Äitiys on kamalaa!

... Ja yhtäkkiä huomaankin, että lapsi selvisi hengissä kaikista näistä, eikä itseasiassa saanut pikkupelästystä pahempaa traumaa. Itse asiassa lapsi ei edes muista kokemaansa kipua, itkua, harmia tai mitään muutakaan, ainakaan ilmeisesti, sillä seuraavana päivänä lapsi syö taas pieniä kiviä ja yrittää taas vaihtaa ruokalautasensa koiran kanssa Parin päivän päästä hän törmää taas oveen ja kiipeää siihen samaan kiipeilytelineeseen, muttei tällä kertaa tipukaan.

Hihhih :) Juuri näin se menee!

Minulla on nyt 5- ja 9-vuotiaat lapset. Kannan suurta huolta edelleen, aiheet ovat vaihtuneet matkan varrella.

Äiti on aina äiti, oli lapsi minkä ikäinen tahansa. Eikä äitiys ikinä lopu.

Ensin sitä alkaa huomata, että mitään ei tapahtunutkaan, ja sekin mitä tapahtui, ei ollutkaan ihan niin kamalaa kuin kuvittelin aluksi. Sitten tulee uusia aiheita ja alkaa se vaihe, kun niitä kamaluuksia alkaa tapahtua: lapsi kaatuu soratiellä, tippuu kiipeilytelineestä, juoksee päin ovea ja törmää lyhtypylvääseen, syö pieniä kiviä ja vaihtaa ruokalautasia koiran kanssa. Ja yhtäkkiä huomaankin, että lapsi selvisi hengissä kaikista näistä, eikä itseasiassa saanut pikkupelästystä pahempaa traumaa. Itse asiassa lapsi ei edes muista kokemaansa kipua, itkua, harmia tai mitään muutakaan, ainakaan ilmeisesti, sillä seuraavana päivänä lapsi syö taas pieniä kiviä ja yrittää taas vaihtaa ruokalautasensa koiran kanssa Parin päivän päästä hän törmää taas oveen ja kiipeää siihen samaan kiipeilytelineeseen, muttei tällä kertaa tipukaan. Huomaan, että itse asiassa lapsi tarvitseekin näitä kokemuksia oppiakseen, ja alan hahmottaa, että minun pitääkin säilyttää joku järki päässäni tässä. Minun pitää päättää, mitkä asiat ovat niin vaarallisia että ne pitää kieltää, ja mitkä asiat ovat niitä, joita lapsi voi kokeilla, vaikka minua pelottaakin.



Ei äitiys helppoa ole, eikä yleensä edes kiitettävää. Siihen mahtuu paljon ihanaa ja kamalaa, lapsen kasvua ja äidin omaa kasvua. Eikä se tosiaan lopu ikinä - kun saan lapset kasvatettua aikuisiksi, pitäisi itsekin oivaltaa, että ne tosiaan nyt ovat aikuisia, joilla on oma aikuisen elämä.