Lue keskustelun säännöt.
Surisitko jos miehesi kuolisi nyt?
21.12.2011 |
Minä en surisi pätkääkään, päin vastoin olisin iloinen. Mutta sen sijaan kyllä heittäytyisin aivan kädettömäksi psykiatrinpotilaaksi siinä vaiheessa, jotta saisin mahdollisimman paljon ilmaista apua ja voisin maata lepäämässä. Esim. töistä tarvitsisin tietysti puoli vuotta sairaslomaa :P
Toisaalta jos henkivakuutuksista tulee tarpeeksi, niin ehkä hoidan lasten- ja kodinhoidon ihan maksetuilla tyypeillä, etten joudu minkään holhoussyynäsyksen alle.
Kommentit (25)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
enkä läheisriippuvainenkaan. Vaan olen uskovainen, jonka sosiaalisista syistä on pakko pitää kulissia yllä. Mulla ei ole paljonkaan ystäviä ja olen huono hankkimaan uusia, joten ei ole syytä menettää niitä vähiä toimimalla toisin kuin normit sanovat. Eikä muutenkaan mun psyyke oikein kestä sitä tietoa että kaikki puhuu musta pahaa selän takana ja kauhistelee mua.
Tää pohdinta tuli nyt vaan mieleen kun tapasin yhden, joka itki vuolaasti ja oli ihan romuna kun mies oli kuollu. Oli todella vaikeaa asettua hänen asemaansa. Ja olis varmaan vaikeaa esittää samanlaista jos oma mies kuolis. Hmmm-
ap
Ehkä sat aikaiseksi kyyneleitä silkasta itsesäälistä, kun rahan tuojia on vähemmän. Tai saat itkettyä helpotuksesta, kun sekin paska on pois. Varo mitä toivot, saatat saada kaiken moninkertiasesti, niinhän sitä sanotaan. Yksi varomaton tasoristeysylitys ja on koko perhe mennyttä. Tai vastaavaa.
Lapset on Jumalan kansalaisia, ne ei oikeasti koskaan kuole, vaan niillä on loistava tulevaisuus taivaassa. Parempi vaan heille jos pääsevät pois täältä kiusauksista ja kärsimyksistä.
Itsekin toivon pääseväsi armosta taivaaseen, vaikken sitä millään hyvyydellä ja pyhyydellä olekaan ansainnut. Mutta jos en pääse, niin tuskin pidempi kituminen tässä elämässä auttaa mitään, tää on kuitenkin kuin kärpäsenpaska ikuisuuden rinnalla.
Miehen ikuisuus ei mua liikuta pätkääkään. Mä en häntä taivaaseen tartte.
ap
2