Mihin 11-12v lapsesi käyttää rahaa?
Meidän kohta 12v täyttävä tyttö ei saa vielä viikkorahaa, en koe että hän tarvii sitä.
Erikseen johonkin tarkoitukseen saa rahaa, esim käy ostamassa itselleen jonkun vaatteen tai jos menee kaverin kanssa elokuviin.
Lapsella on rahaa, jota on saanut isovanhemmilta ja kummeiltaan synttäri- ja joululahjaksi. Käyttää niitä tarpeen mukaan. Mutta itsekseen tyttö ei kulje missään kaupoissa ja äärimmäisen harvoin missään kioskillakaan.
Kommentit (41)
Poika saa 20 euroa viikossa + kotitöissä auttamisesta ja hyvistä koenumeroista. Ei kuluta käytännössä mihinkään, vaan säästää lähes kaiken. Hänellä on lompakko kirjoituspöydän laatikossa, johon tätä rahaa kerää ja siellä taitaa olla toista tonnia tällä hetkellä. Tuntuu että häntä ei niinkään kiinnosta se, mitä rahoilla voisi ostaa, vaan mieluummin tykkää hypistellä ja laskea seteleitään.
Tyttö 12v käyttää AINA JA HETI kaikki rahat mitä vain saa, eikä ne edes riitä! On siis ihan mahdoton kuluttaja. Ostaa ihan mitä vaan: vaatteita, koruja, kosmetiikkaa jne. Joudutaan valitettavasti aika paljon rajottaa hänen rahankäyttöään ja keskustella jatkuvasti järkevästä kuluttamisesta. Ei saa säännöllistä viikkorahaa, vaan silloin tällöin 5€ ja rahaa tietty tarpeeseen, jos on menossa kaverin kanssa elokuviin, uimahalliin tms. Ja lahjaksi toki saa rahaa myös esim isovanhemmilta.
Poika kohta 11v on harkitsevaisempi rahankäyttäjä ja hänellä jääkin usein lahjarahoista paljon säästöön. Käyttää rahaa joskus uusiin vaatteisiin, mutta enemmänkin uusiin peleihin, mäkkärille, laskettelulippuihin tms.
Me ostetaan lapsille uusia vaatteita silloin kun niitä tarvitaan, maksetaan harrastukset ja yleensä huvittelut ja karkkipäivän karkit myös. Siksi emme ole kokeneet tarvetta viikko- tai kuukausirahan maksamiseen.
Osti puhelimen, on ostanut kuulokkeet, kajarin, lippiksen (tai siis cappi) jne.
Joskus, pari kertaa kk:ssa jotain pientä mässyä jos on kavereiden kans "kylillä"
Poika 11v
Vierailija kirjoitti:
Tyttö 12v käyttää AINA JA HETI kaikki rahat mitä vain saa, eikä ne edes riitä! On siis ihan mahdoton kuluttaja. Ostaa ihan mitä vaan: vaatteita, koruja, kosmetiikkaa jne. Joudutaan valitettavasti aika paljon rajottaa hänen rahankäyttöään ja keskustella jatkuvasti järkevästä kuluttamisesta. Ei saa säännöllistä viikkorahaa, vaan silloin tällöin 5€ ja rahaa tietty tarpeeseen, jos on menossa kaverin kanssa elokuviin, uimahalliin tms. Ja lahjaksi toki saa rahaa myös esim isovanhemmilta.
Poika kohta 11v on harkitsevaisempi rahankäyttäjä ja hänellä jääkin usein lahjarahoista paljon säästöön. Käyttää rahaa joskus uusiin vaatteisiin, mutta enemmänkin uusiin peleihin, mäkkärille, laskettelulippuihin tms.
Me ostetaan lapsille uusia vaatteita silloin kun niitä tarvitaan, maksetaan harrastukset ja yleensä huvittelut ja karkkipäivän karkit myös. Siksi emme ole kokeneet tarvetta viikko- tai kuukausirahan maksamiseen.
Tyttäresi on holtiton, sillä hän ei käytännössä pysty suunnittelemaan talouttaan mitenkään pidemmällä tähtäimellä, jos saa rahaa noin epäsäännöllisesti. Antakaa hänelle viikottain tai kuukausittain rahaa ja luopukaa kokonaan noista ns. tarveharkintaisista. Antakaa hoitaa jatkossa kaikki menonsa tuosta säännöllisestä rahasta ja jos se on törsätty, niin sitten ei mene elokuviin tms.
Tyttö on 11 ja saa 5 euroa viikkorahaa. Menee säästöön, vaatteet, harrastukset ja viikkokarkit ostetaan. Ostaa jonkun lelun tms säästetyillä rahoilla, saa rahaa myös joskus lahjaksi mummoilta ja kummeilta. Ollaan puhuttu et voitais alkaa maksamaan muutama euro hyvistä koenumeroista.
Toinen lapsi on 3 eikä saa vielä viikkorahaa kun on niin pieni eikä osaa sellaisiata perustaa.
Vierailija kirjoitti:
Miksi maksatte lapsille koenumeroista? :(
Varmaan juuri siksi, että halutaan kannustaa lapsi saamaan mahdollisimman paljon kymppejä ja ysejä, jotta menestyy peruskoulussa ja pääsee hyvään jatkokoulutukseen keskiarvollaan?
Poika 11v saa viikkorahaa 20€ (15 jos on käyttäytynyt tosi huonosti)
Eli peleihin jos katto kaupassa jonku jutun nii siihen loput menee säästöön joka menee johonkin isompaan ostokseen
Olen ite 12v poika tilil 250€ kaikki itse ansaittuja ja mietin kolmen vuoden päähän skootterin ostoa ja oon laskenu viikkoja miten saisin tarpeeks rahaa että homma toimis ja kyl se toimii
Vierailija kirjoitti:
Siskontyttö on 15 ja ei ole koskaan saanut juuri rahaa ja ei ymmärrä mitään rahan arvosta tai sen käyttämisestä. 25€ legopaketti on hänen mielestään halpa, samoin 100€ maksavat kenät tai laukku, pienipalkkaisen mummin tätyis ne ostaa.
Hänellä on omasta mielestään kamalasti rahaa säästössä vaihtarivuotta varten kun heänellä on 45€ ja vaihtariksi lähdetään tuosta vaan, eihän se maksa kuin lentoliput. jne. Kamalaa katseltavaa.
Aika ristiriitaiselta kuulostaa, jos 100 euroa on hänen mielestään vähän, mutta 45 euroa paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vitsi mun 12v saa viikkorahaa 2e...
Tuollainen 2 euron viikkoraha on todellakin pelkkä vitsi. Sillä ei saa ostettua yhtään mitään ja summa on niin pieni, ettei siitä saa myöskään säästettyä mitään isompaa varten. Sama kuin ei antaisi rahaa ollenkaan.
Mulla 12v. tyttö. Ei saa viikkorahaa, saa rahaa lahjaksi ja ensi talvena jo toista vuotta työpaikka.
Maksan harrastukset, vaatteet ja peruselämisen. Lapsi ostaa omilla rahoilla esim. ratsastustarvikkeita ja maksaa ensi kesän lomamatkansa osuuden itse lentolippua lukuun ottamatta.
Meidän lapset saavat niin hyviä numeroita että ei koenumeroista rahaa saa. Aina lukukauden päätyttyä saavat jonkun tarvitsemansa asian tai tukea siihen (esim puhelin, vaatteet..). Saavat viikkorahaa 5€, jos siivoavat huoneensa ja laittavat puhtaat pyykit kaappeihinsa viikonloppuisin. Vaatteita ja kenkiä sun muita käyttötavaroita ostetaan tarpeen mukaan, mutta tyttö 13v haluaa ostaa jo itse, myös omilla rahoillaan.
11v saa kuukaudessa 20e omiin juttuihin. Yleensä säästää sen ja ostaa sitten jotain isompaa, juuri osti itselleen kruiserin kun sellaisen tahtoi. Nyt säästää kuulemma hover boardiin.
Vierailija kirjoitti:
Meidän lapset saavat niin hyviä numeroita että ei koenumeroista rahaa saa. Aina lukukauden päätyttyä saavat jonkun tarvitsemansa asian tai tukea siihen (esim puhelin, vaatteet..). Saavat viikkorahaa 5€, jos siivoavat huoneensa ja laittavat puhtaat pyykit kaappeihinsa viikonloppuisin. Vaatteita ja kenkiä sun muita käyttötavaroita ostetaan tarpeen mukaan, mutta tyttö 13v haluaa ostaa jo itse, myös omilla rahoillaan.
sama juttu, konkassa olisi kun niistä alkaisi maksamaan. Tämän syksyn saldo:10, 10-, 10, 9½.
Käy kavereidensa kanssa "shoppailemassa" ostoskeskuksessa n. kerran kuukaudessa, eli käyvät hampurilaisella, ostavat kännykänkuoria, koruja yms. muutaman euron juttuja. Ei saa varsinaista viikkorahaa, mutta tarpeeseen saa ja shoppaileureissulle annamme erikseen.
mä tuhlaan puhelimeen ja kaupungille oon 12 v oon iltasin kaupungilla
Ei mitään rahaa paitsi jos tarvitsee. Eniten rahaa saa usein harrastuksiin joskus menee rahaa jopa 200€ kun on tämmöinen cosplay harrastus jossa ommellaan kankaista joku asu jatilataan peruukkeja, mutta se on hänelle tärkeää ja haluan tukea häntä.
Lähikaupan mässyyn ja nettipeleihin.