaa erakoitumista;)

On rajoittanut ja muuttanut elämää. Ennen kävimme miehen kanssa extempore vkl-reissuilla Euroopassa, kävimme tanssikursseilla, kävimme muutenkinnurheilemassa yhdessä, harrastimme useammin seksiä, valvoimme ja nukuimme myöhään....

Tottakai lasten kanssa voi reissata, mutta itse olen sen verran mukavuudenhaluinen, etten vaan jaksa, kun kotona on helpompi olla vauvan ja taaperon kanssa... Sitten kun lapset on isompia, niin voimme lähteä lomareissulle heidän kanssaan. En halua heitä jättää mummolaan paria päivää pidemmäksi aikaa hoitoon, vaikka se oliskin mahdollista.

Lapset ovat muuttaneet elämää suurimmaksi osaksi vain positiiveisella tavalla, joten uhraukset ei tunnu uhrauksilta.

kaupasssa käyntiä

sukulaissa käyntiä

Mutta on asioita joita kaipaan.

- Sitä että sais olla viikon ihan yksin ja hiljaisuudessa.

- Sitä että vois lukea koko päivän romaania peiton alla sulkien koko ulkomaailman tajunnan ulkopuolelle.

- Sitä että vois käyttää rahansa pääasiassa itseensä.

- Sitä että joku ei koko ajan olis pyytämässä jotakin.

Mä olen siis erakkoluonne ja lapset rajoittaa erakoitumista;)

Näitä minäkin kaipaan. Kyllä lapset on rajoittaneet minun mahdollisuuksiani nauttia rauhallisista löhöilyhetkistä. En voi enää lukea koko kirjaa siltä istumalta niin kuin ennen. Kaipaan myös esim. sulkapallonpelaamista miehen kanssa. Ollaan laskeskeltu, että vielä reilu 10v. niin voidaan alkaa taas yhdessä käydä pelaamassa sulkapalloa.

Kaipaan myös sitä, että saan rauhassa keskittyä ystäviini. Viimeksi eilen oli ystäviämme palaamassa lautapeliä. Kun oltiin saatu kortit jaettua, vauva aloitti känisemisen ja jatkoi sitä seuraavat 4h niin, että kun vieraat lähtivät, vauva viimein nukahti. Ei ollut itku kaukana kun kanniskelin vauvaa ja kuuntelin viereisestä huoneesta muiden nauramista.

toteaa, ettei vauva oikeastaan rajoita. Varsinkin niin kauan, kuin pötkö ei liiku itse, hänet voi ottaa mukaan minne itse haluaakaan mennä.



Eniten rajoittaa tuollainen leikki-ikäinen, joka ei oikein pärjää hetkeäkään ilman valvontaa.



Kouluikäisten kanssa rajoituksia on enää vähän jäljellä. Aikuinen voi taas mennä jumppaan tai kauppaan ja antaa muksujen olla sen aikaa keskenään.

Golfia ei voi pelata niin paljon kuin haluaisi, eikä lomalle voi lähteä päivän varoitusajalla

tietynlainen suunnitelmallisuus ja yhdessä asioista sopiminen, se ei ole muuttunut mihinkään. Olen myös hyvin maanläheinen ulkoilmaihminen, sekään ei ole muuttunut.

Extempore tekemisiä on edelleen, mutta tietenkin koko perheen kanssa. Muutenkin elämäntapani on ja on ollut perhekeskeinen.

En voi lähteä yht´äkkiä kaljalle, mutten lähtisi muutenkaan. Enkä tilata lomalentoja mille viikolle tahansa, mutten voisi töissä ollessakaan, koska minun työpaikalla on aivan turha luottaa saamiinsa vuosilomaviikkoihin ennenkuin valmis lomalista on julkaistu.

Minun tapauksessa kodin ulkopuolinen työ RAJOITTAA (vapaita ei tipu edes pyydettäessä ja lomatkin "arvotaan") minun elämääni, ei suinkaan lapset joita on siunaantunut 6.

ps. nihilistisen työnantajan takia kummilapsen ristiäisistä poissa

Rajoittaa ihan kaikkea. Minun elämäni muuttui totaalisesti lapsen tulon jälkeen. Jos joku väittää, että ei muuta mitään, se on vale.

että oikeasti haluaisi tehdä jotain muuta, kuin mitä nyt tekee. Monet eivät haluaisi, vaan ovat onnellisia lastensa kanssa. Ei se silloin rajoita elämää, vaan rikastuttaa sitä.

Ei rajoittaminen tarkoita, että haluaisi tehdä jotain muuta nykytilanteen SIJAAN. Vaan että normaalin mukavan arkirutiinin LISÄKSI on asioita, joiden tekemistä lapsiperheen arki hankaloittaa ja joskus estää.

Kuten vaikka lähteä miehen kanssa kuuntelemaan jotain bändiä samana päivänä, kun bongaa ilmoituksen keikasta. Tai lähteä melomaan kaksikolla kauniina kesäiltana. Tai mennä uudeksi vuodeksi ystäville, jonne ei mahdu jäämään yöksi koko porukalla.

Vierailija kirjoitti:

Ei saa enää olla rauhassa kuin harvoin, eikä voi tehdä mitä haluaa. Lähes kaikki valinnat on ajateltava ensin lapsen kannalta. Spontaanius häviää.



Esim. töiden jälkeen ei voi rauhassa lukea lehteä ja tehdä ruokaa pitkän kaavan kautta. Ei voi mennä vapaapäivänä vaahtokylpyyn ja lueskella kirjaa. Jne.. 95% ajasta täyttää lasten tarpeista huolehtiminen silloin kun on kotona. Tämä siis kun lapset on pieniä.

Tämä