Ostatteko omille lapsille vaatteita joululahjaksi?
Eli siinähän se kysymys tulikin. Itsestä tuntuu, että on jotenkin typerää antaa omalle lapselle sellainen vaate lahjaksi mikä kuitenkin pitäisi ostaa. Järkeväähän se olisi tietysti. Nyt mietinkin ostaisinko tytölle vaattetta lahjaksi kun en muutakaan keksi...
Kommentit (18)
voisin ostaa jonkun toivotun kalliimman vaatteen lahjaksi. Tänä vuonna ei tule kuin pyjamat.
Ei ole typerää antaa vaatelahjaa. Ainakin meidän lapset ovat aina pukeneet saamansa vaatteet heti joulunpyhinä päälleen. Vieraatkin ovat näin saaneet ihastella niitä. Joskus ovat olleet koko porukka uusissa pyjamissaan. :)
Eskarityttö on taatusti innoissaan paljetein koristelluista paidoista, sukista joissa varressa vähän kimaltelevaa neulosta yms. "bling blingistä".
lapsi ilahtuu.
Omalla lapsellani, niin kuin varmasti monella länsimaisella lapsella, on vaatekaapissa ihan tarpeeksi vaatteita mm. tuttavien lapsilta perittyjä.
Vaikka ostettaisiin tarpeeseen, en pitäisi pahana. Voihan se tarpeeseen ostettu vaate olla lahjana esim hieman enemmän lapsen makuun, kuin vain perusvaate, joka tarpeeseen ostettaisiin.
saattavat saada jotain isovanhemmilta. ostan vaatteet silloin kun niitä tarvitaan en puolta vuotta etukäteem kaappiin joulua odottamaan. lapset vielä siinä iässä etteivät vaatteista innostu eli leluja siis ja niitäkin vain yhdet, saavat niin paljon suvulta
Käyn aina aattoaamuna vielä kaupoissa ja silloin on hyvät alennukset ja paljon tarjontaa. Ja ihan hiljaista.
Juhlamekkoja, sukkiksia, hanskoja, pipoja, alkkareita, yöpukuja ja oikeastaan ihan mitä vaan ostan.
Alkumetreillä lasketaan kuitenkin pakettien määrä-ei laatu. Näin olen huomannut.
Niinpä ostan tarpeellisia vaatteita, muksuilla on iso kasa paketteja vrt. iso hymy naamalla.
Jotkut paketit lentävät olan yli, jotkut ilahduttavat ja seasata löytyy luojan kiitos niitä koviakin paketteja:)
Kaikki ovat tyytyväisiä.
meillä vain poikalapsia jotka vähät välittää mitä päälleen laittavat. Siis vaatelahja tuskin hirveästi ilahduttaisi. Voin kuvitella sitten myöhemmin antavani lahjaksi vaatteita, jos lapset jotain tiettyä kallista merkkiä toivovat. Mutta siihen lienee vielä aikaa. Joskun olen ostanut jotain vaatetta ennen joulua, ja meinannut laittaa pakettiin, mutta lapset saavat muutenkin niin paljon lahjoja, että vaate vaan hukkuu joukkoon, sillä ei siis ole lahjana suurta arvoa.
ehkä sitten kun lapsi on vanhempi ja toivoo itse
9-vuotias tyttö ei vielä ainakaan arvosta vaatteita lahjana
pyjamat. Muuta vaatetta ostan silloin kun tarve vaatii.
Esim. pyjaman, erityisen kivan pipon ja kaulahuivin, kauniin villapaidan tai puseron voi hyvin antaa.
Jotain ihan tavallisia yksivärisiä sukkia tai pikkuhousuja tai sukkahousuja tms. en antaisi.
Minusta lahjaksi annetun vaatteen pitää olla vähän erityinen. Jotain spesiaalia, sitten käy hyvin lahjaksi. Ei tarvi siis olla kallis, mutta ei ihan arkivaatekaan.
Tyyliin, en ole koskaan ymmärtänyt, että annetaan jotain perus-sloggeja lahjaksi.
Se on liian arkinen juttu, asia joka ostetaan joka tapauksessa. Voisin ostaa siinä tapauksessa, jos lapsi sitä itse pyytää.
Tänä jouluna ostin vauvalle vähän vaatteitakin parin lelun lisäksi.
yleensä laitan molemmille jonkun pehmeän paketin. Kyllä meidän lapset ainakin tykkää kun saa jonkun uuden mieluisan vaatteen. Lisäksi 1-2 lelua/lapsi.
Ainoaksi lahjaksi. Mutta jos joulun alla sattuis vaatetta ostamaan, niin varmaan paketoisin senkin.
jos jotain kivaa/tarpeellista tulee vastaan. Ja lapsetkin tykkää pehmeistä paketeista.
Siihen se sitten on jäänytkin. Yksi syy on se että odotan alennusmyyntejä. Toinen syy on se että kun lapsi kasvaa niin se ei todellakaan halua että äiti ostaa sille vaatteita, tai näin ainakin meillä. Lahjakortteja ne on pyytäneet vaatekauppaa ja niitä on saaneet, eli tavallaan vois sanoa että ostan, mutta en sitten kuitenkaan :)
aika usein jonkun yöasun, kun niitä on ennen joulua halvalla tarjolla. Jotain kivaa ja toivottua vaatetta jos löydän edullisesti tai kirppikseltä tosisiistin, laitan kyllä pakettiin.
On annettu kyllä lahjakorttejakin, koska alet alkaa heti aaton jälkeen. Osaan kyllä ostaa noille isommillekin mieluista, kun tiedän vaatemaut jokaiselta.