Lue keskustelun säännöt.
Pärjäisikö nykylapsi 70-luvun varusteilla?
08.12.2011 |
Kun minä olin vauva, nukuin 1-vuotiaaksi asti päiväunet Emmaljungan kovakoppaisissa vaunuissa. Samoin siskoni. Ne ovat yhä tallella.
Nyt kaikki narisee, että vaunujen pitää olla sellaisia, missä on vaan pehmeä pussi. Kova koppa on turha.
Kun olin pieni, ei ollut goretexeja eikä tec-asuja. Oli tavallinen toppapuku tai haalari. Sinne alle laitettiin laamanvillainen sukkapuku, lisäski sukkahousut ja villapaita, jos oli kylmä. Sitten kun kastui, tultiin sisälle laittamaan kuiva toppapuku ja varusteet ja taas menoksi.
Talvikengät oli nahkaiset Suomessa valmistetut. Merkkiä en muista, koska kukaan ei silloin pitänyt merkeistä meteliä. Niissä oli sisällä mummon kutomat sukat. Kahdet, jos oli kylmä. Samoin oli mummon tekemät lapaset, ei mitään tec-hanskoja. Ja hyvin pärjättiin ulkona tuntikausia.
Päässä oli karvainen supikoiralakki. Oli lämmin ja jos kaatui pulkkamäessä tai luistinradalla, niin ei pääkään kolahtanut pahasti.
Turvaistuimia ei ollut. Ei edes turvavöitä takapenkillä!
Meillä ei kotona aina ollut edes telkkaria. Radio oli. Ja kirjoja, piirrustusvälineitä, leluja. Lelut oli tehty Suomessa, Ruotsissa tai Saksassa. Joskus harvoin Japanissa tai Taiwanissa. Ne sopi monenlaisiin leikkeihin ja olivat kestäviä. Edelleen tallessa.
Ulkona sai 4-vuotiaasta alkaen leikkiä kavereiden kanssa, miten tykkäsi. Me asuttiin esikaupunkialueella, juostiin lähitalojen lasten kanssa pitkin metsiä, etsittiin uusia pulkkamäkiä, käytiin luistelemassa ja hiihtämässä ja oyöräilemässä. Ihan keskenään. Lähijärveen sai mennä lapsiporukan mukana uimaan heti, kun osasi itse uida. Yksin ei saanut mennä.
Jokaisella oli kotona äiti tai mummo koko päivän. Minne vaan voitiin mennä välillä välipalalle tai sisälle leikkimään. Ei tarvinnut sopia etukäteen.
Kaverit etsittiin itse pihalta. Jos haluttiin harrastaa, mentiin seurakunnan tai kunnan tai urheiluseuran askartelu/piirustus/urheilu/tms. kerhoon tai pianotunnille tai kuoroon tai partioon. Niitä oli pyörämatkan päässä. Ne valittiin ihan itse, niihin mentiin itse. Vanhemmille vaan sanottiin, että mä haluaisin nyt harrastaa tätä, käykö.
Miten me selvittiin hengissä? Ja miten nykylapset ei tunnu pihalla viihtyvän tai tarkenevan, vaikka on hienot goretexit ja muut? Ja miksi nykylapsia pitää vahtia pihalla, jopa kouluikäisiä? Ja miksi lapsillekin pitää nykyään vanhempien sopia erikseen jotain leikkitreffejä? Ja valita lapsille jotain ihma harrastuksia jo ennen kuin muksu osaa kunnolla puhua?
Mitä hittoa tässä välillä on tapahtunut?!
Sen sijaan, että lapset olisi lapsia, niin vanhemmat jotenkin käyttää lasta välikappaleena suorittaakseen lapsen puolesta sille lapselle "täydellisen" lapsuuden.
Ihmettelee leikki-ikään tulevan lapsen äiti, josta tuntuu, että ei taidakaan enää olla Kansasissa...
Kommentit (21)
itse kun en voi olla kouluikäisten lasten kotiäiti, joka kokopäiväisesti kuivattaa ja pyykkää kuraisia ulkovaatteita, niin valitsen mieluummin ne tecit. Jotkut asiat oikeasti helpottaa elämää ja en tiedä hyvää syytä, miksi kieltäytyä kehityksestä, jos siitä on minulle hyötyä.
Ja tuohon lasten itsenäisyyteen... sulla on vielä niin pienet lapset, että nuo kouluikää lähestyvät tuntuvat isoilta jättiläisiltä. Kyllä ne on hyvin pieniä vielä, odota vaan kun omasi ovat tuossa iässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että tietenkään ei ole kuin taaperoita. Ihmiset käy töissä, eikä lapset voi sillä aikaa keskenään olla kotona ja kotipihoilla.
Ne on päiväkodissa ja tulee siltä n. 16-17 aikoihin kotiin, sitten hoidetaan syömiset ja kotihommat ja lapset nukkumaan 20-21. Ei jää paljoa aikaa luistella ja hiihtää pihassa pienempien kanssa.
Osin kirjoitat asiaa, mutta osin uskon myös, että aika kultaa muistot.
Sillä, että oppiiko lapsi luistelemaan 3- vai 7 -vuotiaana ei ole oikeasti mitään merkitystä. Jostain syystä monet vielä aikuisenakin hehkuttaa, miten oppivat ajamaan polkupyörää ilman apupyöriä jo 3-vuotiaana. Mulle tulee aina mieleen, että mitä sitten..?
Kyllä mäkin opin lukemaan 4 vanhana eikä sillä ollut mun elämän kannalta mitään merkitystä. Normaali tollo olen!:D
Käsissä villalapaset ja päässä tekoturkislakki tai kudottu myssy. Kun varusteet kastuivat, ulkona leikittiin niin pitkään kun pystyttiin, vaikka kaikki vaatteet olivat läpimärkiä. Kun mentiin sisään, ulos pääsi vasta, kun vaatteet olivat patterilla kuivuneet. Meillä kun ei ollut kuin yhdet ulkovaatteet.
Liikenne oli 70-luvulla ihan toista. Ei ollut turvaistuimia eikä käytetty edes turvavöitä takapenkillä. Mutta liikenne on muuttunut niistä ajoista sekä määränsä että laatunsa suhteen. Kukaan ei enää ottaisi riskiä, että oma lapsi lentäisi etuikkunasta ulos pienessäkin törmäystilanteessa.
Olen ajatellut, että aika ankeaa se lapsuus silloin oli, vaikka olen keskiluokan virkamiesperheestä hyvästä lähiöstä kotoisin. Vanhemmat hankkivat lapsia, koska niin oli tapana, kun naimisiin mentiin (lainaus äitini suusta). Aika hunningolla oltiin verrattuna nykypäivän lapsiin. Olin kateellinen kavereilleni, joiden äidit olivat kotirouvia ja huolehtivat ja hössöttivät. Kaverit eivät tietenkään osanneet arvostaa kotirouvaäitejään, vaan valittivat.
Oma kontrollifriikkiyteni omien lasten suhteen ja korkeat tavoitteet äitinä olemisessani ovat varmasti peruja omista 70-luvun lapsuudenkokemuksistani.
Oon miettinyt aivan samoja juttuja. Nykyään on "huono vanhempi" jos ei tavallaan ole mukana jokaisella lapsen elämän osa-alueella harrastustoiminnasta kotiläksyihin. Erityisesti ovelta ovelle -kuskaaminen, harrastuksiin ym., kuuluu tänä päivänä ns. vanhemmuuden projektiin.
Ihmekö tuo, etteivät nykylapset viihdy esim. pihalla, kun kaikkea puihin kiipeämisestä ja tien ylittämisestä alkaen pitää varoa hysteerisesti...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos vielä 30 vuotta sitten pärjättiin?
Miksi nykylapsia pitää niin kamalasti holhota? Ei 80-luvun 7-8-vuotias ollut yhtään sen isompi kuin tämän päivänkään. Ja silti nuo harrastukset ja leikit ja kaverit hoitui ihan itse.
Nyt tuttavat stressaa, miten ehtii viedä kaikkia kolmea lastaan harrastuksiin. Jotka oikeasti pikkupaikkakunnalla pyöräilymatkan päässä. Miksei niihin voisi lapset mennä yhdessä kavereidensa kanssa?
En haluaisi kasvattaa omaa lastani kuten nykyään kasvatetaan. :( Jos lähetän 7-vuotiaan yksin kulkemaan vaikka partioon, saanko jonkun syytteen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
aivottomia vanhempia on harmittavan paljon.
Ei ollut nettiä tai kännyköitä, telkkariakaan monella.
Saattaisi tulla orpo olo monelle, jos tuohon palattaisiin.
Maailma muuttuu, osin parempaan, osin huonompaan suuntaan. Yksi asia on varma: entiseen ei ole paluuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isä yrittäjä, äiti teki töitä kotona. Mutta ehti myös esim. lukea mulle paljon, ennenkuin opin itse ja askarteli yms. mun kanssa.
Esim. niitä vuosia, kun meillä ei ollut telkkaria, muistelen nyt lämmöllä. Kuunneltiin radiosta musiikkia ja kuunnelmana Sinuhe egyptiläistä. Luettiin toisillemme ääneen. Pelattiin pelejä. Käytiin tuttavilla kylässä. Jne. Nyt kaikki vaan tapittaa sitä töllöä.
Käytiin mökillä kesällä. Kerran vuodessa jollain ulkomaanmatkalla autolla Keski-Euroopassa. Käytiin museoissa ja teatterissa, joskus elokuvissakin.
Ja sitten usein istuttiin iltoja siellä isän firmassa. Mutta sekin oli jotenkin kivaa, kun oltiin perheenä yhdessä kuitenkin.
t. ap
ihan töissä. Muuten juu, oli samanlaista.
Vm. 73
Sisältö jatkuu mainoksen alla
niistä 70-luvun lapsista on kasvanut pärjäämättömiä aikuisia ja äitejä. Nyt sitten toteutetaan omien lasten kanssa erilaista mallia.
Mun äiti vei mut hoitoon jo 7 kuukauden ikäisenä. Jossain vaiheessa palkattiin hoitaja meille kotiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
niistä 70-luvun lapsista on kasvanut pärjäämättömiä aikuisia ja äitejä. Nyt sitten toteutetaan omien lasten kanssa erilaista mallia.
Kyllä mä muistan että jos halusin harrastaa eli käydä ratsastustunneilla niin ihan itse sain polkea pyörällä 8 km tallille iltapimeässä keskellä talveakin. Ei tarjonnut kukaan kyytejä. Nyt ei tuotakaan matkaa saisi taittaa koska se olisi vaarallinen, mutta muistan kyllä kun joskus tulin iltayhdeksältä umpijäässä kotiin ajettuani 20 asteen pakkasessa tuon matkan. Niin kylmä oli että teki mieli itkeä, mutta purin hammasta, itsepä olin harrastukseni valinnut. Mutta en takuulla pakottaisi omia lapsiani samaan.
Aina joku niistä isommista lapsistako? Ei mun 4-vuotias ikikuunapäivänä osaisi itse laittaa tai ainakaan solmia luistimia itse.
kaikki ei tietenkään selvinneet, liikennekuolemathan oli nelinumeroisissa lukemissa, vaikka liikennemäärät olivat paljon pienempiä.
Mä luulen, että taas monet aikuisten ongelmat johtuvat siitä, että lapsena piti pärjätä yksin oli mikä oli. Tietysti toisten luonne kestää paremmin yksinoloa ja tosiaan luistelemaan oppii 4-vuotiaana yksin, mutta kaikki eivät ole niin itseriittoisia. Monet lapsetkin nauttii siitä, että saavat olla aikusiten kanssa.
Aina joku niistä isommista lapsistako? Ei mun 4-vuotias ikikuunapäivänä osaisi itse laittaa tai ainakaan solmia luistimia itse.
Luistimissahan on teräsuojat. Kävelin ensin luistimet jalassa kotoa kentälle potkukelkan kanssa.
Mutta aika pian sitä sitten oppi sitomaan ne luistinnarut, kun vaan opetteli.
Kun lapselle annetaan kaikki valmiina, niin ei jää edes mahdollisuutta/viitseliäisyyttä opetella.
ap
Tietysti toisten luonne kestää paremmin yksinoloa ja tosiaan luistelemaan oppii 4-vuotiaana yksin, mutta kaikki eivät ole niin itseriittoisia. Monet lapsetkin nauttii siitä, että saavat olla aikusiten kanssa.
Koko lähiö oli täynnä kavereita ja naapurintätejä. Ja äiti oli kotona. En kokenut koskaan olevani yksin.
Ja nautin minäkin siitä, että sain olla välillä aikuisten kanssa. Mutta olisin kokenut tosi ahdistavaksi sen, että minua olisi koko ajan vanhemmat vahtineet ja tuoneet ja vieneet.
Kun halusin naapurikaupungin meripartioon, ei ollut mikään ongelma - kuskasivat kyllä sinne. Mutta muuten olisin esim. 6-vuotiaana hävennyt, jos äiti olisi tullut seisomaan pulkkamäen viereen vahtimaan, kun laskettiin mäkeä kavereiden kanssa. Joskus joku vanhemmista saattoi kyllä hetkeksi tulla laskemaan mäkeä tai rakentamaan lumilinnaa meidän kanssa. Se oli ihan hauskaa.
Suurin osa äideistä oli töissä, myös naapureiden lasten äidit. Yksin oltiin ja mentiin, koska ei ollut vaihtoehtoa.
Nyt olen huomannut, että esim. tuosta luistelemaan ja hiihtämään oppimisesta tehdään kamalaa numeroa. Tuttavani poika tai hänen siskonsa, kumpikin koulussa, ei osaa hiihtää tai luistella tai uida. Vanhemmat eivät ole kertaakaan vieneet! Ja eihän noita taitoja muuten opi vain koulussa joskus harjoittelemalla.
Heidän äitinsä vain tuhahtelee, että miksi sellaista tarvitsisi osata.
Kun itse olin pieni, kinusin 3-vuotiaana joululahjaksi luistimet. Kaksi viikkoa käytiin äidin kanssa joka päivä jäällä, sitten osasin luistella. Seuraavana vuonna äiti sai jo jäädä kotiin leipomaan, kävin luistelemassa muiden lasten kanssa.
Isä opetti kesäisin uimaan meressä ja järvessä. Sen taidon opin 5-vuotiaana. Ei käyty missään uimakouluissa eikä uimahalleissakaan juurikaan.
Hiihtämään opin muiden lasten mukana. Isommat opetti pienempiä. Sukset oli pakko saada jalkaan jo 2-vuotiaana, kun näki, miten isommat lapset hiihteli talon takana.
Nyt tosiaan ei enää näe sitä, että pihalla isommat (kouluikäiset) lapset leikkisi pienempien kanssa... 70- ja 80-luvuilla se oli vielä ihan tavallista. Eihän pihalla enää ole kuin taaperoita!