Minusta taitaa tulla kolmen lapsen yksinhuoltaja, kun vauvani syntyy =,(

Piti olla elämäni onnellisinta aikaa. Kaksi lastani ovat jo isoja ja nyt olen raskaana miehelle, jonka kanssa kuvittelin rakentavani yhteistä elämää... Kuvittelin. Mies on kylmä kuin kivi, mollaa minua, vähättelee tunteitani ja mielipiteitäni eikä tue minua missään. Olen yksin.



Olen myös kaukana tukiverkostani, koska olemme muuttaneet pois kotipaikkakunnaltamme. Nyt mietin vain minkälaisen elämän pystyn yksin tarjoamaan kahdelle isommalle lapselleni ja syntymättömälle vauvalleni. Rakastan heitä kaikkia, rakastan miestä, mutta mies ei pidä näistä jo olemassaolevista lapsistani (on valehdellut siitä minulle ja asia selvisi vasta hiljattain). Kaikki merkit ovat olleet ilmassa kyllä. Edes hyvää yötä ei tämä "kumppanini" lapsille sano, on välinpitämätön jäävätkö lapset oven taakse, jos satuttavat itsensä ei välitä.



Ja tuolle ihmiselle minä odotan lasta. Mies ei välitä muusta kuin rahasta ja minä olen ollut meistä taloudellisesti heikommassa asemassa aina. En ole koskaan hänen rahojensa perään hinkunut ja sanoi minulle että sain hänet nalkkiin elatusmaksujen toivossa! Tämä siis kun kyseenalaistin eläväni koko loppuelämäni suhteessa jossa toinen ei välitä minusta eikä arvosta minua pätkääkään. Minulla on ollut väkivaltaisia miehiä ja en enää ole valmis uhraamaan hyvinvointiani sen vuoksi että toinen voisi käyttää minua kynnysmattona.



Nyt näyttää siltä, että minä jään yksin. Emme ole naimisissa ja ajattelen, että jos nyt eroamme, en tule koskaan antamaan lupaa isyyden selvittämiseen, jotta miehen ei tarvitse uhrata varojaan lapsen elättämiseen. Voi kuulostaa omituiselta, mutta mies on varakas verrattuna minuun ja on aina toitottanut kuinka vähäpätöinen olen. Olen kuullut olevani taloudellista pohjasakkaa ja vaikka mitä epäasiallista. En halua miehen rahoja. Halusin tasa-arvoisen suhteen, mutta nyt huomaan miehen vain valehdelleen minulle. Tunnen tulleeni huijatuksi sillä mies halusi itse lasta. Nyt kun olen raskaana ei tue minua millään tavallla. Ei henkisesti, ei fyysisesti. Mollaa vain.



Olen todella surullinen ja pelkään että elämäni tulee olemaan aina siellä pohjalla ja rakkauteni ei riitä tässä nykyaikaisessa materialistisessa maailmasssa siihen että lapset saisivat hyvän lapsuuden. Olen koulutettu ja juuri nyt käyn töissä. Elämä kolmen lapsen yksinhuoltajana, ilman tukiverkkoa tai toivoa siitä että minä saisin kokea onnellisen parisuhteen jossa kaikki lapsetkin saisivat kasvaa isoiksi, on lohduton. Miten me pärjäämme? Miten minä jaksan? Riittääkö syli ja aika, riittääkö meillä rahat? Olen vielä nuori, mutta pelkään että kaikki oli tässä. Kukaan ei koskaan halua minua. Olen todellakin pohjasakkaa. Minusta voi tehdä ensi joulun sossuäidin joulu-videon -tosielämässä.



Mies vain porskuttaa menemään. Hänen asiansa ovat hyvin. Minä ja lapset olemme ainoat, jotka kärsivät. Ja minä niin halusin perheen. Olen tehnyt kaikkeni, antanut kaikkeni, joustanut kaikkien tarpeiden mukaan ja yrittänyt päästä itse eteen päin. Nyt kun olen töissä ja viihdyn siellä, joudun jäämään äitiyslomalle ja yksin.