Mikä on ollut vaikein asia elämässäsi?

-Lasteni isän alkoholismi

- Abortti

Lähes jatkuva, lapsuudesta asti seurannut ahdistus :/. Siitä huolimatta olen pärjännyt elämässä hyvin mutta jotenkin tämä alati ahdistunut olotila on syönyt elämästä paljon :(. Ulkopuoliset eivät tätä huomaa (ei edes mieheni, paitsi joskus harvoin) enkä ole päivääkään ollut tämän takia sairaslomalla.

Yritin lopettaa monta kertaa, kävin katkot ja muut ilman mitään vaikutusta kun ei ollut oikeaa motivaatiota.

Olin varma että kuolen kamaan, yritinkin vetää niin paljon että henki lähtisi. Yhdet överit sain aikaiseksi. Sen jälkeen päätin tosissani että nyt loppuu. Tulin myös raskaaksi ja plussauksen jälkeen en ole kamaan koskenut. Välillä tekee edelleen mieli mutta kun katson tytärtäni, halu kaikkoaa heti.

Kuivilla nyt 2,5vuotta ja mukavasti menee.

kuulla,että olet selvinnyt takaisin elämään!!

voimia pysyä kamanperkeleestä erossa!

Kuten myös se, että minä ja veljeni satumme olemaan kaksoset ja veljeni katkeruus siitä, että minä olen normaali.

kenen kaksossisarrus on katkera siitä että hän on vammainen ja sinä et!

kaksoissiskoni on cp-vammainen, ja hän on ollut (en tiedä onko vieläkin) hyvinkin katkera,ja kostanut mulle kohtaloaan kympillä! mm.valehtelemalla mitä värikkäimpiä valheita minusta.

joten tiedän varmaan miltä sinusta tuntuu..

...vahvat lasit lapsesta saakka, niihin liittyen koulukiusausta, myöhemmällä iällä laserleikkauksia, silmäsärkyjä, migreeniä, näkökenttäpuutosta... you name it.

Nyt vajaa nelikymppisenä tilanne suht stabiili, mut elän pelossa, et jonain päivänä verkkokalvot irtautuvat, kaihi tai silmänpainetauti iskee jne. Luulen, et joudun jäämään sairaseläkkeelle silmien takia ennen virallista eläkeikäää, ennemmin tai myöhemmin. Mitään tälle en itse voi, synnynnäistä.

Pitäis saada voimia lähteä ja aloittaa alusta lasten kanssa

Vaikeinta on ollut huomata ja hyväksyä miten osaamattomia ihmiset keskimäärin ovat. Se on ollut jopa katkeroittavaa. Koen toisten auttamisen hyvin vaikeaksi tästä syystä.

Ainaiset osattomuuden ja ulkopuolisuuden kokemukset sekä vakava kaltoinkohtelu lapsuudessa.



Aikuisiällä tahaton lapsettomuus.

Olen myös alkanut vasta aikuisena pohtimaan, että olen ollut ahditunut ja neuroottinen niin kauan kuin muistan. Aivan pienestä lapsesta asti.

Lähes jatkuva, lapsuudesta asti seurannut ahdistus :/. Siitä huolimatta olen pärjännyt elämässä hyvin mutta jotenkin tämä alati ahdistunut olotila on syönyt elämästä paljon :(. Ulkopuoliset eivät tätä huomaa (ei edes mieheni, paitsi joskus harvoin) enkä ole päivääkään ollut tämän takia sairaslomalla.

on ollut viime vuosina kun kauan piilossa pidetyt muistot hyväksikäytöstä lapsena ovat nousseet pintaan. Olen nyt, kolmikymppisenä, vihdoin tajunnut, miksi pelkään pimeää (hyväksikäyttö tapahtui öisin). Huomaan miettiväni, uskallanko hankkia toista lasta (veljeni käytti minua hyväkseen). Perhesiteet ovat kärsineet, mutta en voi tuottaa äidilleni tuskaa kertomalla asiasta. Psykologi on auttanut tasapainon löytämisessä.

Bipo=bipolaarihäiriö=maanis-depressiivisyys=kaksisuuntainen mielialahäiriö.

Vaikeinta on ollut unelmista luopuminen, kun tuntuu että jokainen valintani sulkee pois niin paljon sellaista mikä oli aikanaan haaveissani. Tällä hetkellä tuntuu ettei minulla ole oikein kuin lapseni, ja niihinkin olen koko ajan aivan hermo kireällä. Elämäni ei ole ollenkaan sellaista kuin olisin halunnut, enkä pysty sitä muuttamaankaan, koska sekä eroaminen että toiseen maahan muuttaminen vahingoittaisivat lapsiani.

Olen sairastanut masennuksen, syövän ja kokenut paljon pettymyksiä. Kuitenkaan en vielä uskalla elää omaa elämääni vaan muiden. Nahjus mikä nahjus

oppiminen sitomaan kengännauhat oikein.



sen jälkeen on sujunut ilman ongelmia.

Minullakin on lapsuudesta asti mukanani kulkenut ahdistus, enkä tiedä mistä se johtuu..Ja en myöskään usko, että se näkyy minusta ulospäin.

oman lapsen kuolema.



on tässä ollut muutakin tähän neljäänkymppiin mennessä, mutta jos se yksi ja ainoa pitää sanoa, niin eipä tuota miettiä tarvitse :(

on menettää oma vanhempansa. Isän kuolema on siis se vaikein asia.

Oman pikkuveljeni kuolema (kuoli aivosyöpään) ja se, kun menetin pienenä toisen silmäni kokonaan ihan turhaan (olen siis täysin sokea toisella silmällä, kiitos lääkärille joka teki virheen)...

hyväksikäytti minua seksuaalisesti kun olin lapsi. Oli myös vökivaltainen muuten, ja edelleen dominoiva.

Lisäksi se, että esikoiseni kuoli kohtuun rv 37.

jota äiti ei taida vieläkään käsittää,

sekä suvussa tapahtuneet, myös minua koskeneet, seksuaaliset hyväksikäytöt.



Näillä mennään.