Kun lapsi sanoo, ettei tykkää toisesta

Jos toinen käyttäytyy noin ja oma poikasi on sanonut ettei tykkää tästä lapsesta, niin miksi hakea ehdoin tahdoin tämän seuraa. Meillä olen jopa melkein vältellyt kaverien huonosti käyttäytyviä lapsia tietyn ikäisinä. En minä ainakaan halua lapseni olevan jatkuvan kiusanteon kohde (ymmärsi tämä lapsi sen tai ei). Meillä näiden minun kavereideni muutamien hankalien lasten kanssa leikkiminen ja yhdessä näkeminen on sitten onnistunut hyvin jo 4-5v:na jolloin osasivat jo käyttäytyä paremmin. Ihan hyviä kavereita heistä on poikamme kanssa tullut.

Emme tosiaankaan tarkoituksella hakeudu tämän pojan seuraan. Tilanne vain on sellainen, että poika on seinänaapurimme lapsi ja kun pojat olivat pienempiä, vietin paljon aikaani hänen äitinsä kanssa. Eli olemme tekemisissä perheen aikuisten kanssa. Naapurin poika on erittäin kiinnostunut meidän pojastamme eli jos olemme omalla takapihallamme leikkimässä, hakeutuu hän mielellään sinne, jos sattuu olemaan samaan aikaan pihalla. Ei siitäkään mitään tule, että lähtisimme heti sisään, kun tämä poika on pihalla.

Meillä vaan kyse on lapsesta joka käyttäytyy huonosti muita lapsia kuten omiani kohtaan eli repii lelut aina käsistä, tönii, tuuppii, heittelee sankoja ym päin toista jne.

Eikä taatusti pyydä anteeksi eikä äitinsä sitä koskaan edes edellytä lapseltaan mikä taas riepoo minua suuresti koska minusta se on " perusjuttuja" opettaa lapselle että anteeksi pyydetään (halauksen kera)jos tarvis on ja niinpä nuo omani sen taidon osaavatkin. Katsovat sitten vähän ihmeissään kun toinen kiusaa/satuttaa eikä edes anteeksi tarvitse pyytää:o(

Mutta siis mitähän tässä keksisi kun kuitenkin melkein päivittäin näemme ja yhteisella pihamaalla leikimme (aina ei viitsi olla vain sillä omalla kotipihalla), inhottavinta on se että 2½v kuopuksemme selvästi ottanut vähän mallia tuosta häntä n.½v vanhemmasta lapsesta esim.heittämällä pari x sangon päin veljeään tms muttei onneksi usein.



Puutun usein tuon lapsen käytökseen ja olen yrittänyt selventää omilleni että puolensa saa ja pitääkin pitää, ei pidä vain ottaa vastaan kaikkea mitä toinen keksii päähänsä saada toisen kiusaamiseksi/satuttamiseksi.

Eli tyly minä jatkan sillä linjalla etten itse viitsisi rohkaista poikaani hakemaan kiusantekijän seuraa. Jos toinen lapsi tulisi sitten meidän pihallemme, niin kyllä meidän poika voisi jatkaa rauhassa omia leikkejään jossei toisen seurasta niin välitä. Enintään voisin vinkata että sanoo toiselle moi, mutta en sen kummemmin yrittäisi poikaa ottamaan toista huomioon ja pyytämään leikkiin. Ja jos toinen lapsi tekisi jotain kiellettyä, niin komentaisin surutta (varsinkin hyvä on komentaa koska oltaisiin omalla pihalla ja siellä noudatettaisiin meidän sääntöjä). Täten tavallaan vahtisin ettei toinen lapsi pääsisi kiusaamaan omaani, tosin aika kyttäämistä ja rauhallisesta nautittavasta ulkoilusta ei välttämättä tulisi mitään.



Onko naapurin pojan äiti pojan mukana? Miten suhtautuu pojan touhuihin? Jos äiti on mukana, niin luulisi jossain vaiheessa huomaavan mitä poika puuhaa, kun sinä komennat hänen lastaan. Voithan myös kysyä äidiltä hienotunteisesti kysäistä pojan käytöksestä. Ja jos poika on yksin, niin paikallaolevana aikuisena sinä tietenkin voit huolehtia touhujen sujuvuudesta. Lisäksi yksi vaihtoehto on myös puhua asiasta suoraan pojan äidille.

on mielestäni jo aika iso " ymmärtämättömäksi tönijäksi" . Ja jos heidän seurassaan lapseni kanssa olisinkin, pitäisin kyllä kovaa komentoa.



Helppo sanoa, tiedän, mutta olin itse vastaavassa tilanteessa, jolloin (oma lapseni oli vuoden ja kiusantekijä kahden) ja minua harmitti todella jälkeenpäin etten ollut ollut jämäkämpi niissä kiusaamistilanteissa. Mekin rupesimme sitten välttelemään tämän perheen kanssa toisiamme, koska yhdessäolo ei ollut mukavaa.



Halaamisesta anteeksipyyntö-tilanteessa olen eri mieltä kuin Pusituuteri. Oma lapseni joutui kauhun valtaan, kun häntä tönimisten, kaatamisten ym. jälkeen vielä halattiin väkisin kiusaajan toimesta. Meille ainakin anteeksi-pyyntö riittää :)



Onpas kurja tilanne. Toivottavasti poika rauhoittuu pian.

Omat poikani ovat juuri niitä riiviöitä, jotka pihalla kiusaavat muita ja käyttäytyvät huonosti - vaikka on yritetty kasvattaa ja pihallakin istutaan vähän väliä jäähypenkissä. Onneksi meillä on läheiset välit naapurin perheiden kanssa, ja he tietävät, että kuria meillä on kasvatusta ja periaatteet kunnossa eli muita ei lyödä ikä leluja oteta kädestä etc.- ovat vaan omapäisempiä kuin muut. Ja onneksi muut sen ymmärtävät, eivätkä ole vielä lopettaneet seurustelua meidän kanssamme. Meillä on myös periaatteena se, kaikki saavat pihalla komentaa kaikkien lapsia, mikä helpotta omaakin oloa, kun ei koko aikaa ole silmät selässä, että näkis mitä omat riiviöt tekee.

Joten mielestäni teet oikein, jos toisella äidillä on lapselleen jonkin sortin kuri ja rajat olemassa, kun rohkaiset poikaasi leikkimään naapurin pojan kanssa. Se lienee ainoa tapa myös niille riiviöille oppia sivistynyttä kanssa käymistä.

Pojan vanhemmat ovat yleensä pihalla, mutta eivät välttämättä näe kaikkea, sillä heillä on toinenkin lapsi (pienempi), jonka touhuja joutuvat seuraamaan. Minä olen ottanut sen linjan, että torun naapurin poikaa, jos hänen vanhempansa eivät ole näkemässä (torun kyllä muutenkin) ja yleensä pojan vanhemmatkin puuttuvat, jos näkevät (varsinkin pojan isä, äiti sallii pojalleen enemmän). Minä olen myös tuosta haalamisasiasta vähän toista mieltä. Nämä naapurimme ovat opettaneet pojalleen, että kun pyydetään anteeksi, niin sitten tullaan myös halaamaan. Oma poikani (vähän ujompi tapaus) menee ihan paniikkiin, kun se lapsi, joka hetkeä aikaisememmin satutti, tuleekin yhtäkkiä kosketusetäisyydelle. VArsinkin, kun tällaista parivuotiaiden halaus on usein aika " rajua" .



Tilanteemme on vähän tylsä, sillä näemme tätä perhettä paljon. Pojan äiti on kotona hoitamassa lapsiaan, joten käytännössä se menee niin, että kun me tulemme hoitopäivän jälkeen kotiin ja jäämme hetkeksi ulos leikkimään, ilmestyy naapurin poika heti luoksemme. Minä uskon, että kunhan pojat vähän kasvaa, tulee heistä ihan hyviä kavereita ja minusta olisi ihanaa, että niitä kavereita löytyisi naapurustosta. Sen vuoksi olen yrittänyt olla hienovarainen, ettei hyvä naapuruussuhteemme tästä asiasta kärsisi. Poikani toteaa usein ulkona, että " hän ei pidä x:stä" ja jos näemme perhettä ulkona sanoo hän, että " en halua mennä moikkaamaan x:a" . En oikein viitsisi ruokkia tuota " inhoamista" sillä, ettemme sitten menisi tervehtimään. Olen yrittänyt selittää pojalle, ettei kaikista ihmisistä tarvitsekaan pitää, mutta on kohteliasta silti käydä tervehtimässä.

Tuosta halaamisesta anteeksipyynnön yhteydessä olen myös sitä mieltä että voi olla ahdistava anteeksipyydettävälle ja siitä voisit sanoa suoraan naapurin pojan vanhemmille, että teidän poika ei tykkää (selitä vaikka niinkuin kirjoitit että menee paniikkiin) että halataan anteeksipyytäessä. Pyydä että teidän osalta pelkkä anteeksipyyntö riittää.



Sitten tuosta tervehtimisestä. Minä ainakin suvereenisti saatan vain nostaa kättä tai huutaa kaukaa moi ja jatkaa lasten kanssa omia puuhia, jos en niin seurasta välitä. Tällöin tulee tervehdittyä ja oltua kohtelias, mutta myös tulee oltua hakeutumatta seuraan.



Ja mitä tulee hyviin naapurisuhteisiin, niin jos poika todella käyttäytyy näin, niin luulen varsinkin äidin (jos kerran löpsömpi) saaneen jo palautetta tai huomanneen ettei ole aina niin toivottua leikkiseuraa. Häneltä voi siis hienotunteisesti kysäistä ehkä pojan käytöksestä. Ja vaikka poika kasvaa ja luultavasti teidän poika saa hänestä kaverin, kun suurin suora toiminta lakkaa, niin silti voi olla myöhemminkin jotain muuta hänen toiminnassaan mihin sinä joudut ottamaan kantaa. Eli ei pelkkä lapsen kasvu poista omaa rooliasi vaikuttavana aikuisena, tilanteet vaan saattavat muotoutua monimuotoisemmiksi ja enemmän selvitystä vaativiksi.



Ja sitten mitä tulee aktiivisten lasten äidin neuvoon hakeutua vaan riiviöiden seuraan, niin en minä ainakaan haluaisi lasteni olevan tälläisten riiviöiden " harjoituskohde" käyttäytymisen osalta. Eli meillä näitä riiviöitä kartetaan jo oman lapsen itsetunnon kehittymisen kannalta (en halua lapsieni oppivan olevan kiusanteon kohteita ja valitettavasti tälläinen käytös ruokkii kiusanteon kohteita usein myös jatkamaan kiusaamisen kierrettä eteenpäin). Vaikka itse myös komentaisin näitä riiviöitä, niin kyllä se päävastuu lapsen käytöksestä on lapsen vanhemmilla. Eiköhän niitä löydy myös parempikäytöksisiä kavereita lapsille. Meillä ainakin on siirrytty sitten tälläisten seuraan.

Juuri tätä olen pohtinut, että pitäisikö sittenkin olla vähän jämptimpi tämän asian suhteen ja vetäytyä tietoisesti tuon pojan seurasta. En tosiaankaan halua, että oma poikani on jatkuvasti se kiusankohde ja ehkä tuo naapurin pojan äitikin paremmin ymmärtäisi poikansa käytöksen, jos ihan tietoisesti alkaisimme heidän seuraansa välttelemään. Tuota kiusaamista on jatkunut niin pitkään, kun pojat ovat olleet leikki-ikäisiä ja vaikka poikaa kielletäänkin, ei hänen käytöksensä ole muuttunut (pikemminkin pahentunut pojan kasvaessa, mm. tuo kasvoille sylkeminen on ihan uusi juttu). Eli ehkä olisikin jo aika ottaa selvästi etäisyyttä tästä pojasta.

Asiasta tietysti kannattaisi jutella suoraan näiden naapureiden kanssa, mutta se on kyllä helpommin sanottu kuin tehty.

Insinööriäiti:

Ja sitten mitä tulee aktiivisten lasten äidin neuvoon hakeutua vaan riiviöiden seuraan, niin en minä ainakaan haluaisi lasteni olevan tälläisten riiviöiden " harjoituskohde" käyttäytymisen osalta. Eli meillä näitä riiviöitä kartetaan jo oman lapsen itsetunnon kehittymisen kannalta (en halua lapsieni oppivan olevan kiusanteon kohteita ja valitettavasti tälläinen käytös ruokkii kiusanteon kohteita usein myös jatkamaan kiusaamisen kierrettä eteenpäin). Vaikka itse myös komentaisin näitä riiviöitä, niin kyllä se päävastuu lapsen käytöksestä on lapsen vanhemmilla. Eiköhän niitä löydy myös parempikäytöksisiä kavereita lapsille. Meillä ainakin on siirrytty sitten tälläisten seuraan.

Tietekin jos tilanne on aivan mahdoton kannattaa teidän välttää naapureita. Oma lapsenne on päiväkodissa ja saa siellä leikkiä muiden kanssa.

Mutta vielä puolustaisin meitä vilkkaiden lasten vanhempia ja lapsiamme. Sillä yleensä kukaan, jolla on itsellä helpot lapset ei tule ajatelleeksi, kuinka vaikeaa elo vilkkaiden lasten kanssa on, kun jatkuvasti tuntee muiden vanhempien katseet selässään, kun tuokaan äiti ei lapsillaan mitään kuria pidä, vaikka sääntömme ovat tiukemmat kuin monilla muilla. Sitä kuulee vaan ¿neuvoja¿ että meidänkin Villelle on pienestä asti selitetty että niin ja niin ei saa tehdä ja se perusteltu, eikä sitä tarvinnut montaa kertaa sanoa, kun Ville totteli. Meidän Pekalle taas sama asia on johdonmukaisesti ja perustellen kerrottu viimeisen 4 vuoden aikana 1000 kertaa, ja poika tasan tarkkaan tietää, ettei niin saa tehdä. On istunut jäähyllä lukemattomia kertoja ja lempilelut ovat olleet viikkoja takavarikossa, mutta kun on kova pää niin on. Olen itse pyytänyt päiväkodissa saada jutella erityislastentarhan opettajan kanssa saadakseni neuvoja erityisesti nuoremman poikamme kasvattamiseen. Päiväkodista eivät kovin helposti sellaista ehdota ja olivat suorastaan ihmeissään kun itse sitä ehdotin, sillä yleensä vanhempien reaktio on kai tosi kielteinen kun sitä päiväkodin puolesta ehdotetaan. No erityislastentarhan opettaja ja muukin henkilökunta oli sitä mieltä, ettei tarvetta mihinkään erityiseen ole ¿ on vain tavallista vilkkaampi luonne, jolle sattuu ja tapahtuu, mutta sain vain hyviä neuvoja noista rangaistus-, lahjonta- ja kirityskäytännöistä.

Mutta olen tosi onnellinen, ettei meitä ole pihalla alettu vältellä (tietääkseni), mutta itse vältämme kyllä yhtä toista leikkipuistoa, jossa on enempi niitä kiltti-lapsisia ymmärtämättömiä vanhempia, ettemme kiusaisi heidän lapsiaan ja minulle tulisi äärettömän paha mieli.

Tietenkään kenenkään lapsen ei kuulu olla jatkuvan kiusan kohteena, mutta kai kaikkien lapsien kuuluu myös oppia pitämään puolensa (tiettyyn rajaan saakka tietysti). Ei kai elämässä pärjää, jos on aina vain tottunut itkemään äitiä joka tilanteessa apuun. Ei tietenkään pärjää silloinkaan, jos käyttäytyy liian agressiivisesti sosiaalisissa tilanteissa. Ja taitoja molempiin suuntiin pitää harjoitella

Kun vietämme aikaa pihalla tai tuttavilla samanlaisella temperamentilla varustettujen lapsien kanssa, ei suurempia ongelmia ole ja äitikin voi rentoutua kun lapsilla synkkaa hyvin yhteen eikä tarvitse olla koko ajan erotuomarina. Sillä ehkä tosiaan lapsiakin innostaa lisää kiusaamaan kun jokaisesta harmittomasta tönäisystä (joka saattoi olla vahinkokin) saa aikaan ison itkun ja anteeksipyyntöshown.

ja sen, millaista on olla vilkkaan lapsen äiti. Meillä taas tuttavapiirissä on melkein pelkästään näitä vilkkaita lapsia, joiden jalkoihin oma poikani jää. Siksi alkaa olla kiintiö aikalailla täynnä sitä, miten poikaani kohdellaan. En tosiaankaan halua häntä ylisuojella ja toivoisinkin, että hän oppisi pitämään vähän puoliaan. Toisaalta hänellä pitäisi olla oikeus olla omanlaisensa ja saada leikkiä rauhassa omalla pihallaan ilman jatkuvaa häiriköintiä ja kiusantekoa. Minusta esim. kasvoihin sylkeminen on niin epämiellyttävää, etten tosiaan halua poikaani sellaisen kohteeksi vain karastaakseni häntä.

Niin, kuten totesin helpointa meilläkin on, kun lapsille löytyy samanlaisella temperamentilla varustettua seuraa. Sillä eiväthän aikuisetkaan halua olla kaikkien kanssa. Toivottavasti tiedänkin pojalle löytyy samalla aaltopituudella olevaa seuraa.

Pidän kuitenkin hyvänä periaatettasi opettaa lapselle, että kaikkia ihmisia kohdellaan hyvin, vaikkei heistä erityisesti pidettäisikään.

Miksi todellakin riiviölasten vanhemmat puolustavat lastensa käytöstä sillä että toisten lasten pitäisi oppia pitämään puoliaan? Haloo, kyseessä on 2,9v lapsi! Kyllä se pienten lasten käytös on valitettavasti meidän vanhempien vastuulla. Ei tuota vastuuta voi tuupata pienille lapsille.



Meillä en todellakaan opeta lastani " pitämään puoliaan" , sillä tällä tavalla hyväksyn huonon käytöksen. Meillä opetetaan ettei ketään ei koskaan saa kohdella huonosti ja jos opetus ei mene perille, niin äiti seuraa vieressä. Miksi lapsilla pitäisi toimia " viidakon lait" ? Pienten lasten kanssa juuri meidän vanhempien pitäisi opettaa heitä toimimaan toisten kanssa.



Eiköhän se sitten aikanaan tuo kasvatus ja aikuisten arvot ja käsitykset tästäkin asiasta näy lapsesta.

Eli ei meilläkään ole " vaateena" että pitää välttämättä halata toista anteeksipyydettäessä, varsinkaan jos lapsi tuntuu siitä jotenkin ahdistuvan ja/tai kokee että silloin mennään ikäänkuin liian lähelle häntä. Nuo vaan nuo meidän muksut ottaneet tavaksi keskenään halata samalla kun pyytävät anteeksi:)



Meillä tämä kuopus on varsin kovapäinen elohopea ja välillä ihan riiviömäinen sekä erittäin temperamenttinen lapsi, minullekin sanoo välillä kun torun jostakin tai " komennan" että " tyhmä äiti" tai " **** puhuu/huutaa" esim jos pyydän hiljentämään volyymia, mistä lie oppinut senkin ei haisuakaan, ja hepulit ja oman tahdon osoitukset ovat hyvinkin voimakkaita. En sitten mistä johtuu mutta ei hän siltikään toisia tuolla pihalla muksi, töni, revi leluja käsistä tai heittele heitä päin leluilla tms.

Minä tarkoitan tässä yhteydessä puolensa pitämisellä sitä että lapseni sanovat lapselle joka heitä kaltoin kohtelee ettei niin saa tehdä tai että olipas rumasti tehty, äläkä tee noin jne. Ja sitä että kädestä revityn lelun voi ja saa ottaa takaisin kun kerta lelu hänellä oli ja leikki kesken.

Eli en tarkoita/opeta sitä samaa tyyliä mitä " kiusantekijä" harjoittaa että mottaapa/kumautapa takaisin tms.

Tuon tasoista puolensa pitoa minäkin tarkoitin. Sillä sosiaalisten taitojen opetteluun kuuluu myös puolensa pitämisen opettelu - ikätasoisesti tietenkin.