Suomalainen orjatyö
Näin sitä kierretään minimipalkkaa. Itsekin teen palkattomana harjoittelijana yrityksessä kehityshanketta, josta pitäisi maksaa palkkaa 3500 eurosta ylöspäin.
http://m.yle.fi/w/uutiset/kotimaa/ns-yduu-3-3113261
Tietysti kun harjoittelusta puhutaan, pitää muistaa erottaa vähän koulutettu työelämääntutustujaporukka muista harjoittelijoista, eli niistä, joilla on jo sekä koulutusta että työkokemusta.
Kommentit (26)
ollut seppä syntyessään. Samoin miehensä. Hattua nostan!
Erot osaamisissa ja motivaatiossa tulevat varmasti esille harjoittelussakin. Näinhän se menee myös työsuhteessa. On rekrytoijan ammattitaitoa tunnistaa omaan yritykseensä sopiva osaaja hakijoiden joukosta. Aina siinä ei onnistuta, ja odotukset eivät vastaa todellisuutta puolin tai toisin. Silloin voidaan käyttää hyväksi koeaikaa.
Koulutetun ihmisen voi kuitenkin odottaa osaavan ammattinsa perusteet teoriatasolla. Sekä työ että harjoittelusuhteeseen kuuluu käytännön perehdytys työtehtäviin. Perehdytyksen ajan jokainen on työpaikkansa harjoittelija, ja näin ollen työn pitäisikin ehkä olla aina palkatonta ensimmäisten viikkojen/kuukausien ajan.
Mikään ei muutu, niin kauan kuin asia hiljaisuudessa hyväksytään.
En saanut työpaikkaa, vaikka minun annettiin ymmärtää että firman tulisi palkata jossei esteitä ole. Hoidin työni kunnialla, olin lisäksi harrastanut alaa vuosia joten tietotaitoni oli vähintäänkin hyvää. Asiakkailta pelkkää kiitosta, muutama jopa suuttui kun kuuli etten ole vakituinen työntekijä vaan harjottelija vain..! Pidin kovasti työstäni ja sain todella hyvät työtodistukset. Mutta sitä työtä ei mukamas ollut.
Seuraavalla viikolla oli kissankokoisin kirjaimin Hesarissa ilmoitus että etsivät juuri niille tunneille, jotka minä olin aiemmin tehnyt, työntekijää. Mitä kuulin ex-kollegalta (joka lähti epävarmojen työtuntien vuoksi muualle), harjottelijoita tulee kuukaudesta toiseen sisään eikä ketään ole palkattu. Nykyään myös harjoittelusta sopiminen ei riitä, vaan paikkaa pitää ANOA.
Helvetti, käteen jääneet 520€ eivät olleet sen arvoisia. Tein 6h päiviä viidesti viikossa, joskus jopa ylitöitä ihan työn ilosta. Suosituksilla voi pyyhkiä perseensä, ei niistä ole ollut mitään apua tähänkään saakka! Aina kun pääsen uuteen työhaastatteluun, siellä katsotaan että olen ollut harjoittelussa- ja sitten kukaan ei olisikaan valmis maksamaan minulle täyttä palkkaa. Esim. viimeisin "tarjous" oli tonnin brutto kokopäivätyöstä viitenä päivänä viikossa- menisitkö itse tämmöisellä palkalla töihin? Laskin että minimipalkka olisi laiton, johon työnantaja totesi että sen voi kiertää palkkaamalla henkilön harjoittelijan nimikkeellä! Sepä hienoa, se...aikuinen ihminen orjapalkalla tekemään samaa kuin muutkin kollegat mutta vain -50% palkalla...
Tässä maassa ei ole työvoimapulaa. On vain haluttomuus maksaa palkkaa.
...mutta ajattelematonta on myös työharjoittelun vertaaminen orjuuteen. Jos joku näin kokee olen sanaton.
Saattaa olla, että pakollisen palkattoman työskentelyn vertaaminen orjuuteen on kärjistettyä. Kyse on kuitenkin vain taloudellisesta pakottamisesta tai heikommassa neuvotteluasemassa olevan henkilön hyväksikäytöstä, fyysinen uhka tai vapaudenriisto eivät ainakaan vielä kuulu kuvaan.
sekä mun ja mieheni työpaikalla on ollut tosi paljon harjoittelijoita. Nyt mieheni lopetti niitten ottamiset. Koulun opettajat soittaa koko ajan, siis monta kertaa kuussa ja tarjoavat näitä "harjoittelijoita" tulemaan töihin "minimi"palkalla, 30 e tunnissa. Mieheni sanoo aina ei kiitos ja pari krt on erehtynyt ottamaan harjoittelijaksi vasta valmistuneen, tullut siis ilmaiseksi. Mieheni sanoi hänen kanssaan menee vähintään 2 x enemmän aikaa kun pitää ohjata ihan kaikessa, toi on vasara, virta tulee tuolta päälle. Itse on ollut 2 x 3 kk harjoittelijan kanssa ja sanonut että mäkin pärjäisin paremmin. Ja nämä ovat siis ammattitutkinnon suorittaneita.
Meillä duunissa niitä on, onneksi niille ei mitään palkkaa makseta. Jokainen tiimi saa vuoronperään harjoittelijan, tyttö istuu vieressä päivän ja seuraavana päivänä siirtyy toiselle ja näin on koko harjoittelun ajan. Jotain tosi simppeleitä duuneja voi antaa, mutta enemmän menee aikaa katsomiseen kuin itse tekisin työn alusta loppuun.
Ja edelleen, kummankin edustaja vakavasti ehdottais että näistä töitten hidastajista pitäis maksaa.