Terapiatyössä, yleisin surun ja ahdingon aiheuttaja

Kiristävät ongelmaisten reppanoiden rahat eivätkä osaa antaa mitään apua.

uskon, että suurin surun ja ahdingon aiheuttaja on alkoholi. Tosin voi olla, ettei kaikki alkoholin vuoksi kärsivät tajua hakeuta terapiaan, alkoholi kun on niin iso osa kulttuuriamme, että sen aiheuttamista ongelmista ei oikein saa edes puhua. Paitsi toki niistä muutamista spurgu-asteelle joutuneista, mutta nehän on ihan eri asia kuin me muut, jotka voidaan juoda kun kerran töissäkin ollaan jne...

Vähän vaikea uskoa. Oikeastiko joku 40 v. vielä murehtii LAPSUUDEN äitisuhdettaan terapiassa? Itse keksin jo työpaikalta ja parisuhteesta niin paljon ahdistuksen aihetta että ei ole tarvis palata taaksepäin kymmeniä vuosia.

jos tuolla aloituksella meinaa saada ketään provosoitumaan. Eka kerralla mietit paremmin sun aloituksen, jookos ap. :)

suuri ahdongon aiheuttaja on äidin poissaolo.



MUTTA mielestäni se on äidin EMOTIONAALINEN poissaolo, jolle on jääty paitsi. Lapsella voi olla aina puhtaat vaatteet päällä, ruoka pöydässä, elää siistissä kodissa, jossa äiti on aina paikalla. Mutta jos lapsi kasvaa em. kulisseissa, mutta emotionaalisesti kylmän tai tunteettoman äidin kanssa, joka ei kohtaa lasta omana itsenään ja toistuvasti sivuuttaa lapsesta lähtöisin olevat tarpeet, lapsi jää vaille.



Äiti, joka on ehkä kotona ja suorittaa vanhemmuuttaan, ei kykene kohtaamaan lasta empaattisella tasolla.

melkein hirvittää niiden lasten puolesta, jotka joutuvat olemaan kotona äitiensä kanssa....

nauran moisille paskanjauhannoille :D

Vähän vaikea uskoa. Oikeastiko joku 40 v. vielä murehtii LAPSUUDEN äitisuhdettaan terapiassa? Itse keksin jo työpaikalta ja parisuhteesta niin paljon ahdistuksen aihetta että ei ole tarvis palata taaksepäin kymmeniä vuosia.

saattaa kyllä johtua lapsuudesta. Mutta en usko että pelkkä äidin poissaolo aiheuttaa isoja ongelmia, jos asiat muuten on kohdallaan ja lapsista huolehditaan hyvin

Se ettei mene töihin vaan jää hoitamaan lasta ja nostaa pelkän tuen jonka saa jokainen joka ei lasta laita kunnalliseen hoitoon (vaan yksityiselle tai hoitaa työasiat niin että vuorotellaan hoitajana äiti/isä tai joku muu sukulainen hoitaa lapsen tarhan sijasta) ei tee kenestäkään vielä hyvää äitinä ja lapselle ole parasta.



Säälittävää että on ihmisiä jotko noin ajattelee.

Kiristävät ongelmaisten reppanoiden rahat eivätkä osaa antaa mitään apua.

Terapia on kyllä tähän asti ilmaista ja olen saanut hurjan ison avun! Nyt tosin siirryn yksityiselle.

Olen lähempänä 30 ja kyllä, käyn edelleen läpi lapsuuttani. Tai olen käynyt sitä viimeiset vuodet. Sairastuin kunnolla vasta aikuisiällä ja silloin hakeuduin terapiaan. Enää en syytä ketään, en ole katkera mutta on ollut tärkeää ymmärtää ahdistuneisuuden syitä. Ja suurin syy taitaa ola turvattomuus. Tosin meillä on ollut kotona ja kodin ulkopuolella vaikka ja mitä..

hyvä seiska, en vois olla kanssas enempää samaa mieltä

Lapsi voi myös olla kotona äidin kanssa ja lasta silti jätetään heitteille; lasta ei huolehdita, häntä ei käytetä ulkona, ei tehdä monipuolista ruokaa (jos nyt ruokitaan edes).

Se on täyttä totta ja pohjautuu terapeuteiltä kuultuihin tosiasioihin.



Äidin poissaoloa surevat myös nuoret, aikuistuvat nuoret ja nuoret aikuiset. Keski-ikäisetkin, kyllä.



Minä taas en ymmärrä, miten asia voi olla jollekulle epäselvä - sehän on itsestäänselvyys! Edellyttäen, että on yhtään silmää lapsen tarpeille.



ap

Oli se sitten henkistä ja/tai fyysistä laatua.

Se on täyttä totta ja pohjautuu terapeuteiltä kuultuihin tosiasioihin.

Äidin poissaoloa surevat myös nuoret, aikuistuvat nuoret ja nuoret aikuiset. Keski-ikäisetkin, kyllä.

Minä taas en ymmärrä, miten asia voi olla jollekulle epäselvä - sehän on itsestäänselvyys! Edellyttäen, että on yhtään silmää lapsen tarpeille.

ap

Minullakaan ei ole kaksinen lapsuus, väkivaltaa ja hylkäämistä kotiin odottamaan että äiti tulee baarista on muistona mutta päätin jo lapsena että omille lapsille en ole samanlainen.



Olen mielestäni saavuttanut mukavia asioita elämässäni, olen päälle 30- vuotias ja ne on ainoastaan minun omaa saavutusta kovasta työstä.



Jokainen on vastuussa omasta toiminnastaan. On paljon perheenäitiä/isiä jotka elää "kurjuudessa" ja heille lapsuus on lähinnä tekosyy elää vastuuttomasti.

He tekevät omalle lapselleen kuten heille on tehty mutta jaksaa vollottaa kun oma elämä meni jo lapsena paskaksi.



Unohtuu se oma vastuu aikuisena ja vanhempana, siihen ei riitä syyksi että kun itsellä meni lapsena huonosti. Vanhemmuus on läjä velvollisuuksia ja he jättää nämä täyttämättä eikä se ole koskaan OK.

Suurin surun ja ahdingon aiheuttaja terapiatyössä on vittuileva terapeutti itse, joka on imbesilli ja turhautuu, koska potilas on häntä 100 X älykkäämpi ja tietävämpi.



Onneksi lopetin terapian.

Minullakaan ei ole kaksinen lapsuus, väkivaltaa ja hylkäämistä kotiin odottamaan että äiti tulee baarista on muistona mutta päätin jo lapsena että omille lapsille en ole samanlainen.

Olen mielestäni saavuttanut mukavia asioita elämässäni, olen päälle 30- vuotias ja ne on ainoastaan minun omaa saavutusta kovasta työstä.

Jokainen on vastuussa omasta toiminnastaan. On paljon perheenäitiä/isiä jotka elää "kurjuudessa" ja heille lapsuus on lähinnä tekosyy elää vastuuttomasti.

He tekevät omalle lapselleen kuten heille on tehty mutta jaksaa vollottaa kun oma elämä meni jo lapsena paskaksi.

Unohtuu se oma vastuu aikuisena ja vanhempana, siihen ei riitä syyksi että kun itsellä meni lapsena huonosti. Vanhemmuus on läjä velvollisuuksia ja he jättää nämä täyttämättä eikä se ole koskaan OK.

Ole onnellinen, että sinulla on ollut taitoa ja voimaa päästä rankoista kokemuksista yli. Kaikki eivät ole yhtä vahvoja, vaan taipuvaisempia sairastumaan mieleltään. Toisten on helppo sanoa, että ota itseäsi niskasta kiinni. Tottakai jokaisen on otettava teoistaan vastuu, mutta toisille se on helpompaa kuin toisille. Toivottavasti kaikki tarvitsevat saisivat riittävää apua ja ajoissa.

Ajattelen itse YKSINKERTAISTETUSTI näin:

vahva persoonallisuus + hyvä lapsuus -> hyvät eväät elämään

vanha persoonallisuus + huono lapsuus -> voi selviätä rankoista kokemuksista huolimatta

heikko persoonallisuus (tarkoitan kykyä käsitellä asioita, taipumus masennukseen, itsesyytöksiin yms.) + hyvä lapsuus -> lapsuudessa saatu tuki auttaa selviämään vastoinkäymisistä mutta ei välttämättä

heikko persoonallisuus + huono lapsuus -> todennäköisesti vaikea selvitä ilman apua

joka päivä vaan vaihtelee makuja välillä. jos mikroaaltouuni toimii

hoidetaan lapsia kotona länsimaista pisimpään ja siitä huolimatta meillä on eniten masennusta, ahdistuneisuutta ja itsetuhoisuutta. Ei siis oikein korreloi kotihoitoon tämä juttu....



Absoluuttista kotihoitoa tärkeämpää on, että lapsi kokee olevansa toivottu ja tärkeä, rakastettu ja arvostettu ja että hänen mielipiteitään ja tarpeitaan kuunnellaan - sopivassa ja riittävässä määrin. Tällä taas ei ole suoranaisesti mitään tekemistä sen kanssa, hoidetaanko lasta kotona vai ei. On äitejä, jotka ovat fyysisesti paikalla 24/7 mutta henkisesti kylmiä ja etäisiä - toisaalta on paljon töitä tekeviä äitejä ja esim. yrittäjä-äitejä, jotka kiireen keskelläkin pyrkivät saamaan lapsen tuntemaan itsensä arvokkaaksi ja rakkaaksi ja samalla antavat esimerkin siitä, että oma työ ja esim. taloudellinen turvallisuus ovat kuitenkin tärkeitä asioita meidän yhteiskunnassamme.



Suurin ongelmien aiheuttaja on kouluttamattomuus, työttömyys, päihteet ja köyhyys ja näiden keskinäinen, toisiaan vahvistava kierre.



Lapsi, jonka kotona tosiaan ollaan kellon ympäri mutta ilman ruokaa, rahaa, työtä ja se vähäkin raha menee tupakkaan, Alkoon tai lähipubiin, ei satavarmasti ole onnellinen - ja vaikutus tulevaisuuteen on ihan jotain muuta, kuin vaikka sillä yksivuotiaana päivähoitoon menneellä perusonnellisen perusperheen lapsella.