Miten irti nalkuttamisesta, huutamisesta ja raivareista?

Tuohan on yhtä helvettiä teille molemmille ja lapsille kanssa jos niitä on.

Eli eron paikka tai ainakin jonkun terapian.

Hyviäkin hetkiä on, "aamusta iltaan" ajalle mahtuu nalkuttamattomiakin hetkiä, mutta viime aikoina liian vähän. Mikä taho minulle terapiaa järjestäisi, mistä lähtisin edes apua hakemaan?



ap

Jos teillä on lapsia, neuvolasta osaavat auttaa eteenpäin.



Jos ei ole, niin lisätietoa löytyy vaikkapa tuolta:



http://www.perheterapiayhdistys.fi/cms/

Olen jatkuvasti raivona johonkin miehen tekemiseen tai tekemättä jättämiseen . eikä tarvitse olla iso asia. En osaa enää lopettaa, hirveä valitus aamusta iltaan. Ennen osasin lopettaa edes kun on vieraita, mutta nyt huomaan tiuskivani miehelle myös kun on seuraa, kun menee vaan hermo. Millä tämän kierteen saa katkaistua??? :((( Kärsin tästä itse(kin) tosi paljon.

Koeta asettaa itsesi miehen asemaan. Milta sinusta tuntuisi jos han tekisi sinulle noin?

Onko niin etta mies ei osaa tehda mitaan niin hyvin rtta sinulle kelpaa? Koitas miettia kuka on sinut valinnut Suomen keisarinnaksi jonka pillin mukaan muut tanssivat.

Oikeasti.

Jos syöt, lopeta heti! Ne voi muuttaa ihmisen just tollaseksi!

Jos ikää on kovin vähän, ikä ja elämänkokemus voivat tilannetta parantaa.

Sitä vaan jossakin vaiheessa tulee ajatelleeksi, että minäminäminä ei olekaan se, jonka ympärillä maailma pyörii.



Miten toimit töissä tai koulussa? Kukkoiletko samalla tavalla?



Oikeasti: mielialalääkitys voisi helpottaa oloasi.

se jolla enemmän iltaan mennessä viikon ajan plussia voittaa- ja voittaja saa palkinnoksi pizzan, chanel nro 5 hajuveden tms toivelahjan



ps meillä nalkutti mies- mutta tuo listaaminen auttoi

lopetti huutamisen salamana- avioerohakemus haettiin yhdessä tuumin pois

ajattelen pahimpina harmituspäivinä, että entä jos tuota miestä ei enää olisikaan. Siis joskus mietin ihan kyyneliin asti et jos olis vaikka kuollut.

Koen riehumisestani niin huonoa omatuntoa ja pelkään että jos jotain kamalaa tapahtuisi niin suhteemme jäisi tähän tilaan :(

ap

ajattelen pahimpina harmituspäivinä, että entä jos tuota miestä ei enää olisikaan. Siis joskus mietin ihan kyyneliin asti et jos olis vaikka kuollut.

heillä on projekti, jossa autetaan aggressiivisia naisia

Kannattaa tutustua tunteiden mekanismeihin ja sen jälkeen yrittää ottaa niistä vastuu.



Voi hyvin olla, että esim. hormonaalinen ehkäisy (jos sellaista käytät) aiheuttaa mielialan alenemista. Luultavasti siis mielialasi ei ole kohdillaan, jos jatkuvasti olet niin kireä.



Daniel Golemanin kirja "Tunneäly -lahjakkuuden koko kuva" on mielestäni aika havainnollinen. Siinä puhutaan esim. ihan biologiseltakin kannalta siitä, mitä tapahtuu jos negatiivisten tunteiden ja ajatusten kierre ottaa vallan. Silti se on ihan helppolukuinen, suosittelen!



Sitten ihan omia pohdintojani ja havaintojani... Ajatuksiaan kannattaa alkaa kyseenalaistaa sillä hetkellä, kun ne meinaavat ottaa vallan. Jos negatiivinen tunnekuohahdus on voimakas, se luo helposti oikeutuksen tunteen myös sille ajatukselle, vaikka oikeasti ei esim olisi ihan kohtuullista kilahtaa siitä, että toinen on laittanut tiskit astiakaappiin väärään järjestykseen. Täytyy siis opetella hallitsemaan sekä tunnetta että ajatusta. Ne ruokkivat toinen toistaan, ja itse koen että ajatusta on helpompi hallita. Eli vaikka meinaisikin ketuttaa rankasti joku pikkujuttu, muistutan itseäni siitä, että mieliala nyt vaan on niin herkillä, että luulen pientenkin juttujen olevan tosi vakavia. Eihän se vitutus kokonaan sillä lähde, mutta se hillitsee sitä kierrettä. Lisäksi se vahvistaa tietoisuutta siitä, että omat tunteesi ovat sinun vastuullasi, ei sen miehen joka on laittanut ne astiat väärin kaappiin. Kun raivostuu toiselle jostakin pikkuasiasta, oikeastaan sysää oman negatiivisen olonsa hänen "syykseen" vaikka syy voi oikeasti olla ihan muualla.



Viha on tuhoisa tunne. Kun itselleen antaa luvan olla raivona koko ajan, se viha vain kasvaa ja voi saada lopulta masentumaan.



Siihen, mistä se mielialan heikkeneminen tai vihan lisääntyminen sitten voi johtua onkin vaikeampi ulkopuolisen tietysti päästä sisään. Se voi lähteä juuri tuon negatiivisten tunteiden ja ajatusten kierteen & kasautumisen myötä ihan pienestäkin alavireisyydestä alunperin, jos huomaamattaan heittäytyy sen negatiivisuuden mukaan kovin vahvasti. Taustalla voi olla hormonaaliset jutut myös, tai jokin tietoinen tai puolitietoinen tyytymättömyys parisuhteeseen tai omaan elämään...



Se negatiivisten tunteiden ja ajatusten hillitseminen ei siis toki yksinään auta, jos taustalla on oikeita ongelmia. Mutta se kyllä auttaa hillitsemään sitä kierrettä, jolloin tunnekuohut eivät saa niin suurta valtaa, ja tilanteen järkeämpi pohtiminen on mahdollista.



Ai niin ja yksi tavallaan itsestäänselvä mutta silti niin helposti unohtuva periaate on kunnioitus ja arvostus. Samalla, kun yrittää hillitä niitä kuohujaan voi myös miettiä sitä, että suhteessa pitäisi olla periaatteena toisen arvostaminen ja kunnioittaminen. Eihän se tunnekuohussa aina onnistu, mutta jo se, että edes pyrkii ottamaan sen arvostamisen ja kunnioittamisen osaksi normaaliarkea voi auttaa. Siis se, että pitää sitä periaatetta tietoisuudessaan.



Pitkässä suhteessa toinen alkaa myös helposti tuntua itsestäänselvyydeltä. Sitäkin on hyvä välillä pysähtyä miettimään, että onko asia tosiaan näin, vai olisiko kuitenkin paljon syitä olla kiitollinen.

auttoi asiasta keskusteleminen. Huomasin itsestäni, että aloin olla turhan räjähdysherkkä miestä kohtaan. Ja kun se hermojen menetys tulee, niin ei siinä ehdi mitään kymmeneen laskea tai ajatella mitään. Kerroin miehelle, että haluaisin itsekin lopettaa turhat raivoamiset ja että en aina tarkoita suuttua hänelle kaikesta pienestä. Meillä on pieni vauva ja 2-vuotias, joten olen ollut hieman väsynyt ja siksi raivonnut miehelle turhasta. Sovimme, että seuraavan kerran kun räjähdän jostai turhasta niin nauramme yhdessä asialle. Ja tämä auttoi. En ole oikeastaan edes räyhännyt mistään, kun varmaan "pelkään" että mies alkaisi sitten nauraa niinkuin käskin! :D

yksi aiempi, HAE LÄÄKKEET!!! Mitään et menetä vaikka kokeilisitkin.

lähtee siitä että olet huomannut asian :) Sen jälkeen kun huomasin saman itsessäni, aloin kiinnittämään käytökseeni enemmän huomiota ja aluksi oikein ponnistelin saadakseni itseni rauhalliseksi. Nyt huomaan olevani rauviherkkä jos on liikaa kiireitä ja stressiä, tai olen nukkunut tai syönyt liian vähän.

Jos syöt, niin kokeile miltä tuntuisi olla ilman. Itselläni ainakin jo ihan valtaviin mittakaavoihin kasvanut kiukuttelu ja itkeskely loppui kuin seinään kun lopetin pillerit. Vaikeuttaahan pillerittömyyskin elämää osaltaan, mutta on se vaan sen arvoista kun kotona on taas rauhallista ja parisuhde voi hyvin.

Kiitos ajatuksistanne ja kokemuksistanne. Meillä on suhteessa oikeitakin ongelmia, ja ne siellä taustalla hiertävät ja aina kun mies tekee jotain väärin tai "väärin", ne ääneen sanomattomat asiat kuohahtavat sieltä ilmoille ja meinaan tukehtua raivooni. Jos vaan pidättelen nämä tunteet sisälläni, niin pelkään että oikeasti poksahdan! En halua lääkkeitä, en todella. En syö edes niitä e-pillereitä, koska niiden aikana olin mielestäni vielä hullumpi kuin nyt.



Tänään tein tietoisen päätöksen etten riehu ja nalkuta ja selvisin vain yhdellä lipsahduksella. Huusin vain kerran, mikä on paras saavutus varmaan vuoteen. Haluan muuttua, haluan että suhteemme muuttuu. Vaikeista asioista on pakko alkaa puhua muutenkin kuin jatkuvasti rääkymällä, jonka jälkeen ne äkkiä haudataan johonkin, koska kumpikaan ei enää jaksa :(



ap