Onpa onni että villit nuoruusvuodet on jo takana...

Muistelin juuri avioliittomme sitä aikaa kun kaksi ensimmäistä lasta olivat pieniä. Suhdeongelmia, sopeutumisvaikeuksia yms. Nyt olemme mieheni kanssa nelikymppisiä, neljäs lapsi tulossa ja elämä seesteistä. Hyväksyntä ja rakastaminen on palanneet ja olemme onnellisia yhdessä. 16 vuotta yhteistä aikaa takana. Tässä nuoruutta ihannoivassa maailmassa koen että lähestyvä keski-ikäisyys on tuonut pelkkää hyvää! Onko muita?