taas on niin hyvä mieli.. ystävyydestä

En jaksaisi kovin pitkään selostaa, mutta ihmettelen sitä, ettei enää löydy, ainakaan minulle, pysyvää ystävää. Tai onhan niitä pari, sellaisia " parempi" , mutta ihmeellistä kun on aina mukava tyyppi ja kaveri, mutta ei sellainen sydänystävä. Enkä oikein usko sitäkään, että olisin niin hirveä, ettei kukaan voisi todella ystävystyä kanssani.



Mutta sellainen lojaalius.. Ystävälle soitetaan (minulle soitellaan erittäin harvoin) kun halutaan lohtua tms. Eipä ne soittele tai viestittele ihan kysyäkseen kuulumisia. Ja omat jutut kerrotaan ensin kun tavataan, ei kysytä, että mitä kuuluu.



Eikä kutsuta mukaan, tai harvemmin, saapi itse ihmisiä innostaa johonkin lähtemään..



Voi voi, kuulostanpa luuserilta, vaikka en kyllä sellainen edes ole, ainakaan mielestäni. En vaan ymmärrä.. Kun on näin surullinen mieliala, niin sitä vaan miettii, että onko minussa jotain, mikä saa ihmiset loittonemaan.. Enkö ole tarpeeksi kiinnostava.. Tai ehkä se on siinä, että ei enää haeta sellaista syvää ystävyyttä.