Mikä saa ihmisen äänestämään vihreitä?
Puolue ei ole koskaan saanut mitään muuta kuin haittaa aikaiseksi. Aina ennen vaaleja lupailevat vaikka mitä ja hallituksessa toimivat sitten kokoomuksen viherosastona ja kumileimasimena. Mikä ihme saa ihmisen äänestämään tälläistä populistista porukkaa, jolla valta on tärkeintä ja arvot ja niissä pysyminen puhtaasti nollan arvoista? Ei mikään ihme, että vihreissä on viimeisen 5 vuoden aikana ollut selvää aivovuotoa, kaikki fiksummat ovat lähteneet ja tilalle on tullut äärivasemmistolaisia ja muita sekopäitä cityvihreitä.
Kommentit (10)
Taitaa palstalla olla suurin osa kommunisteja ja pioneerileireillä käyneitä. VIhreitä äänestää pääasiassa sama sakki, joka ostaa Priuksen eli kuvittelee olevansa jotain erikoista ja parempaa eikä haittaa yhtään vaikka totuus olisi ihan päinvastainen kuten Priuken tapauksessa. Sehän on saastuttavampi auto kuin joku Bemarin diesel, eikä ole päässyt missään koskaan luvattuihin kulutuslukemiin. Vihretä puhuu välillä nätisti ja aina päätyvät hallitukseen tekemään ihan päinvastaisia päätöksiä.
Syrjäytymyminen, huumeet ja anaaliseksi pääasiassa.
Moni äänestää, koska heille on valehdeltu, että ovat koulutettuja :) Sinnetännemäen sösösössöösssööösssss-puhe on myös huumannut monet.
Se on aika varmaa, ettei ehdokkainen osaaminen ja ammattitaito ole ollut se tekijä. Priusulmiö varmaan syynä. Vihreät saivat ihan samaa kuraa niskaansa 10 vuotta mitä persut saa nyt, oi niitä aikoja kun vihreitä haukuttiin koko ajan populisteiksi ja idiooteiksi.
Kurjat koti-olot lapsena, josta seuraa katkeruutta? Epäreiluksi koettu kohtelu toisten ihmisten tai yhteiskunnan taholta? Olen ope yläkoulussa ja ysiluokkalaisten kanssa keskusteltuani olen huomannut, että ne oppilaat, joilla on hankalat kotiolot, ovat vihreiden kannattajia ja ymmärtäjiä, heille huumeet ja päihteet maistuvat myös muita paremmin, koska kotona vihreä rastaisä usein polttaa pilveä.
eivät vaan osaa ehkä sitä niin hyvin mainostaa kuin muut puolueet.
Minä äänestän vihreitä siksi että haluan luonnon säilyvän puhtaana vielä lapsillenikin ja toivottavasti vielä heidänkin lapsilleen.
Vihreissä pitkään toimineena voin kertoa että vihreät ovat yleensä hyvin maanläheisiä tavallisia ihmisiä, yllättävän suuri osa on yrittäjiä ja opettajia. Suuri osa on myös kasvissyöjiä, ainakin nuoremmista, minä en ole.
Puolue ei ole niin puoleuemainen kuin muut, kokoukset ovat rentoja, saa pukeutua vaikka verkkareihin, kukaan ei arvostele ulkonäön mukaan, ei pönötystä puku päällä, vaan huumoria ja kaikki saavat sanoa mielipiteensä, vihreillä ei ole puoluekuria.

Mutta olen joskus äänestänyt vihreitä. Vihreät on aidon tasa-arvon puolue. Lisäksi vihreät eroavat esimerkiksi vasemmistoliitosta siinä, että heillä on jonkin sortin käsitys globaalista taloudesta ja sen realiteeteista. Toisin kuin esimerkiksi kepulla, persuilla tai demareilla.
niin tähän olisi voinut jopa jotain vastatakin.
Työttömyys ja sen aiheuttama huono itsetunto, jota koitetaan pönkittää vihreillä arvoilla ja olemalla jotenkin muiden yläpuolella. Suomen vastenmielisimmät ihmiset ovat vihreitä.