On se vain niin vaikeaa tämä uskonlahkosta irtaantuminen..

Olen ollut asian tiimoilta puhuttelussa, sieluani on yritetty hoitaa ja ajateltu, että kyllä se siitä ojentamalla ja opastamalla tokenee. On erittäin raskas kokemus henkisesti se, että muut kokevat minun joutuneen vikaan ja ajatukseni katsotaan kiusauksiksi ja sitä kautta synniksi, jotka tulisi pyytää anteeksi! En kuitenkaan voi pyytää aidosti anteeksi sitä, että en ajattele samoin kuin he, en pidä sitä syntinä. Ja olen kuitenkin ihan normaali, uskova ja elämän kanssa tasapainossa oleva ihminen. Osa liikkeeseen kuuluvista ei ymmärrä, että jos ei usko samoin, niin ei vain usko. Millaisia kokemuksia muilla on lähtemisen kanssa?



ap

Mun on ihmeteltävä miten av voikin olla tällainen vl-pesäke. Siis joka kolmas aihe on heistä ja heitä riittää aina kommentoimaan. En todellakaan tarkoita että siinä olisi mitään vikaa, mutta musta tämä on niin kovin kummallista kun en itse ole eläissäni tuntenut yhtään vl-ihmistä, en edes kuullut että kukaan mun tutuista tuntisi.

Itse olen Jehovan todistaja. Lapsena sitä ei jotenkin osannut kyseenalaistaa mitään tai ajatella omilla aivoillaan, nyt aikuisiällä olen nähnyt asioista sen toisenkin puolen.

teoillaan mitään..

eli mistä olet moista saanut päähäsi ??

toki saarnaamien kuuluu osana todistajan oloon, mikä todistaja sellainen olisi, joka ei todistaisi ?? mutta ei se et todistat muille, ainoastaan anna sinulle ikuista elämää :))

kyllä tarvitaan paljon muutakin, etenkin sukoa ja sen uskon mukaan elämistä mm.

mutta uskon edelleenkin siten miten he opettaa, minusta vaan ei siihen ollut. Vaatii liikaa se kokouksissa käyminen. En ole tosin ole edes kastettu.

eli olen ns ikuisuustutkija ollut : ) käynyt kokouksissakin säännölisesti, mutta kasteella en.

minusta voi uskoa, vaikka ei tee tietyn kaavan mukaan, eli saarnaa kello kädessä, istu kokouksissa kuin tattti....

eli uskon täysin jt oppeihin ja elän totuuden mukaisesti kaikella saralla, mutta en jaksa kokouksia, ja saarnaamista

toki kerron kaikille ja kaikkialla asioista, kun se tuntuu sopivalta : )

Eihän uskonto näy ulospäin

Mun on ihmeteltävä miten av voikin olla tällainen vl-pesäke. Siis joka kolmas aihe on heistä ja heitä riittää aina kommentoimaan. En todellakaan tarkoita että siinä olisi mitään vikaa, mutta musta tämä on niin kovin kummallista kun en itse ole eläissäni tuntenut yhtään vl-ihmistä, en edes kuullut että kukaan mun tutuista tuntisi.

Voisitkohan tutustua johonkin sellaiseen seurakuntaan, jonka kanssa olet enemmän samaan mieltä kuin nykyisen?

Se voisi helpottaa irroittautumista.



Onnea silti, lähtösi saattaa kuitenkin saada jonkun muunkin ajattelemaan syvemmin.

Itselläni on aika tarkalleen samankaltainen tilanne kuin sinulla, sen takia en ole uskaltanut lopullista päätöstä vielä tehdä.

kanssa. En haluaisi etsiä tällä hetkellä hengellistä kotia mistään hertäysliikkeestä tai lahkosta, sillä haulan ensin 'parantua' nykyisestä olotilastani ja olla vain tavallinen, armoon uskova ihminen :). Kiitos kuitenkin neuvosta!



ap

Mitkä asiat ovat saaneet sinut miettimään eromista liikkeestä?



ap

vaikka eroat liikkeestä. Voimia sinulle päätökseesi ja tervetuloa "ulkopuolelle"!





T. ihan tavallinen uskovainen

Itse olen Jehovan todistaja.

Lapsena sitä ei jotenkin osannut kyseenalaistaa mitään tai ajatella omilla aivoillaan, nyt aikuisiällä olen nähnyt asioista sen toisenkin puolen.

ae Jumala missään liikkeessä lymyile vaan jokaisen sen tunnustavan sydämessä :). Vaikeaksi lähtemisen tekee kaikki se kulttuuri ja ihmiset johon ja joiden kanssa on kasvanut sekä heidän reaktionsa. On niin vaikea selittää..



ap

Meidän uskonnollisissa yhteisöissämme on paljon samaa (psykologisessa mielessä). Olen käynyt lukemassa veljesseuran sivustolla sekä katsonut teistä kertovia ohjelmia. Tunnistan monia samankaltaisia yhteisöllisyyteen kuuluvia positiivisa ja negatiivisia piirteitä myös vl-piireissä. Voimia sinulle! Uskon tietäväni, millaisten asioiden kanssa myös sinä painiskelet!



ap

uuden identiteetin, joka perustuu muuhun kuin aikaisempaan uskoosi. Osa ihmisistä saattaa sinut hylätä ja vaikka ei näin kävisikään, kasvaa teidän välille kuilu. Mutta siitä huolimatta kannattaa! Olemme vastuussa omasta elämästämme ja päätös tuo myös valtavan vapauttavan tunteen ja paljon uusia, mukavia asioita elämään.

En ole mikään lahkolainen, mutta olen syntynyt uskovaiseen perheeseen, jossa isä on teologi ja Raamattu on elämän ohjenuora ja alusta loppuun Jumalan sanaa.



Jouduin repäisemään itseni irti takavuosina. Rukoilin ja itkin, että nyt teen jotain, mikä on kasvatukseni oppien mukaan täysin väärää, mutta Jumala, mikäli oikeasti olet oikeassa, sinä ymmärrät, miksi teen mitä teen etkä minua hylkää.



Ei hän hylännyt. Löysin tämän repäisyn jälkeen henkilökohtaisen uskon.



Tämä on nyt vähän eri asia kuin sinulla, ap, koska meillä ei ollut ulkoisia normeja, joiden mukaan pitäisi erää. Kyse oli sisäisistä asioista. Mutta haluan vain lainata Tommy Hellstenin sanoja, että ihminen, joka elää toisten ihmisten arvojen mukaan, kerää itselleen häpeää. Ei meillä ole muuta mahdollista kuin elää oman omantuntomme mukaan.

saman kokeneilta. Pystyt puhumaan vaikeista asiosita heidän kanssaan ja kun niistä tarpeeksi juttelee, ne myös ajan myötä helpottuu. Helpottaa huomata, että muutkin ovat kokeneet samoja tunteita.

Tuo on varmasti juuri vaikeinta (vanhoillis)lestadiolaisuudesta irtautumisessa että joutuu miettimään sitä läheisten surua. Mutta sinä et ole vastuussa kuitenkaan toisten tunteista etkä murheista, vaan yksin omasta itsestäsi. Ja voithan yrittää selittää sitä, että edelleen haluat olla uskovainen etkä ole Jumalaa pois heittänyt vaikket liikkeeseen haluakaan kuulua. Uskoisin että yllättävän moni voisi ymmärtääkin sinua! Rohkeutta, voimia ja siunausta toivon sulle asian kanssa!

t. lestamamma

En osaa kuvitellakaan, miten hankalaa tuo on. Varmaankin juuri siksi, että läheiset suhtautuvat siihen ihan eri tavalla kuin esim. "tapakristityt" lapsen kirkosta eroamiseen/rippiloulun käymättömyyteen. Mutta ei sitä silloin voi jäädä, jos tuntuu siltä, ettei enää usko samoin kuin muut. Pitää toimia niin kuin itse oikeaksi ja hyväksi katsoo.



Itse en kuulu mihinkään kirkkoon, mutta uskon silti Jumalaan. Ja "minun" Jumalani on armollinen ja hyvä.

Sama liike, samat mietteet täälläkin. Haluaisin luopua vl-liikkeestä, mutta en uskosta. Ymmärrän niiiiin hyvin nuo sinun tunemuksesi. Miten selittää asia lapsille (meillä monen ikäisiä ja vanhimmat varmasti kärsivät asiasta kovasti), puolisolle, läheisille jne. Melkoinen kriisi koko perheelle. Miten asiasta kannattaisi lapsille jutella, olisiko kenelläkään kokemuksia? Miten sinulla puoliso? Lapset? Ajattelevatko he samoin kuin sinä?

mutta uskon edelleenkin siten miten he opettaa, minusta vaan ei siihen ollut. Vaatii liikaa se kokouksissa käyminen. En ole tosin ole edes kastettu.