Muunsin juuri vuokrani ja tuloni markoiksi, palkat pysyneet samana 30 vuotta, mutta muu noussut!
Nykyinen vuokrani on markoissa 4020 markkaa (670e). V.90, kun asuin melkein 10 neliötä isommassa asunnossa samalla alueella, vuokrani oli 1600 markkaa. Pieni hinnankorotus?!
Jos siirrymme markkoihin, toivon todella että hinnat putoavat, ihan järjetön hinnan nousu kaikella. Muistin juuri, että heti euron tultua kaikki puhuivat, että 100 markkaa oli iso raha ruokakaupassa, eikä 20 eurolla saa mitään. Ja nyt se on vain pahentunut, meitä kusetetaan kunnolla:
Palkat EIVÄT ole nouseet samassa suhteessa, sen todistaa sekin, että nykyinen 1900 euron palkkani on 11 400 markkaa. 80-luvulla äitini oli tavallinen toimistotyöntekijä, ja hänen palkkansa oli yli 10 000 markkaa.
Siis täh, kouluttamattoman konttoristin palkka oli 30v sitten melkein sama kuin minun nykyään, mutta asuminen on noussut 1600 markasta yli 4000 markkaan? Ja sitten vielä toi ruaan hinta, 20 markalla sai vaikka mitä kaupasta ennen.
Kuka tässä kusettaa ja ketä, mä olen luullut, että palkat ovat nousseet edes jotenkin samassa tahdissa kuin kaikki on kallistunut, mutta eivät todellakaan ole. Markkaan siirtyminen tuskin siis rikastuttaisi meitä mitenkään, kauppa ei pudota hintoja, eivätkä vuokrat laske. Mä haluan sen edes 2000 markan vuokrani takaisin, jos markkoihin mennään, mistä toi 4000 markkaa on tempaistu? Tulotaso ihan sama kuin pienipalkkaisilla v. 85...
Kommentit (22)
Minulla meni vuonna 79 vuokraa 450 markkaa. Ruoka vei saman verran. Ei ollut pölynimuria, saatikka puhelinta. Sain nettona 900 markkaa/kk. Tätini maksoi kuukausilipun bussiin, että pystyin töissä käymään . Se oli 45 markkaa. Asumistukea ei siihen aikaan yksineläjä saanut.
Olin onnellinen ja rakastunut.
Mitä ihmettä täällä valitetaan köyhyydestä?
En ole lukenut ketjua, joten tautologiaa saattaa olla.
Onneksi nuorilla on asiat hyvin. Poikani tienaa sen verran että ei edes ole meille kertonut. Vaimo kotiäitinä ja sossuun eivät ole turvautuneet. Lapsiakin jo neljä.
Opiskelin kävin kesätöissä ja työharjoittelussa palkka oli n. 1600 - 2100 euroa/kk. Sairastuin jouduin työkyvyttömyyseläkkeelle... "palkka" takuueläke 728 euroa/kk. vituttaako?
Tulee siihen sitten asumistuki. Mutta asumisen jälkeen käteen jää 500 euroa/kk. Vituttaako? kysy vain...