Lue keskustelun säännöt.
Teinipoikien äidit
21.12.2011 |
Miten olette saaneet parhaiten autettua lasta, joka potee maailmantuskaa, tarkoituksettomuutta, hyvien kavereiden puutetta ja Suurta Yksinäisyyttä?
15v poika tuli tänään kotiin koulust tuntia aikaisemmin ja puhkesi puhumaan, että olo ja mieli on niin huono. Ei ole kunnon kaveria, jonka kanssa pohtia "suuria". Suurin osa istuu illat kotona ja pelaa räiskintäpelejä. Kun ei kiinnosta nekään, jotka hengailee ostarilla tai dokailee. Vain pari tyyppiä harrastaa taistelulajia, jossa ovat olleet kauan mukana.
Keittelimme teet, juttelimme... Keksin, että hän voisi löytää kavereita ja tekemistä vaikka kuntosalilta. Lupasin salikortin joulun jälkeen. Puhuimme siitä, että tietokoneella oloa kannattaa vähentää, se masentaa (pelaa jotakin roolipeliä, mä noista tajua...). Ei pitänyt ihan hulluna ajatuksena sitäkään, että voisi kirjoittaa mietteitään päiväkirjaan.
Hänellä on kyllä pari kaveria ja koulu menee erikoisen hyvin, on sellainen kiltti poika ollut aina. Lukee paljon.
Mitä mä teen... Halasin poikaa ja sanoin, että tulisi ainakin sanomaan myöhemminkin, jos on huono olla. Mietitään yhdessä mitä sille voisi tehdä. Mutta mitä mä teen? Pelkään ihan oikeasti että masentuu.
Kommentit (15)
Todella kivaa kuulla tällä palstalla asiallisia kommentteja! Kaikkea hyvää sinullekin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
salikortti ei kuulosta kovin hyvältä idealta. Saleilla ikävä kyllä pyörii myös epämääräistä porukkaa ja yksinäinen ystävänkipeä nuori saattaa olla helppo houkutella mukaan kaikkeen laittomaan. Ensin se saattaa alkaa sillä, että kaveerataan, sitten tarjotaan muutama pilleri lihaskuntoa parantamaan ja kohta on koukussa steroideihin ja piristäviin.
En yleistä, ei jokaiselle näin käy, mutta aina on olemassa mahdollisuus.
Kappas. Juuri kirjoittelin toisessa ketjussa... Olen siis ~30v mies, yksinhuoltajaäidin kasvatti.
Tekisi mieli ladata tuutin täydeltä kritiikkiä mutta olkoot... Laita poika tekemään jotain, ja maksa pientä korvausta työstä, ja extraa hyvin tehdystä työstä. Laitat hänet vaikka vaihtamaan autonrenkaat, sitten kun sen aika koittaa. Miehisiä hommia. Sitten pakotat hänet vaikka kaulimella uhaten opiskelemaan englantia jotta maailma avartuu. Se on kriittisen tärkeä kieli, jonka itse olen kokenut uskomattoman hyödylliseksi. Kaikkea hyvää kun ei löydä suomeksi googlaamalla.
Kaveruudet voivat muodostua netin kautta, kunhan vain törmää oikeaan porukkaan. Sekin voi kestää aikansa, eikä varmasti ole kuopaton tie. On minullakin tusinan verran tuttavia muista maista. Yhtään heistä en ole tavannut mutta olenkin erakkoluonne, ehkä jopa antisosiaalinen. Ollaan siltikin naurettu vatsa kippurassa porukalla sille-sun-tälle.
Pelaako hän yksinpelejä vai moninpelejä verkon yli? Yksinpelaamisen into loppuu hieman sen jälkeen kun löytää ko. pelin huijauskoodit, millä ikään kuin poistetaan haaste pelistä. Ko. koodit ovat pelikohtaisia eikä kaikkiin niitä ole. Huijauskoodit ovat tavallaan ohjelmoijan jättämiä testityökaluja.
Pidät mielessä että pelit ovat -yleensä- haasteita. Kysy huviksesi ohimennen häneltä millä vaikeustasolla hän yleensä pelaa, eli miten vaikeaksi hän tekee pelinsä. Vaikea peli = hän kaipaa haastetta, helppo = hän tappaa aikaa tai hänellä on muut tavoitteet ko. pelissä mielessä. Yleensä peleissä voi alussa valita vaikeustason tavalla tai toisella, jota ei enää myöhemmin voi muutella.
Toivon että talossa on mieskin... minulla ei ole juuri mitään hyvää sanottavaa äiti-poika yksinhuoltajatalouksista. Poika -tarvitsee- miehen malliksi.
Liikunnasta on aina hyötyä. Saleilla ei todellakaan yleensä pyöri mitään epämääräistä porukkaa, vaan enimmäkseen tavallisia keski-ikäisiä ihmisiä.
niin voisiko hän liittyä johonkin tietokonekerhoon? Tuon ikäisenä on vaikea enää aloittaa mitään joukkuelajia ainakaan, ovat nimittäin yleensä jo aika ammattimaisesti treenaavia. Salilla käynti on varmaan hyvä idea. Löytyisikö jotain nuorille tarkoitettua kuntosalikurssia, jolla voisi aloittaa? Siellä olisi ehkä helpompi tavata uusia ihmisiä kuin vain tupsahtamalla salille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itse teinipojan äiti.
Kylmä tosiasia on, etteivät teinipojat yleensäkään keskenään pohdi suuria kysymyksiä. Niitä KUULUUKIN pohtia jonkun aikuisen kanssa. Teinit keskenään kuittaavat Elämän Suuret Kysymykset juuri sillä ronskinpuoleisella huumorilla, jolla kaikki sellaiset asiat kuitataan, joiden vastauksesta ei olla ihan varmoja. Epävarmuuden käsittely nyt on vaan sitä tuonikäisillä. Sen sietämiseen ja syvempään pohtimiseen tarvitaan aikuista - mielellään kuitenki njotakuta muuta kuin äitiä ja isää, vaikka näilläkin toki on oma roolinsa. Syvempään identiteetinluomiseen tarvitaan vaaria, kummisetää, harrastuksen valmentajaa, jotakuta vastaavaa. Ja joo, jossain määrin myös vanhempia ja ikäryhmävertailukohtaa.
Mutta jos ja kun pojalla on "pari kaveria", nämä toimivat ikäryhmävertialukohtana ihan hyvin. "Pari kaveria" on ihan normaali kaverimäärä. Se on hyvä, vaikkeivät ne olisikaan varsinaisia sielunkumppaneita - ehkä jopa parempi niin, kuin että olisivat toisistaan riippuvaiset paita ja peppu.
Ap, EI sun pojallasi ole mitään hätää. Se on kaikesta päättäen hyvä poika, joten älä sinä mene siihen sähläämään ja päsmäröimään ja antamaan ymmärtää, että jossain on joku vika, vaan anna sen kasvaa itse.
Päivä meni loppujen lopuksi ihan hyvin. Ehdotin pojalle, että lukisi vaikka Aku Ankkoja ja tyhjentäisi murheet vähäksi aikaa mielestään! Niin teki ja nukkuikin vähän aikaa silloin päivällä.
Käsittääkseni pelaa vaativaa peliä, jossa on hahmossaan iso "guru" ja siksikin aikaa menee koneella. Sanoo, ettei roolista voi lähteä noin vain pois, vaan koneelta lähteminen vie aikaa. Juttelee samaan aikaan pelin chatissa lähinnä englanniksi. Kuten sanoin, en ymmärrä pelimaailmasta.
Ja talossa on mies, isä. Muitakin perheenjäseniä, nuorempia ja vanhempia sisaruksia, en ole yksinhuoltaja.
Liikkumisesta on pitänyt aina, käy yksin uimassa, rullaluistelemassa, lenkeilläkin jonkin verran. Talvella on vähemmän harrastuksia ulkona.
Poika oli illalla ihan iloinen ja sanoi, että mieli on parempi, eli en ole menossa huolissani nukkumaan. Kaipa tämä kaikki kuuluu kasvamiseen. Hän on ehkä herkempi tai parempi ilmaisemaan ääneen ajatuksiaan kuin esim. veljensä, jotka ovat pitäneet asioita sisällään tai puhuneet enemmän kavereilleen. Ehkä tarkkailen ja huolehdin siksi herkemmin.
Joululoma tulee tarpeeseen. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
en tosin tiedä liittyvätkö ne kikat ja huijausjutut ja muu kaupankäynti "kamojen" kanssa juuri tähän peliin, jota nyt harrastaa vaiko johonkin muuhun. ap
Ihanaa, että olet niin kiinnostunut poikasi kuulumisista! :) Rohkenen olla eri mieltä toisen teinipojan äidin kanssa: kyllä ne teinipojatkin osaavat syntyjä syviä miettiä - myös keskenänsä.
Voidikohan poikaasi kiinnostaa lautapelit tai live-roolipelit? Näissä piireissä on usein sallitumpaa olla vähän syvällisempi ja erilainen. Pelaaminen muuttuisi samalla sosiaaliseksi. Lisäksi lautapelit ovat kehittävä ja tervehenkinen harrastus. Monilla pienilläkin paikkakunnilla on nykyään lautapeliseura.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olemaan oma itsensä! vahvista itsetuntoa kehumalla sopivasti ja onnistumisista "palkiten". ei mitään överiä touhua,mutta ite oon huomannut että kun kerron kuinka kiva on olla juuri lapseni äiti,ollaan hyvillä mielin molemmat. tohon kaveriasiaan on vähä vaikee. mun teini on niitä tietsikan ääressä roikkujia, siellä istuu luurit korvilla, pelaa kaverien kaa ja rupattelee, siellä tietsikalla ...
sanoin hänelle itselleen ettei ajatuksia toisaalta tarvitse pelätä.
Mutta toivon vaan että näkisin sen eron mikä on normaalia pohdiskelua ja milloin on liian maassa. Kaipa sellaisen näkee, jos ei saa nukuttua tai ei jaksaisi enää koulua. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hakemaan hyvään lukioon. Sieltä voisi hengenheimolaisia löytyä.
synkkiä 16-17-vuotiaana. sai lähes paniikkihäiriökohtauksen muutaman kerran, sain sen puhumalla rauhoitettua. kävi sitten juttelemassa ammattilaisen kanssa, sillä hänet oli aiemmin ryöstetty aseella uhaten. tulimme siihen tulokseen, että ahistus johtui siitä ja sen jälkeen ei ole moisia ajatellut. nyt asuu jo omillaan eri paikkakunnalla opiskelemassa ja ihan hyvin menee. ei ole helppoo olla nuori nykymaailmassa, varsinkaan pojilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varpaillaan olen vähän minäkin. Pojalla on raskaita elämänkokemuksia varmaan piilossa mielen pohjalla. Aika vaikea yhdistelmä, jos herkkä poika, murrosikä ja muistot iskevät vaikeasti yhtäaikaa.
Tasokas lukio on sitä mitä hän kaipaileekin, mutta asumme turhan kaukana sellaisista!
Ehkä tästä selvitään, kun en maalaile jo valmiiksi peikkoja seinille ja yritän olla kuulolla.
Vaikuttaa siltä, että osaat juurikin olla kuulolla ja kuunnella poikaasi. Tsemppiä teille molemmille, en osaa muuta sanoa. Tuli vain jotenkin positiivinen mieli tästä kuitenkin. T. murkkupojan äiti myös