Onko kotiäitien tehtävä huolehtia,
että lasten luokkakaverit pääsee koulun jälkeen lämpimään, kun eivät kotiinsa pääse.
Jo toistuvasti eräs lapsi tulee ovellemme kun joutuisi kolme tuntia olemaan ulkona.
Vanhemmille sanominen ei auta, eräästä asiasta sanoin ja sen jälkeen äiti lopetti tervehtimisen.
Kommentit (52)
silti aika paljon kun joka päivä kuolaa kolme, nelkä kasvavaa poikalasta ruokapöydän ääressä. Heidän vanhemmat säästää iltapäivähoitomaksun ja välipalarahat kun syötättävät kakaransa meillä.
Siksi en enää ota lapsia kylään suoraan koulusta. Minä en ole mikään iltapäivähoitotäti.
Meillä on itsestäänselvyys, että myös naapurin lapsille tarjotaan, jos ovat ruoka-aikaan kylässä. Enkä ole mikään äiti teresa. Ihan varmasti saavat ruokaa kotonakin, mutta ei tulisi mieleenkään olla tarjoamatta. Ei ole pakko syödä, mutta emme köyhdy vaikka olisi yksi suu enemmän pöydässä.
pitäis jo ekassa neuvolassa ottaa puheeksi :D:D
voin olla kotiäitinä, eikä meille pojan myötä ole pesiytynyt ketään kutsumattomia vieraita iltapäiviksi... Yllättävät tilanteet ovat asia erikseen, mutta on musta outoa, jos ihan tavanomaisesti alakoululaiset mennä viilettävät milloin missäkin, ei mitään tietoa lämpimästä paikasta tai välipalasta. Eikä meillä muuten ole alakoululaisella omaa avaintakaan. Sen voisi kyllä hommata, ei se mikään periaatepäätös ole. Mutta pystyn kyllä ajoittamaan pienemmän kanssa ulkoilut jne. niin, että olen kotona isomman tullessa koulusta. Naapurissa on mummola, johon kyllä pääsee myös sisään.
Ei puutu sillä yleensä noi ilmoitukset todetaan aiheettomaksi.
Ap ei ole edes tarkentanut tilannetta tai puhunut lapsen kansssa asiasta tarkemmin.
Yleensä lapsen perheen näkemys eroaa ilmoittajan näkemyksestä ja siksi ilmoitus todetaan aiheettomaksi.
Tässäkin tapauksessa tiedot on hyvin epäselvät ja lapsen vanhemmat ei ehkä edes tiedä,että lapsella ei ole avainta, koska ap on ottanut lapsen sisälle.
Tämäkin asia selviäisi, jos ap osaisi puhua, eikä vaan murista.
Lapsihan on vain 2-3 kertaa ollut ap:n kotona.
Eipä tulisi mieleenkään tehdä lasteni kaverin perheestä ilmoa, vaan selvittäisin asian lapsen kanssa ja sitten ottaisin lapseni kaverin äitiin yhteyttä ja kysyisin onko hän tietoinen asiasta.
No ilmoituksen tekemällä ap pääsee takuuvarmasti lapsensa kaverista eroon.
T.32
Laitan ekaluokkalaisen avaimet ja puhelin reppuun
ja poika lähtee kouluun niin huomaan, että puhelin on pöydällä.
En siis ole huomannut, että lapsi siirtänyt puhelimen pois repusta.
Olen itse kotona päivisin ja silti lapsi saattaa unohtaa kotiin jotain, kun niitä tavaroita pitää siirrellä.
Toiset lapset on tarkkoja ja toiset todellisia sähläreitä tai unohtelijoita.
Ovenkin poika jättää lähtiessään auki.
No onneksi olen kotiäiti.
Mulla oli vauva myös silloin kun esikoinen aloitti koulun ja olin kotona. Silti mun lapsilla on ollut avaimet kotiin. Mä en voi ikinä tietää mitä tapahtuu päivän aikana?
Mitä jos mun pitäisi vaikka lähteä äkillisesti terkkariin tai jotain vastaavaa? Kyllä lapsien pitää päästä sisälle.
Sen verran vielä että mun lapset on myös unohdelleet niitä avaimia ja jääneet sen taki oven ulkopuolelle. Muistaa ainakin parin seuraavan viikon pitää avaintaan mukana.
Me asutaa omakotitalossa mutta ovea ei ikinä jätetä lukitsematta kun se jää tyhjilleen.
En ihan koko ketjua jaksanut lukea, kun taisi keskustelu mennä vähän aiheen vierestä, mutta siis ymmärsin että ap:n ongelma on naapurin lapset jotka TOISTUVASTI tulevat iltapäivähoitoon ap:lle. Kyse ei ollut yhdestä avaimen unohduksesta. Olen myös törmännyt vastaavaan ilmiöön, että kotiäitiä käytetään ilmaisena lastenhoitoapuna ja usein ihan kysymättä. Samoin jos lasten harrastukset sattuvat alkamaan ennen vanhempien töiden loppumista, niin kotiäitihän hoitaa koko naapuruston lapset sinne ruokittuaan ensin koko porukan. Iltapäiväkerhot on keksitty ja jos lapsi on sen ikäinen, ettei sinne pääse, kykenee jo olemaan pari tuntia yksin kotona. Jos vanhemmat eivät pääse viemään lastaan harrastuksiin, harrastakoon jotain muuta johonkin muuhun aikaan.
Ilmoitus on selvitettävä. Ei mikään puhelinsoitto enää riitä, laki on muuttunut.
Ilmoituksen selvitys tehdään näin: vahemmat saa kirjeen, jossa on kerrottu että on tehty ls-ilmoitus ja aika milloin tulla toimistolle. Ajan voisi teoriassa vaihtaa, jos se ei sovi, käytännössä heillä ei ole toista aikaa antaa.
Toimistokäynnillä ilmoitus käydään läpi ja sossut ilmoittavat jatkosta:
- kotikäynti, jossa tavataan myös lapset
-- sen jälkeen jatkoa tai ilmoitus todetaan aiheettomaksi
- toimistokäynnille kutsutaan lapset jokainen omalle ajalleen ja sen jälkeen vanhemmat omalle käyntiajalleen
-- sitten jatkot tai asiakkuuden päättyminen ja ilmoitus aiheeton.
- tähän on mennyt aikaa 3 kk. minimissään.
- jatkot tarkoittaa että perhe ohjataan perhetyön asiakkaaksi tai heidät ohjataan psykologi/kuraattori tms. käynneille.
- vaikka asiakkuutta ei katsota aiheelliseksi, ilmoitusta ei mitätöidä, vaan se jää sine arkistoihin ja on ja pysyy siellä.
Jos perheestä tehdään myöhemmin ilmoitus, tämä entinen nostataan esille ja se on ihan yhtä aktiivinen kuin aikoinaankin oli, se käydään uudelleen läpi + uusi ilmoitus.
nimimerkillä kokemusta on.
Ei puutu sillä yleensä noi ilmoitukset todetaan aiheettomaksi. Ap ei ole edes tarkentanut tilannetta tai puhunut lapsen kansssa asiasta tarkemmin. Yleensä lapsen perheen näkemys eroaa ilmoittajan näkemyksestä ja siksi ilmoitus todetaan aiheettomaksi. Tässäkin tapauksessa tiedot on hyvin epäselvät ja lapsen vanhemmat ei ehkä edes tiedä,että lapsella ei ole avainta, koska ap on ottanut lapsen sisälle. Tämäkin asia selviäisi, jos ap osaisi puhua, eikä vaan murista. Lapsihan on vain 2-3 kertaa ollut ap:n kotona. Eipä tulisi mieleenkään tehdä lasteni kaverin perheestä ilmoa, vaan selvittäisin asian lapsen kanssa ja sitten ottaisin lapseni kaverin äitiin yhteyttä ja kysyisin onko hän tietoinen asiasta. No ilmoituksen tekemällä ap pääsee takuuvarmasti lapsensa kaverista eroon. T.32
jos lapsi on aina kylmissään pihalla ja ap useimmiten kotona, niin eikö olisi kaikkein viisainta että ap:lla olisi vara-avain jonka voisi antaa lapselle? Jos olet niin pihi ruuastasi ja niin ilkeä eukko ettet lapsen kaveria päästä sisään kotiisi, niin voisit olla vara-avaimen haltija. Tuntuu että haluat mielummin kiusasta ja tehdä aiheettomia lastensuojeluilmoituksia kuin antaa normaalia naapuriapua. Meidän naapurustossa perheet toimivat yhteistyössä ja kaikilla on mukavaa. Jos ei ole ihan kamalan köyhä niin eiköhän sitä joku omena tai porkkana ja näkkäri naapurin lapsellekin riitä?
Säästän siinäkin.
Täälläpäin eräs poika valehtelee että avaimet on jääneet kotiin. Sitten kun ei pääse jollekin sisään, kävelee pokkana ovesta sisään ja menee omaan kotiinsa:D Ettei nämä aina niin tosia ole nämä lastenkaan jutut.
Meidän naapurustossa perheet toimivat yhteistyössä ja kaikilla on mukavaa. Jos ei ole ihan kamalan köyhä niin eiköhän sitä joku omena tai porkkana ja näkkäri naapurin lapsellekin riitä?
lapsesi meille kylään, juttelen hänen kanssaan muutaman sanan ja tarjoan välipalat jos hän haluaa. Hän on tervetullut jos on kaveri minun lapsilleni.
Hyvät vanhemmat tukevat lastensa kaverisuhteita. Meidän koti on avoin ystäville. Sattumoisin myös pidän lapsista, ihan niistä naapurin kakaroistakin.
Mutta silti annoin hänelle reppuun kotiavaimen. Ihan siksi, että lapsi pääsi kotiin jos en ollut juuri sillä hetkellä kotona. Minä kun tein pienempien lasten kanssa muutakin kuin kukin kotona seinien sisäpuolella. Saatoimme olla puistossa tai kaupassa tms.
Ekaluokkalaisen oli hyvä opetella aukaisemaan itse ovea ja tulla kotiin turvallisesti yksin kun tiesi, että äiti on sisarusten kanssa jossain lähellä kuitenkin.