Anoppien puolesta

Minä käsitin ap:n viestin positiivisena viestinä siitä, miten anoppeja ja miniöitä pitää yrittää kunnioittaa ja pitää omassa elämässään jollakin tasolla mukana, jotta kukaan ei jäisi yksin.



En nähnyt ap:ltä mitään lupausta siitä, että puuttuu joka asiassa poikansa ja miniänsä elämään vaan vain toivomuksen, että voisi auttaa ja tukea näitä elämässään.



Tämä palsta taitaa olla täynnä ihmisiä, joilla on vääristyneet kuvat perhesuhteista. Itsekin kerran erehdyin kertomaan siitä, minkälainen anoppi itse haluaisin olla ja avauduin siitä, miten ekan lapsen syntymän jälkeen voisin vaikka pojalleni ja miniälleni hankkia siivoojan, koska itse en millään jaksanut lasten syntymien jälkeen pitää kotia siistinä ja koin sen todella rankkana. Sain viestejä, joissa puutuin miniäparan elämään törkeällä tavalla ja olin inhottava nuuskija, joka yritti ujuttautua miniän elämään. Joku jopa sanoi, että olisi heittänyt minut ulos talostaan, jos olisi kuullut minun ehdottavan jotain sellaista. Ja sitten ihmetellään, miksi on huonot välit anoppeihin...



En tietenkään hanki siivoojaa, jos tiedän, että miniä ottaa siitä nokkiinsa. Sen sijaan toivon häneltä aikuista käytöstä asiasta, ja jos lahjani ei ole mieleinen, hän voisi poikani kanssa yhdessä kertoa sen. Minäkin olen aikuinen enkä tuosta suutu.



Normaalilla aikuisen ihmisen käytöksellä pääsee jo aika pitkälle.

Hirveästi olet saanut kakkaa niskaasi vaikka aloituksesi oli ihan myönteinen ja mukava.



Mä kyllä toivon, että poikani osaa valita itselleen tolkullisen vaimon, eikä mitään ilkeyksiä latelevan palstamamman likkaa ainakaan. Yritän jo hyvissä ajoin pienin vihjein antaa ohjeita millainen tyttöystävä on hyvä. Etten ainakaan ihan mahdotonta miniää saa riesakseni vanhille päivilleni.

Kun näkee, että miniä ja poika tekevät asioita aivan pieleen, mutta kun ei saa puuttua! Olen ihan hiljaa, vaikka lapsen nukuttamisrituaaleihin menee normaalina iltana 2 tuntia. Olen ihan hiljaa, vaikka lapsi oksentaa syömisiään, kun äiti ei usko, että vatsa on täynnä vaan tuputtaa väkisin lisää. Olen ihan hiljaa, kun lapsen annetaan kiivetä sohvalle ja pudota sieltä (toki siitä huudetaan minulle, että oma vikasi, meillä on kotona sohvan vieressä paksu patja, miksi täällä ei ole ).



Esimerkkejä on kymmeniä. Minä puren huultani ja olen puuttumatta kasvatukseen, vaikka sokeakin näkee, että huonosti tuossa tulee käymään niin lapselle kuin parisuhteelle.

mutta kun ne anopit itse luulee olevansa MAAILMANKAIKKEUDEN NAPOJA ja ties mitä kuningattaria jotka päättävät yksin muiden asioista ja joita kaikkien muiden tulee palvoa....

Meni vähän väärään osoitteeseen toi sun aloitus

Itse suhtauduin alusta asti innostuneesti ja ennakkoluulottomasti anoppiini, mutta 15 vuoden kuluessa olen lopulta ymmärtänyt ettei se auta ja anoppia kannattaa vältellä mahdollisimman paljon. Täysi kusipää joka vaatii jatkuvaa palvelua eikä osaa muuta kuin ilkeillä.

Kyllä heillekin varmaan vielä joskus tulee tilanteita, että ovat hämmästyksekseen huolissaan lapsistaan!

Mielestäni olet kirjoittanut viisaasti ja lämmöllä.



t. toinen äiti

olette tehneet lapsia maailmaan todella vääristä syistä. Todella vääristä, eli teidän kunnianhimojenne tahdottomiksi toteuttajiksi, teidän sätkynukeiksenne, teidän käskyläisiksenne ja kopioiksenne, joihin ette koskaan aikuisinakaan luota, vaikka heillä on kyllä varmasti ihan ne omatkin aivonsa ja aivan oma aikuisen ihmisen tahtonsa! Käsittämättömän itsekästä ja törkeää tuollainen toisten ihmisten pitäminen niin pieninä, että kas kun et tarjoudu elämään ihan koko elämää heidän puolestaan. Missä kohtaa ihminen voi oppia ja aikuistua, jollei hän itse mene, tee ja valitse omaa sydäntään kuunnellen ja joskus jopa virheistäänkin opi!



Kohdelkaa lapsianne hyvin ja omanlaisinaan ihmisinä, niin varmasti olette jossakin määrin heidän elämässään sitten myöhemminkin mukana, mutta ne lapsethan ovat meillä lainassa vain! Tämän pidän itse aina mielessä. Suunnilleen 18 vuotta on aikaa kasvattaa, sitten pitää oikeasti alkaa tajuta että kasvatustehtäväni ja sitä myöten oikeuteni mitenkään puuttua sen ihmisen asioihin oli ja meni. Aikani on siirtyä muuhun ja antaa toisten olla rauhassa nyt omia aikuisia yksilöitään ja oman perheensä kanssa, jos sellaisen haluavt perustaa. Saavat valita esimerkiksi itse rakkaansa, ilman että minulta tarvitsee siihen siunauksia kysellä! Minä osaan kyllä tulla toimeen monenlaisten kanssa, jollei nyt ihan mahdottomaksi täällä kodissani ala.



Mä en todellakaan näe itseäni tuollaisena kamalana luotaantyöntävänä tyranninaisena, joka vaatii ja vaatii aikuistuneelta lapseltaan ja yrittää sitten myöhemminkin aina sanella nuoren parin asioita että miten niiden nyt tässäkin pitäis tehdä ja mitenkä MIIINUN mielestäni... En aio yrittää kasvattaa toisten ihmisten lapsia, jollei sitä minulta lapsen vanhempien taholta pyydetä! Ei ole oikein tunkea nuoren perheen elämää sähläämään. Se on itsetunnon lyttäämistä ja tosi epäkunnioittavaa se sellainen. Yritän antaa lapselleni mahdollisimman paljon rakennusaineita elämäänsä nyt tässä lapsuusvaiheessa ja sitä myöten mm. vankan itsetunnon, mutta kun on aika päästää irti niin minä päästän, kauniisti. Ja uskon että lapseni osaa tätä meidän arvomaailmaa arvostaa, koska hän kuitenkin tietää, että tiukan paikan tullen me auttaisimme häntä, jos hän siis itse sitä pyytäisi. Ja on lähes aina tervetullut kylään tietenkin.