Mitä kotitöitä teidän eläkkeellä olevat isät tai appiukot tekevät?
Olen ihmetellyt kun appiukkoni ei tunnu tekevän yhtään mitään. Asuvat rivarissa josa ei ole käytännössä mitään perinteisiä "miesten töitä". Anoppi tekee ruoat, siivoaa, pyykkää ja paikkaa. Appi röhnöttää sohvalla aamusta iltaan.
Omilla vanhemmillani on myös kovin vanhoilliset roolit, mutta omakotitalossa on kuitenkin paljon (päivittäisiä) askareita myös isälleni mm. lämmitys, pihahommat ja muita huoltotöitä.
Kommentit (27)
Appi ei tee yhtikäs mitään. Ei ole koskaan tehnyt. Raivokkaasti yritti ajaa meillekin samaa mallia.
enimmäkseen köllöttelee liikalihoineen sohvan nurkassa, syö kaikkea makeeta ja potee diabetesta ja haukkuu, kun telkkarissa "nuoret flikat on lihoneet ihan muodottomiksi"
vie roskat, käy kaupassa, imuroi ja täyttää tiskikonetta. Ruokaa ei osaa laittaa kuin mikrolla. Appiukon tekemisistä en muuta tiedä, kuin että anoppi ei häntä varmasti edes päästäisi sekaantumaan esim. pyykinpesuun tai ruuanlaittoon muussa mielessä kuin toivomalla jotakin ruokaa.
Appi ei tee yhtikäs mitään. Ei ole koskaan tehnyt. Raivokkaasti yritti ajaa meillekin samaa mallia.
hoitaa pihatyöt, korjaa autot, remppaa jne.
Omakotitalon huoltotöitä, mutta myös muita kotitöitä. Erityisesti tykkää laittaa ruokaa. Passaa anoppia ruualla, kiva nähdä kun valtavan iso mies tykkää näpertää pikku voileipiä ja laittaa ne nätisti tarjolle ja vie anopille sohvapöydälle. Kattaa tarjottimelle teevehkeet ja servetit ja ne kivat voikkarit. On mukava ja ahkera ukko.
PS. Poikansa on onneksi samanlainen.
Molemmilla käy siivooja 3 tuntia viikossa, joka samalla huolehtii pyykit. Appiukko saa veteraanina jopa pyykkipalvelun eli lakanat jne. viedään pesulaan. Molemmilla toimii myös ruokapalvelu eli ei ole tarvetta ryhtyä ruuanlaittoon ja kumpikin osaa laittaa annoksen mikroon.
käy kaupassa, pesee pyykkiä (koneella), imuroi, kuorii perunoita ja juureksia ja kattaa pöytää ja korjaa likaisia astioita koneeseen. Ruokaa ei oikein osaa laittaa ja se on kokonaan anopin vastuulla, appi tekee avustavia tehtäviä.
Mun isä on ehkä vähän enemmän tottunut tekemään ja osaa jopa laittaa ruokaa.
käy kaupassa ja siivoa. On myös opetellut vähän ruuanlaittoa. Ja tietysti hoitaa omakotitalon kunnossapitoa ja autojen huoltoa.
Mutta isä tekee kotitalon ulkotyöt ja tekniset huoltotyöt, siivoa ja laittaa ruokaa useammin kuin äiti ja käy kaupassa. Nämä nyt ainakin. Pyykinpesu taitaa olla ainoa asia, joka on enemmän äidin kuin isän vastuulla.
Isäni käy kaupassa, tekee ruokaa, imuroi, pesee vessoja ja kylpyhuonetta, leikkaa ruohon, pensaat (ja puut)
Appiukkoni ei yleensä tee mitään. Joskus tempaisee ja imuroi tai käy ruokakaupassa, siitä kyllä saadaan sitten kuulla..
Kuinka paljon oikein notkut siellä anoppilassa?
vaimo oli nyrkin ja hellan välissä.Oma isäni tekee kaiken kotityön yksin koska asuu yksin,isossa omakotitalossa.
Se on ainakin varmaa että ruokaa ei laita lainkaan, eikä imuroi tai koske pyykkeihin. Ja joskus kesällä oltiin viikkokin heillä enkä nähnyt tekevän mitään. Noh, taisi se parina aamuna hakea postin laatikosta...
Kuinka paljon oikein notkut siellä anoppilassa?
Äiti on vielä työelämässä ja hoitaa lähinnä kaupassa käymisen.
Miehen vanhemmat on molemmat kotona ja siellä appi kesällä grillaaj ja savustaa kaloja, anoppi tekee kaiken muun.
Isäni varmaan touhuilee kotona kaikenlaista, en mä ole siellä katsomassa mitä tekee. Arvelisin, että äiti hoitaa ruuat ja pyykit, siivouksiin isäkin varmaan osallistuu jollain tavalla ainakin pöllyttämiseen.
Isä hoitaa auton, tekee halot, käy metsähommissa tai tekee muuta konehallin siivousta tms pojalleen joskus. Mutta näitä ei lasketa perinteisiin kotitöihin. Mun vanhemmat halusi eläkkeellä pysyä omakotitalossa maalla juuri siksi, että isälläkin on jotain tekemistä. Kyllä he harrastuksissakin käyvät, joten päivistä ei ohjelmaa puutu.
Siivosi, laittoi ruokaa ja kävi kaupassa.
Appiukon näin ensimmäisen kerran 20v sitten. Istui sohvalla kalsarit jalassa ja piereskeli. Sohvalta nousi ylös kun kutsuttiin syömään ja sama meno jatkuu. Sohva on se sama ja kalsaritkin näyttää samoilta.
Onneksi mieheni on pudonnut kauas puusta!
Mun isä vie roskat ja käy kaupassa ja torilla, korjaa autot, fillarit, moottoripyörät jne. Marjastaa ja sienestää. Tekee mökillä polttopuut ja muut metsätyöt (lähes ympärivuotinen savotta).
Tekee ilmaista metsänhoitotyötä koko perikunnalle.
Appeni tykkäsi nikkaroida: hän huolsi ja korjasi kodinkoneet, vaihtoi lamput, vahasi huonekalut ja näpräsi jopa käsitöitä. Samanlainen oli muuten pappani aikoinaan. Häneltä valmistuivat verstaassa niin pihakalusteet kuin puulelutkin.
appi tekee ulkotöitä, kolaa lumet ja leikkaa ruohon, tekee halkoja jne. Sisällä lämmittää leivinuunia, tekee ruokaa, siivota ei taida. Appi muuten opetti minulle miten keitetään hyvä kaurapuuro, että pitkään hauduttaen tulee parempaa ja pehmeämpää kuin mitä äitini ohjeella.
Mun isä tekee myös samoja ulkotöitä kuin appiukko, sisällä tekee ruokaa, lämmittää leivinuunia ja jopa imuroi. Ruoka on tosin aika perusruokaa, perunoita ja ruskea kastike. Appiukko osaa tehdä monipuolisempaa ruokaa.
hoitaa itseasiassa melkein kaikki hommat kotona.. Imuroi, pyyhkii pölyt, pesee ja ripustaa pyykit, luuttuaa lattiat, hoitaa tiskit, vaihtaa lamput, lämmittää saunan, hakkaa halot, huoltaa autot, leikkaa nurtsin, tyhjentää rännit, levittää mullat kasvimaalle, haravoi, hakettaa oksat ja kerää omenat. Ainoa asia, jota ei erityisemmin tee on kunnollinen kaupassa käynti ja ruoan laitto. Ostaa siis lähinnä juustoja ja iltapäivälehdet. Mutsi on asteen verran boheemi, joten isä hoitaa hommat :D
Appiukko ei käsittääkseni imuroi tai laita pyykkejä.