Miksi ihmeessä Niinistö???
Miksi melkein puolet suomalaisista haluaa ehdoin tahdoin presidentikseen nimenomaan Niinistön? En ole erityisen puolueuskollinen, joten itsekin voisin äänestää hyvää pressaehdokasta puoluerajojen yli, mutta en tajua: miksi tämä hype Niinistöstä??? Eihän se ole kuin tavallistakin tavallisempi poliittinen broileri, joka ei ole edes erityisen edustavan näköinen ja joka on käsittääkseni mielipiteineenvaltaosaan suomalaisia nähden reilusti liian oikealla... joten voitteko Niinistön kannattajat selittää: miksi juuri Niinistö? Mikä siitä tekee erityisen, kun mä en vain näe mitään.
Kommentit (36)
Niinistö on huolissaan ihmisten syrjäytymisestä maassamme ja siitä, että maamme velkaantuu ihan liikaa. Niinistö on edustava, hänellä on viehättävä vaimo, josta tulee tyylikäs maan äiti. Niinistöä kuunnellessani minulle tulee tunne, että tässä on henkilö, joka punnitsee tarkkaan, mitä puhuu. Halosesta ei sellaista voi todellakaan sanoa.
Niinistön puolesta puhuu vielä hänen valtavat lahjoituksensa hyväntekeväisyyteen sekä Tukikummit-säätiön perustaminen yhdessä Sari Baldaufin, Hjallis Harkimon, Eero Huovisen ja Björn Wahlroosin kanssa.
Mutta mitä tekoa sillä on presidenttiyden kanssa?
Pääsi yhden talon parvekkeelle turvaan. Eikä hän sen kummemmaksi ole muuttunut, eikä halua pressaksikaan, joten tuolla jutulla ei vaan ole merkitystä.
Mutta mitä tekoa sillä on presidenttiyden kanssa?
Niinistö on huolissaan ihmisten syrjäytymisestä maassamme ja siitä, että maamme velkaantuu ihan liikaa. Niinistö on edustava, hänellä on viehättävä vaimo, josta tulee tyylikäs maan äiti. Niinistöä kuunnellessani minulle tulee tunne, että tässä on henkilö, joka punnitsee tarkkaan, mitä puhuu. Halosesta ei sellaista voi todellakaan sanoa.
Niinistön puolesta puhuu vielä hänen valtavat lahjoituksensa hyväntekeväisyyteen sekä Tukikummit-säätiön perustaminen yhdessä Sari Baldaufin, Hjallis Harkimon, Eero Huovisen ja Björn Wahlroosin kanssa.
Jenni voisi olla Saulin oma tytär ellei jopa lapsenlapsi. Sitäpaitsi köyhien asiat eivät kiinnosta Saulia vähääkään, hän on arvoiltaan jääkylmä kokoomuslainen.
Niinistö on huolissaan ihmisten syrjäytymisestä maassamme ja siitä, että maamme velkaantuu ihan liikaa. Niinistö on edustava, hänellä on viehättävä vaimo, josta tulee tyylikäs maan äiti. Niinistöä kuunnellessani minulle tulee tunne, että tässä on henkilö, joka punnitsee tarkkaan, mitä puhuu. Halosesta ei sellaista voi todellakaan sanoa.
Niinistön puolesta puhuu vielä hänen valtavat lahjoituksensa hyväntekeväisyyteen sekä Tukikummit-säätiön perustaminen yhdessä Sari Baldaufin, Hjallis Harkimon, Eero Huovisen ja Björn Wahlroosin kanssa.
Ja tuo hyväntekeväisyys on nimenomaan oikeistolaisten hommia: jokainen saakoon itse valita mihin rahansa laittavat. Mikä tarkoittaa sitten sitä, että lapsipotilaat saavat syleittäin rahaa (mikä on ihan kiva asia) kun taas mielisairaat, päihderiippuvaiset, kodittomat, vanhukset ja muut ei niin söpikset jätetään kylmästi nuolemaan näppejään.
Toim. huom: Halosta on turha vetää mukaan, koska hän ei ole ehdokas, eikä häntä voi äänestää. Sen enempää kuin Aku Ankkaa.
Reilusti yli kolmekymppinen aikuinen nainen, miksi pitää noin vähätellä. Ja puolisovalinta on ihan jokaisen oma asia, ei sitä muiden tarvitse ymmärtääkään.
Jenni on innokkaan opiskelijatytön näköinen pikkuvaimo jonka puolisovalintaa on mahdotonta ymmärtää.
<a href="http://img155.imageshack.us/img155/5872/mtv3fivaalit161220112.jpg" alt="http://img155.imageshack.us/img155/5872/mtv3fivaalit161220112.jpg">http://img155.imageshack.us/img155/5872/mtv3fivaalit161220112.jpg</a>
Ei jää epäselväks.
Onko tuo näkymä manipuloitu? 90% tilasta Niinistöllä... Kukahan tai ketkähän tätä Niinistön presidenttiyttä masinoi?
presidentiltä vaadittava juttu. Hänen ulkopoliittinen kokemuksensa on nolla. Niinistö on ollut vain valtiovarainministeri, hänellä ei ole minkäänlaista ulkopoliittista kokemusta. Ja asiasta ei puhuta mediassa yhtään mitään, koska se olis Niinistön kannalta negatiivista. Media ei voi myöntää sitä tosiasiaa että Paavot V ja L on tässä pressan tärkeimmässä hommassa Niinistöä paljon kokeneempia. Siksi media puhuukin vain eu:n finsanssikriisistä ym. joihin pressa nyt ei vaan oikeesti voi vaikuttaa. Ja tyhmä kansa menee lankaan.
Niinistö liittyi 2011 natsin perustamaan ritarikerhoon. Eilen uutisoitiin, että Suomeen perusteilla natsipuolue - onko Niinistöllä vaikutusta kynnystä alentavasti natsismin tulemiselle Suomeen? Huolestuttaa! Ja Hitlerilläkin puoliso oli erittäin nuori, yli 20 v ikäero, miksiköhän? Outoja yhteneväisyyksiä vaan.
"...ei ole edes erityisen edustavan näköinen" kertoo kaiken tarvittavan.
Mitä jos ottaisit selvää Niinistön tekemisistä ja taustoista?
Mun työkaverikin oli siellä tsunamin keskellä. Pääsi yhden talon parvekkeelle turvaan. Eikä hän sen kummemmaksi ole muuttunut, eikä halua pressaksikaan, joten tuolla jutulla ei vaan ole merkitystä.
Mutta mitä tekoa sillä on presidenttiyden kanssa?
Ensinnäkin presidentillä ei ole mitään todellista valtaa. Pääasia, että hän osaisi käyttäytyä kansainvälisillä areenoilla diplomaattisesti, viisaasti ja hälyä herättämättä. Lisäksi hänen pitäisi olla diplomaattinen koko kansaa kohtaan.
Tähän ei mielestäni pysty kukaan muu ehdokkaista. Soini ja Väyrynen vähiten.
Niinistön ajatukset ovat liian oikealla minulle, mutta uskon siihen, että presidenttinä hänellä on loppujen lopuksi hyvin vähän valtaa toteuttaa niitä. Eihän presidentti Suomen ulko- tai sisäpolitiikkaa ohjaa.
Niinistö on jo vanha ukko ja todella kaukana hyvännäköisestä.
Jenni on innokkaan opiskelijatytön näköinen pikkuvaimo jonka puolisovalintaa on mahdotonta ymmärtää.
Tuollainen 29 vuoden ikäero on jo liian outoa.
Kävin äänestämässä vastuullisesti, numero 6.
Äänestin virkaan ylivoimaisesti pätevintä henkilöä, eli ääneni perustui vastuullisuuteen, eikä suinkaan mihinkään periaatteisiin, trendeihin tai tunteiluihin.
Jostain niitä eroja on haettava, se ei ole toisen kilpailijan mollaamista. Juristi, eli korkean asteen tutkinnon suorittanut antaa vahvan esikuvan nuorisolle. Mielestäni tuosta vaan ylioppilaan presidentiksi valitseminen ei osoita vastuullisuutta.
Presidentti on puolustusvoimien ylipäällikkö. Jätän jokaisen VASTUULLISEN äänestäjän itse pohdittavaksi, kumpi ymmärtää puolustusvoimista enemmän, sivari vai reservin kapteeni.
Sauli Niinistö on paras vaihtoehto seuraavaksi tasavallan presidentiksi, sillä laajan ulkopoliittisen kokemuksen lisäksi presidentiltä tarvitaan myös hyvää talouden kokemusta. Ulkopolitiikka ja turvallisuuspolitiikka ovat nykyisin vahvasti sidoksissa talousasioihin.
Niinistön vankka kokemus muun muassa Ecofin kokouksista, valtiovarainministerinä, yrittäjänä, Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin EBRD:n hallintoneuvoston jäsenenä, ja sittemmin puheenjohtajana ja Euroopan Investointipankin johdossa antavat talousasioihin näkemystä. Hän osaa edistää maamme vientiä ja saa aikaan kauppoja. Tämä luo maallemme vaurautta ja työpaikkoja.
En tarkoita moittia Haavistoa, mutta ehdokkaita tulee voida verrata. Haavisto on puhtaasti amatööri talousasioissa, eikä hänen ulkopoliittinen kokemus YK;n virkamiestehtävien pohjalta ole mitenkään laajaa. Aina puhutaan hänen kokemuksistaan YK;ssa, koska muutakaan hänellä ei ole. Sopii tutkia, mitä virkoja Haavisto on YK;ssa suorittanut. Mitään kummempaa vastuuta hän ei ole koskaan saavuttanut laitoksessa. Minun kaveri työskentelee YK;ssa, mutta tuskin pyrkii siltä pohjalta presidentiksi. Haaviston ulkopoliittinen tuntemus tuli esiin, kun hän ei tunnistanut testissä edes eurooppalaisia kärkipoliitikkoja.
Valtiovarainministerinä käytännössä juuri Niinistö kiskoi Suomen lamasta. Silloin hyvin monet vaativat Kreikan mallia, mutta Niinistö ei antanut periksi, vaan oli todellinen johtaja.
Haavisto on tyyliltään syrjäänvetäytyvämpi, mikä vetoaa suomalaisiin, mutta ei toimi kansainvälisissä kuvioissa. Tällä en tarkoita virkamiestehtäviä.
Niinistöllä on todella onnistunut poliittinen ura. Haavisto on epäonnistunut jo kaksissa eduskuntavaaleissa, 1995 ja 1999. Te, jotka nyt äänestätte häntä presidentiksi, olisittehan voineet aiemmin äänestää hänet edes eduskuntaan (ainakin te, joilla oli silloin äänioikeus). Valtakunnan äänikuninkaan titteli on mennyt sentään kolmesti Sauli Niinistölle.
Niinistö on selviytynyt leskeksi jääneenä yksinhuoltajana ja tsunamista. Hän on suoraselkäinen mies. Hänellä on sanottavaa maailmalla, jossa hänet jo tunnetaan.
Toki myös Haavisto on fiksu ja hyväkäytöksinen mies. Hänen rattijuopon elämänkumppaninsa taipumus baaritappeluihin tuskin kuvastaa Haaviston omaa arvomaailmaa. Jos Niinistö olisi homo, olisin äänestänyt häntä joka tapauksessa.
Mitä moraaliin ja arvojuttuihin tulee, niin kumpihan on käytännössä tehnyt enemmän vähäosaisten eteen!? Ei 12 vuoden työskentely oikeudessa onnistu ilman oikeasti vaikeita moraalisia kysymyksiä ja oikeudentajun kehittymistä.
Kiitos Kokoomukselle, että eläkeläisten verotusta laskettiin kohtuullisemmalle tasolle. Kokoomusta tarvittiin, että 15 vuoden tauon jälkeen opintotuki nousi. Sauli on aina ymmärtänyt köyhintä, teot osoittavat. Ei ole sattumaa, että Café Niinistössä jaetaan esitteitä vertaistuesta. Vertaistuki on esimerkki onnistuneesta heikompien avustamisesta.
Sauli Niinistö asettaa korkean tason työryhmän selvittämään nuorten syrjäytymisen estämistä, kun hänet valitaan presidentiksi. Tekoja Suomi tarvitsee.
olisin äänestänyt sdp:n ehdokasta, mutta Lipponen ei ole mielestäni hyvä ehdokas!