Lue keskustelun säännöt.
Pienten poikien äidit!!
09.11.2005 |
Mulla kaksi ihanaa poikaa, 2v ja 4v, ja välillä tuntuu että voimat on ihan lopussa.
Tunnistan tunnelmiani Täydellisten naisten kotiäiti-hahmosta, jolla ne pojat, tiedätte varmaan ketä tarkoitan vaikken nimeä muistakaan.
Olen itse ainoa lapsi ja aika rauhallinen olin tyttönä, luulen niin.
Rakastan poikiani valtavasti, mutta nyt on meneillään taas yksi niistä kausista, että voimat, fyysiset ja henkisetkin - kuten kärsivällisyys ja ymmärrys - alkavat olla vähissä.
Kaipaan aiheen ympärille apua ja keskustelua.
Mistä löydätte:
-voimaa jaksaa poikienne loputonta energiaa, joka täyttää kaiken ympäröivän tilan?
- ymmärrystä poikien taistelu- ja riehuntaleikeille?
-kärsivällisyyttä poikien loppumattomalle kohellukselle?
- sietokykyä ääretöntä kovaa ääntä kohtaan?
En tiedä varmasti, että olisiko tyttöjen kanssa niin kovin erilaista, mutta lähipiirin tyttö-perheitä katsellessa tuntuu että ehkä kuitenkin olisi. En tarkoita tällä että haluaisin vaihtaa poikiani mihinkään tai kaipaisin tyttöjuttuja. Mutta, tuntuu välillä todella rankalta yrittää ymmärtää poikien erilaista energiaa ja ääntä, en ole sellaiseen tottunut ja itse perusrauhallisena luonteena en lasteni kohellusta oikein edes tunnista omista lapsuudenmuistoista.
Onko muita joilla samankaltaisia kokemuksia?
Kommentit (36)
tulee liikuntaa tarpeeksi. Tottakai meillä kotonakin saa liikkua ja esim. poika saa ajella potkuautolla, mutta jos ääni sen tiimoilta yltyy niin kovaksi, että esim. tv:n ääni ei kuulu tai keskustelu on mahdotonta, niin kyllä puutun asiaan. Samoin sängyllä juoksemiseen, sohvatyynyjen heittelyyn, ruokapöydälle kiipeilyyn ym. sanon tiukan ein.
24
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja kyllä se meno on sitten sen mukaista kyläreissuilla ja julkisilla paikoillakin, että huh! Jos oma lapseni olisi samanlainen, linnoittautuisin tiukasti kotiin. Joten meillä jatkuu napakka ote lastenpsykiatreista huolimatta.
24
Meillä samanikäiset pojat ja olen välillä aivan uuvuksissa heidän kanssaan! Etenkin vanhempi on tosi kova riehumaan, on aina ollut sellainen toiminnan mies. Olen vielä toistaiseksi täysipäiväinen kotiäiti, mutta en enää kauaa, koska en yksinkertaisesti meinaa enää jaksaa tätä järjissäni. Arki on jatkuvaa komentamista ja tappelujen selvittelyä. Toki veljekset ovat myös parhaat ystävykset, mutta se ystävyys sattuu vielä nyt olemaan sellaista, että kun tulee riitaa niin lyödään kaveria turpaan ja sitten äkkiä pakoon!
Hetken rauhaa eivät nuo silti niin ihanat riiviöt äidille anna. Toivon, että rauhoittuvat iän myötä...
Puhuit tunteesta, että olet kuin vieras omassa elämässäsi. Minulla sama tunne. Lapseni ovat saman ikäiset kuin sinulla, mutta kuopus on tyttö. Olen huomannut, että kun 4v on pois kotoa ja meillä on hoidossa tai kylässä tyttö, on leikit ihan eri sfääreistä. Kuopuskin rauhoittuu ja saattaa pitkään rakentaa palikoilla ja tehdä palapelejä yms. Kun isoveli saapuu, lentää palikat nurkkaan ja juokseminen, hyppiminen ja riehuminen alkaa.
Suosittelen sinulle Jari Sinkkosen (meniköhän nimi oikein? Se lastenpsykiatri) kirjaa " pienistä pojista kunon miehiä" (meniköhän sekään oikein?...anteeksi..nyt lyö tyhjää)
Luin tuoon kirjan ja sain uusia ajatuksia poikani kasvattamisesta. Sain ymmärrystä rajuihin leikkeihin ja sota-ukkelien himoon :)
*rutistus*
t. " vierailija" , eikä vaan AV:lla, vaan myös omassa elämässään
ja mainio juttu, olen juuri aikonutkin hankkia sen sinkkosen kirjan, yritin nimittäin googlettaa kirjallisuutta, jonka avulla ymmärtäisin poikieni rajuja leikkejä enemmän, ja sanasi vahvistivat, että tuossa voisi olla yksi kirja joka auttaisi ja antaisi ymmäärrystä lisää.
Kiitos muillekin, jotka ovat osallistuneet keskusteluun tähän mennessä, helpottaa kuulla, etten ole tuntemuksineni yksin :)
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että ehkäpä ne muistikuvat eivät ole välttämättä niin luotettavia. Meidän muistikuvat itsestämme kun useimmiten sijoittuvat jonnekin kouluikään, ja nyt oli puhetta 1-5 -vuotiaista lapsista. Voipi olla, että teidänkin äitinne on saanut tukka putkella juosta teidän perässänne. :)
T:yksi ujo ja kiltti tyttö, joka muistaa monet nyrkkitappelut, joita veljiensä kanssa kävi. ;)
jne. Isompi huutaa hädissään mua. Äitii, äitii. Välillä tuntuu, että äiti sanan voisi vaihtaa erotuomariin. Osaa tää isompikin nää temput. Tietää kanssa miten ärsyttää. Joskus ja todellakin joskus leikkivät hyvin keskenään, mutta ei sitä rauhaa kauaa kestää, kunnes taas kuuluu..äiti x teki sitä. blääh.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mistäköhän sekin sitten johtuu?
Toki molemmat sen painimisen osaavat sitten kun se alkaa...
Mutta on siis kaiketi niin, ettei mitään maanmainioita ihmekonsteja jaksamiseen ole olemassa, ja kaikilla poikalasten äideillä on samat ihmettelynaiheet - näin muutaman kulman suoraksi vetääkseni?
Olen tosi kiitollinen,että tästä aiheesta löytyi mielipiteitä ja keskustelua, mulle tärkeä juttu ja niinkuin aiemmin taisin sanoakin, nyt on gtaas yksi sellainen vaihe täysillä päällä, että keinot poikieni kanssa jaksamiseen tuntuu olevan hukassa...
ap
sitä mustasukkaisuutta vanhemmista ja osittain sen selvittämistä, että kuka on pomo. Itsekin muistan, että mua 3 v nuoremman veljen kanssa oltiin melkoinen taistelupari. Jatkuu nahinaa ja aina piti vähän ärsyttää toista. t.36
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta päiväkidissa kun olin töissä pojille auttoi, kun saivat oikeita töitä tehdä. esim. halkon kantamista, lumi töitä, tiskausta, potun kuorintaa jne. sellaista hommaa missä voivat olla oikeasti(?) avuksi. 4 v osaa jo hyvinkin kuoria perunat muusiin tai keittoon ja kaks vuotiaskin osaa jo jotain... että lapsi työvoima käyttöön niin johan rauhoittuvat.
mulla ainakin se tekee tiukinta..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta riehumista ja juoksemista ja elämää riittää silti.
Käytän lapset aamulla ulkona riehumassa, siellä väsähtää paljon nopeammin, kuin sisällä joten, kun tulemme lounaalle ja päiväunille onkin tiedossa ihana rauhan hetki.
Päiväunien ja välipalan jälkeen leikitän lapsilla 45 minuutin ajan tarkoituksella juoksuleikkejä, jolloin riehuminen on jotensakin kontrolloidumpaa ja minä jaksan sitä paremmin, kun liikun itsekin.
Tämän jälkeen lapset yleensä leikkivät keskenään hyvinkin rauhallisesti puolisen tuntia, jonka jälkeen onkin taas aika lähteä ulos, jotta tilaa leikeille olisi enemmän.
Sen jälkeen on taas rauha talossa, kunnes mieheni tulee kotiin ja ruoka on syöty. Mieheni jaksaa sitä riehumista katsoa sisälläkin ja osallistuu itsekin kutitusleikkeihin, joten minä saan käydä lataamassa akkujani lenkillä ja seuraava päivä on sillä pelastettu.
Illalla lapset rauhoitetaan musiikin, satujen ja sylittelyn avulla unille. Jos tätä ei tee, jatkuvat leikit vielä unessakin ja öistä tulee hankalia.
Minä hyväksyn lapsilla nämä riehuntaleikit. Lapset opetetaan käyttäytymään vieraiden läsnäollessa tai vieraissa paikoissa, mutta kotona omalla porukalla saa olla sellainen kuin on. Nämä tietyt säännöstelyt (ulkoilu, juoksuleikit) ovat lähinnä minua varten. Kaksi vanhinta lastani ovat rauhallisia lapsia, joiden en muista juosseen sisällä ikinä. Heidän jälkeensä kahden vilikerin tulo perheeseen oli melkoinen shokki. Päätin kuitenkin alusta asti, että nämäkin lapset saavat ilmentää omaa luontoaan juuri sellaisena kuin se on, koskapa en ole rauhallisia lapsianikaan pakottanut hyppimään silloin, kun he ovat halunneet lukea.
PS: yksi juttu vielä, televisio meillä on aika lailla pannassa, koska huomaan sen villitsevän lapset hermostukseen asti.
Mutta pakko tyontaa soppaa oma lusikkani, silla minulla on 5 ja 3 vuotiaat pojat. Esikoinen oli juuri nelja vuotiaana aivan kamala! Kuulin eraalta neljan pojan aidilta, etta juuri neljavuotiaana pojilla on ensimmainen testosteroni-erittymisen kausi, ja pojat reagoivat siihen rajusti. Voin vahvistaa taman sen perusteella, etta viime vuonna pojalle kasvoi jalkoihin karvat seka hiki alkoi haisemaan. Tuo hormoni vaikutti myos uhoamiseen.
En olisi mitenkaan selvinnyt neljavuotiaan kanssa enaa kotona. Asumme ulkomailla ja laitoin hanet paikalliseen kouluun kolmeksi tunniksi viikossa. Se rauhoitti kummasti. Vaikka kuinka kavimme sita ennen puistoissa ja ulkoilimme, ei se kuluttanut tarpeeksi energiaa. Neljavuotias tarvitsee myos ehdottomasti ryhmaa ymparilleen - tahan tulokseen mina tulin.
Joku kirjoitti alussa, ettei hyvaksy taisteluleikkeja. Hyvaksyi niita tai ei, niin ne vain kuuluvat poikien elamaan (ainakin keskivertopoikien). Ne oppivat sen viimeistaan koulussa. Koska sita ei voi estaa, voi sita yrittaa ohjata, miten pyssyn kanssa oikeesti toimitaan, mika on peuhaamisen ja tappelun raja, miten toimitaan missakin tilanteessa.
Heita ei voi estaa nyrkkeilemasta, mutta kohteen voi osoittaa. Siksi aion ostaa heille joululahjaksi nyrkkeilysakin. Sen lisaksi aion etsia esikoiselle harrastuksen, jossa saa painia. Olen ajatellut judoa: itamainen laji opettaa toivon mukaan myos itsehillintaa. Eika judo ole niin aggressiivinen laji kuin karate,kai.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä samat fiilikset kuin ap:llä ja monella muulla. Pojat 4 ja 3 ja meno välillä aika villiä. Kiltit ja rauhalliset pojat mulla kuitenkin loppujen lopuksi on mutta minäkin ainoana rauhallisena tyttölapsena en ole poikien leikkeihin tottunut. Minäkin pidän varmaan liian tiukkaa kuria, ainakin mieheni on siitä joskus mulle sanonut. Voipi olla, että pojistani tulee sitten nössöjä mutta osaavat ainakin käyttäytyä tarpeen tullen.
Kirjoja meilläkin luetaan paljon ja nyt esikoisen innostuttua pelaamaan oikein urakalla, niin UNOt ja Kimblet rauhoittavat leikkituokioita...ainakin niin kauan, kun esikoinen voittaa riittävän usein ;-) Onko teillä muilla niin, että jos teette esikoisen kanssa jotain sellaista, joka on kuopukselle ehkä vielä liian hankalaa, niin kuopus innostuukin leikkimään ihan rauhallisesti itsekseen? Meillä usein näin ja siksi yritänkin aina välillä tehdä esikoisen kanssa jotain, että kuopuskin saa rauhassa ilman tappelua leikkiä omia autoleikkejään!
Energiaa kuluttavia harrastuksia olen minäkin miettinyt, mulla myös 2v ja 4v pojat ja vanhempi käy liikuntaleikkikoulussa mutta luulen että ensi syksystä etsin hänelle jonkun " oikeamman" palloseuran tms, jossa miesvalmentajat pistävät pojat juoksemaan ihan kunnolla.
lapsia, erityisesti pieniä poikia, pitäisi kannustaa riehumaan, oikein kunnolla ja rajusti.
tuli vaan mieleen, kun luin teidän " meillä on tiukka kuri ja riehuminen kielletään napakasti" juttujanne...