Isäpuoleni pahoinpiteli minua lapsena, nyt vanhin lapsistani saman ikäinen kuin minä silloin... (ov)

Häpeä myöntää, että en ole vieläkään saanut soitettua mihinkään. En ole muka edelleenkään varma, että mihin soittaisin :/



Kustantaako työnantaja edes tuota työterveyden psykologilla käyntiä?



ap

ensimmäisen keskustelun (esim. valtakunnallisista lääkäriketjuista löytyy varmasti).



En haluaisi, että asia tulisi mitenkään työterveyshuollon tietoon (enkä haluaisi sitä julkisen terveydenhuollon papereihinkaan, joissa se tieto seuraa sitten jatkuvasti).



Eli yksityiselle - tuskin tuossa edes montaa kertaa tarvii käydä. Itse selvisin kolmella kerralla (á 1h), kun olin kuitenkin asioita jo pitkään pohtinut eikä minulla ollut masennusta tai muuta lääkitystä vaativaa sairautta.



Tsemppiä! Ja kerro miehelle, mikä sua mietityttää, niin ette turhaan tappele..

jota ei kannata vähätellä! Ne on siellä taakkana jos niitä ei ajeta pois. Kuka tahansa ymmärtäväinen ja luotettava ihminen kelpaa kuuntelijaksi mutta jos saat sellaisen ammattilaisen on se hyvä! Eivät he kyllä mitään ihmeiden tekijöitä ole et älä mene sillä asenteella. Se on vaan niin helppo aina sanoa, mene lääkäriin that is it!



Aivan karseen paljon meillä suomalaisilla näitä traumajuttuja! Joskus mietin onko tällä menneiden sukupolvien mykkyydellä jotain osuutta asiaan kun mistään ei ole voitu keskustella avoimesti!

Varsinkin vikan kommentoijan viimeinen lause kolahti - juurikin eilen illalla itkin taas, kun todella tajusin, että äitini kanssa emme ole kertaakaan jutelleet tapahtuneesta sen jälkeen!!! Olisi niin helppo syyttää häntä, mutta sitä en halua. On hänkin oman hintansa maksanut niistä vuosista... :/



Olisiko huono idea soittaa perheneuvolaan? Kun näitä ongelmia nyt on myös tässä parisuhteessa :´( Samallahan tämä koskeen myös omaa olemustani ja ajatuksia vanhemmuudessa...



ap

aloittaisit juttelemalla äitisi kanssa? Kuten itsekin ymmärsit niin ei syytösmielellä, koska et tiedä mitä traumoja hänellä on takanaan! Suomessahan on totuttu kärsimään traumat omassa nahassa ja vaikenemalla. Syyttelen kyllä tätä luterilaista taustaammekin! Kuinka kova sekin historia on ollut!



Voisit ihan rauhassa mennä yksin äitisi luo vieden viinerit mukanasi ja sanoa, että mitähän jos vähän jutellaan menneistä, koska sinä haluaisit tietää äitisi tuntemuksia menneistä!! Varo visusti tuomasta mitään dramaattisia tunteita esiin ainakaan ekalla kerralla, koska tarkoitus olisi saada äitisi puhumaan!



Sinäpä et tiedäkään miten se saattaa hyödyttää teitä kaikkia vielä! Myöhemmin voisit sitten jutella ulkopuolisen kanssa asioista!

Mielestäni on ihan sama mihin otat yhteyttä kunhan otat, sinua ohjataan sitten eteenpäin. Työterveys ja yksityinen voivat olla nopeimmat. Kaikki kyllä selviää kun olet tämän kynnyksen ylittänyt. Suosittelen että juttelet äidillesi vasta myöhemmin, ettei tule lisää pettymyksiä ilman tukea. Hae apua, niin autat lapsiakin! Perheneuvolakin hyvä. Tsemppiä!

Voisit ottaa alkuun yhteyttä mielenterveysseuraan, ainakin siis helsingissä toimii, en tiedä toimiiko muualla suomessa. Sieltä saa alkuun keskusteluapua, maksutta. Toinen paikka on valkonauhaliitto, terapiakäynnit ovat muistaakseni 20 e per kerta, ja näissä molemmissa voi käydä anonyymina mutta koulutettuja oikeita terapeutteja siis töissä kuitenkin.



Voi olla että ihan näiden kautta saat purettua lapsuutesi, ettei siis mitään psykoterapiatarvetta ole.



Kuntapuolella ja työterv.puolellakin tahtoo olla, että ongelmaa paisutellaan ja nähdään se niin isona, että haittaisi arkea, vaikkei tästä olisi kyse, ja aletaan puuhta psyk. puolen lähetettä ja b-lausuntoa kelan kustantamaan terapiaan ym.

Voi olla, että se kumminkin vaikuttaa sinussa lasten kasvatuksessa tietämättäsi ja lapset saattavat kärsiä siitä tulevaisuudessa kun alkavat olla sitä ikää mitä olit pahoinpitelyjen aikana, jos et ole pystynyt asiaa käsittelemän.

ottamaan yhteyttä joko omalääkäriin, perheneuvolaan tai suoraan yksityiselle terapeutille. Omalla kohdallani ei ainakaan työterveydestä ollut apua, pääsin kyllä psykologin vastaanotolle, mutta tämä sanoi suoraan, ettei voi auttaa, koska ei ole mitenkään työperäinen trauma vaikka vaikuttikin työssä jaksamiseen. Jaksamista ja rohkeutta käydä asiat läpi, se kannattaa, vaikka voikin olla kivuliasta. Itselläni kesti liki kymmenen vuotta päästä yli lapsuudenaikaisista traumoista (henkistä ja fyysistä väkivaltaa yki 10 vuotta).

Hyvähän tuo asia olisi jutella auki terapeutin kanssa, koska tapahtumat ja tunteet nousevat vahvasti pintaan.



Vinkkinä - muista, että kaikki tuosta tapahtumat tunteet ovat sallittuja. Mielesi ja kehosi muistaa asian. Sinulla on oikeus tapahtuman herättämiin tunteisiin.

Edes sellaisena taustaväreenä vaikkein mitään varsinaisesti tapahtunutkaan?



Jos liittyi, keskusteluapu on varmasti tarpeen. Ja todennäköisesti muutenkin, koska tapahtuma ahdistaa sinua noin paljon.



On tärkeää katkaista väkivallan ja alistamisen ketju. En todellakaan tarjkoita, että sinä olisit mitään kenellekään tekemässä, mutta ihmisen peruspsykologiaan kuuluu, että hän tiedostamattaan järkeistää omia kokemuksiaan edesauttamalla samanlaisten tapahtumien todennäköisyyttä.

Tosin samoihin aikoihin oma isäni puristeli minua joskus takapuolesta ja kerran rinnoista kun ne oli alkaneet vähän kasvaa, samalla kommentoiden asiaa. Isäni oli siis etäisä. Kaikki tämä taitaa vähän ahdistaa minua vaikka siitä onki jo kauan aikaa enkä ole ikinä myöntänyt, että se ahdistaisi :/



ap

viimeistään nyt olisi aika tehdä tilit menneisyyden kanssa selviksi.



Varsinkin tuollaiset tunnustamattomat, seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvät ahdistukset ovat niitä toisinnoille alttiita juttuja. Että ihan lastesi takia suosittelisin, että keskustelisit lapsuudestasi ja nykyisistä ajatuksistasi luotettavan ammattilaisen kanssa.

Kenelleköhän minun nyt pitäisi soittaa? Työterveyteen vai omalle lääkärille? Vai voinko soittaa suoraan jonneki psykiatriselle puolelle? Tuota työterveyshuoltoa tosin mietin, että ei vissiin sinne sillä tämä ei - ainakaan tällä haavaa - vaikuta työntekoon mitenkään.



Pakko mun on päästä puhumaan, oon tämän päivän itkeskelly, riidelly miehen kanssa sun muuta ja pää on kuin Haminan kaupunki ja mieli turta :/ Kaikesta muustakin siis kuin vain tästä alkuperäisestä aiheesta, mutta kun kaikki vaikuttaa kaikkeen jne....



Nuo lapsuuden tapahtumat on sinänsä jännä juttu, että en ole koskaan ollut tapahtuneista vihainen isälleni tai isäpuolelleni. Ehkä en uskalla olla? Mutta sen olen päättäänyt jo aikaa sitten, että omia tyttäriäni en päästä olemaan isäni kanssa kahden koskaan!! Että sen verran nuo tapahtumat on vaikuttaneet ja vaikuttaa yhä mieleeni ja ajatuksiini! Onneksi pystyn luottamaan omaan mieheeni (lasteni isään) niin paljon, että en usko hänen tekevän ikinä mitään seksuaalista tyttäriämme kohtaan! Kun lapset olivat pieniä, tämäkään ei ollut aivan itsestään selvää eli jollain tasolla olen uskoakseni päässyt asian yli.



Mutta niin, siis kehen otan yhteyttä? Ja olen päätöksen tehnyt, että soitan heti aamulla!!! Piste ja lupaus! Itselleni ;)



ap

ja pyydä päästä keskustelemaan työterveyspsykologille. Hän voi tarvittaessa sitten ohjata sinut eteenpäin.