Voi tuota meidän vuokralaista
Vuokrasimme omakotitalon kesän alussa. Ensimmäisen kuukauden vuokra tuli ajallaan, heinäkuun vuokra ei ilmestynyt tilille lainkaan, elokuussa näkyi tilillä 200 e. Otimme yhteyttä, vuokralainen sanoi erehtyneensä ja lupasi maksaa. Tilille ilmestyi 300 e, joka ei kattanut maksamatonta summaa. Syyskuussa vuokra taas unohtui, otettiin yhteyttä ja lupaus oli, että maksaa heti. Totta, maksoihin, mutta vain puolet summasta.
Lokakuussa käytiin neuvottelu hyvässä hengessä. Osoitimme maksamattomat vuokrat ja ehdotimme, että etsisi perhelle uuden asunnon. Häätää emme halunneet, 3 pientä lasta perheessä, mutta toisaalta emme halunneet asumisen jatkuvan.
Lokakuun lopussa tuli sähköyhtiöstä kirje: ovat katkaisemassa sähkön, ja koska olemme kiinteistön omistajat, siitä ilmoitettiin meille. Vuokralainen oli ihmeissään: hän luuli maksaneensa.
Marraskuussa ei vuokrarahoja kuulunut ja syynä oli se, että piti maksaa se sähkö. Kuulemma ei voi maksaa molempia samassa kuussa. Ilmoitimme antavamme asian ulosottoon ja häädön, jos ei rahoja tule kuun loppuun mennessä. Vuokralainen maksoi 100 e ja tiedoissa luki "loppumaksu marraskuun vuokrasta". Alkumaksua ei näkynyt.
Tänään sähköyhtiö on nähtävästi katkaissut vuokralaiselta sähköt. Vuokralainen soitti hyvin vihaisena, että on meidän vikamme, että heillä palellaan.
En ymmärrä, kaksi työssäkäyvää ihmistä, kaksi aika uutta autoa, lapsilla tamineet viimeisen päälle. Eikö sitä ymmärrä, että asuminen pitäisi maksaa ensin?
Kommentit (5)
avomieheni ex-vaimo. Miehen kanssa yhdessä asuessaan oli hän ehtinyt sössiä yhteisen talouden ottamalla ties mitä osamaksuja sun muita. Kun tuli ero, ei ollutkaan mies enää maksamassa laskuja. En tiedä summia, mutta miehellänikin on vielä nytkin vanhasta suhteesta laskuja maksettavana n. 100e kuussa, ja ex-vaimolla käsittääkseni paljon enemmän, varmaan monta sataa. Niistä ei siis kotiäiti ihan noin vain selviä. Nainen otti pikavippejä, velkakierre vain jatkui ja jatkui. Talon vuokrat jäivät maksamatta, ja niin varmaan kaikki muutkin laskut. Käsittääkseni häneltä on nyt luottotiedot menossa ja vuokranantajan taitaa olla turha odotella rästiin jääneitä vuokria.
Lapset kuitenkin aina tiptop, viimeksi niillä oli päällä tuliterät toppahaalarit, hanskat ja pipot. Pojalla (2v) myös merkkipaidat, sellaiset, joita ei varmasti alle 50e irtoa. Eipä taida naista paljon kiinnostaa miten se talous menee päin pyllä..
AP:lle siis, et varmasti tule rahojasi näkemään.
näin ihan lääkärillekin. Rivitalossa asui perhe, jossa lääkäriäiti ja liikemiesisä. Niin vain jäi yhtiövastike maksamatta monelta kuukaudelta. Se lapsiperhe teki kalliita kaukomatkoja ja uudet autot oli molemmilla. Sellaiset kalliit.
Lensivät pois suuresta rivitaloasunnosta.
Tuollaisia ihmisiä riittää. En kans tajua, ettei aikuinen ihminen (jolla on vieläpä lapsi/lapsia!) ymmärrä, että ensimmäisenä maksetaan aina vuokra, ja sen jälkeen katsotaan, mihin raha riittää. Jotenkin he myös usein kuvittelevat, että kaikki rahaongelmat ovat aina jonkun muun vika. Kun kyse on yksinkertaisesti vain siitä, ettei kuluta enempää kuin tienaa!
avomieheni ex-vaimo. Miehen kanssa yhdessä asuessaan oli hän ehtinyt sössiä yhteisen talouden ottamalla ties mitä osamaksuja sun muita. Kun tuli ero, ei ollutkaan mies enää maksamassa laskuja. En tiedä summia, mutta miehellänikin on vielä nytkin vanhasta suhteesta laskuja maksettavana n. 100e kuussa, ja ex-vaimolla käsittääkseni paljon enemmän, varmaan monta sataa. Niistä ei siis kotiäiti ihan noin vain selviä. Nainen otti pikavippejä, velkakierre vain jatkui ja jatkui. Talon vuokrat jäivät maksamatta, ja niin varmaan kaikki muutkin laskut. Käsittääkseni häneltä on nyt luottotiedot menossa ja vuokranantajan taitaa olla turha odotella rästiin jääneitä vuokria. Lapset kuitenkin aina tiptop, viimeksi niillä oli päällä tuliterät toppahaalarit, hanskat ja pipot. Pojalla (2v) myös merkkipaidat, sellaiset, joita ei varmasti alle 50e irtoa. Eipä taida naista paljon kiinnostaa miten se talous menee päin pyllä.. AP:lle siis, et varmasti tule rahojasi näkemään.
kaiken maailman uunoja sitä onkin...
Onneksi käytän välitysfirmaa joka takaa vuokrat niiden puuttuessa.