Mitä olen tehnyt väärin?
Kahdeksannella luokalla oleva tyttäreni sai todella keskinkertaisen todistuksen. Todistuksessa ei ollut yhtään ysiä, kasia, seiskaa ja kutosta, jopa yksi vitonenkin. Olen aivan epätoivoinen tytön suhteen.
Ala-aste vielä sujui, mutta yläasteelle tultaessa numerot ovat tipahtaneet kuin lehmän häntä. Olen itse akateemisesti koulutettu ja olen tehnyt kaikkeni tukeakseni tyttöä, ja en pysty enempään. Tyttö on muuten hyvin iloinen ja ei ole "huonoilla" teillä. Hän viihtyy kotona ja meillä on mukavaa yhdessä. Tietenkin murrosiän oikkuja on aina silloin tällöin.
Tämä tilanne stressaa minua ja olen ollut yhteydessä kouluunkin. Hänellä saattaa olla keskittymisvaikeuksia. Miten voisin vielä auttaa häntä enemmän? Olen miettinyt, että teetän hänellä psykologin arvion, jotta saisin asioihin sitäkin kautta selvyyttä.
Olen aivan toivoton ja tunnen, että olen täysin epäonnistunut äitinä. Tämä on kamalaa, kun tuntuu, että kaikki keinot on käytetty.
Onko joku (ollut) samassa tilanteessa?
Kommentit (11)
meillä huomattiin yhdellä lapsella vasta lukion ekalla ja aika takkuista on ollut. Miten matikka on mennyt? Jos siinä on vaikeuksia ja kielissä, epäilen lukihäiriötä.
Miten paljon lapsi nukkuu ja syökö riittävästi aamupalaa? Syökö koulussa ruokaa?
Entä koulukiusaaminen tms. syrjiminen? Osaatkoa sanoa miten lapsesi toimisi jos häntä kohdeltaisiin epäoikeudenmukaisesti.
Yksi vaihtoehto voi olla sydänsurut. Ehkä hän ihastui johonkin poikaan mutta tämä tuotti pettymyksen.
Sinä et välttämättä ole tehnyt mitään väärin. Hän oletettavasti pimittää sinulta tietoa. Lapsi kokee, että hänen on itse ratkottava omat ongelmansa. Äiti ei voi eikä saa olla työntämässä nokkaansa kaikkiin lapsen asioihin. Asiasta riippuen, se olisi lapselle enemmän tai vähemmän nöyryyttävää.
Sanoit että olet akateemisesti koulutettu. Onko luokalla paljon muita joiden vanhemmat ovat korkeasti koulutettuja, tai sitten vastaavasti paljon duunareiden lapsia?
Viimeisenä, ja tärkeimpänä, onko lapsellasi ystäviä samalla luokalla? Menettikö hän ehkä hyvän kaverin ala-asteelta yläasteelle siirryttäessä?
Löysää nyt jo pipoa. Minä ja mieheni ollaan akateemisia, mieheni vieläpä huippuälykäs. Ja minä yläkoulun opettaja. Silti lapsilla menee koulu "keskinkertaisesti". Vanhimman lapsen arvosanat ei riittäneet lukioon, seuraavalla arvosanat koko ajan laskusuunnassa (nyt kasilla).
Yläkoulussa on huomattavasti vaikeampaa kuin peruskoulussa. Menestyminen vaatii paitsi hyviä hoksottimia, myös elämän uhraamista opiskelulle. Kaikki eivät ole siihen halukkaita, tai voimat eivät riitä, tai kiinnostus. Luokkatilanteet ovat usein stressaavia eikä nuorten keskuudessa arvosteta sellaista joka pärjää koulussa. Päin vastoin vähänkin paremmin menneistä kokeista saa välittömästi kuulla pilkkaa.
Voi olla että tyttöäsi kiinnostavat muut asiat. Tai sitten hän kokee sinun odotuksesi liian suurina paineina, ahdistuu, eikä pysty hyviin suorituksiin.
Amis on muuten loistava vaihtoehto. Sitäkin kautta voi myöhemmin kouluttautua lisää, jos kiinnostus herää myöhemmin!
Kouluarvosanat eivät ole ihmisen mitta.
rankka kärjistys! Aika harva hyvinmenestyyt yläkoululainen "uhraa elämänsä opiskelulle".
Yläkoulussa on huomattavasti vaikeampaa kuin peruskoulussa. Menestyminen vaatii paitsi hyviä hoksottimia, myös elämän uhraamista opiskelulle.
rankka kärjistys! Aika harva hyvinmenestyyt yläkoululainen "uhraa elämänsä opiskelulle".
Yläkoulussa on huomattavasti vaikeampaa kuin peruskoulussa. Menestyminen vaatii paitsi hyviä hoksottimia, myös elämän uhraamista opiskelulle.
Hänen analysoidessaan vielä yläasteella hyvin menestynyttä kaveriaan. Kaveri istui illat tekemässä läksyjä tai harrastuksissa, ei hengaamassa kulmilla ja pelaamassa nettipelejä. Hänen näkökulmastaan se on hukkaan heitettyä elämää ja hyväksyn näkökohdan täysin. Poikani ei itse tehnyt koskaan läksyjään ja hyväksyn senkin, vaikkakin se tuotti hänelle itselleen ongelmia opettajien kanssa (ei kaikkien, itse en pahemmin välitä siitä tekevätkö oppilaani läksynsä. Heillä on oikeus itse valita numeronsa).
Itse olin siis hyvin menstyvä koulussa ja kyllä minunkin elämäni on mennyt aika lailla hukkaan. Nuoruus kirjojen parissa, puoli elämää opiskeluissa. Paremminkin olis voinut elää.
Yläkoulussa on huomattavasti vaikeampaa kuin peruskoulussa.
mutta yläkoulu on vielä peruskoulua...
Kouluarvosanat eivät ole ihmisen mitta.
Mietipä nyt tarkkaan: mikä on se varsinainen ongelma?
Sekö, että sinä itse olet akateeminen, mutta lapsesi vain "keskinkertainen"? Voi kun se akateemisuuskin on nykyään aika keskinkertaista!
Vai se, että numerot ovat laskeneet? Mistä tuli viitonen ja miten lapsi itse sen selittää?
Olisko sama tilanne tai peräti lapsesi samassa koulussa kuin omani, jossa nykyään kovasti säästetään. Sijaiset ovat sellaisia, joita halvimmalla saa ja opetuksen taso sen mukainen.
Niinpä nyt oli yhdessä aineessa numero pudonnut kolmella, kun sijainen oli antanut edellisen numeron ja nyt osaamista arvioi oikea opettaja.
Kyllä, olen jo ottanut yhteyttä kouluuun ja tämän aineen opetus on luvattu nyt järjestää paremmin.
Yläkoulussa on huomattavasti vaikeampaa kuin peruskoulussa.
mutta yläkoulu on vielä peruskoulua...
Mutta kun kirjoitan kännissä niin tulee kirjoitettua vähän mitä vaan ;)
Pitää nollata pää ton numeroittenantorumban jälkeen...
ovat hyväksyttyjä arvosanoja. Ei kannata asettaa paineita tytölle. Ota selvää, tuntuuko joku aine vaikealta ja auta tyttöä siinä. Lue myös mukana kokeisiin, kuulustele jne. Kielet ja matikka on haastavia monille ja vaatii myös kotona tehtäviä harjoituksia esim. äidin kanssa. Juu, vaikka ois yläasteella ja eteenkin silloin, kun ne aineet tuppaa vaikeutumaan, eikä ole kivaa pudota kärryiltä. Tytällä on vielä puoli toista vuotta aikaa petrata ja parantaa. Ei ysejä tarvi tavoitella, mutta jos ne vitoset sais pois.