Toteutuuko teillä tämä:

tietysti kun on lapsiperheestä kyse.

Toki lapsilla on mahdollisuus joskus toivoa jotain ruokaa mitä haluaa syödä.

Meillä jääkaapista saa ottaa ruokaa, jos on nälkä. En päätä, koska lapseni vatsa kurisee.

Ei lasta voi pakottaa syömään. Lapsi on niin pieni, ettei kykene itse valmistamaan ruokaansa. Miten tuo väite ei voisi olla toteutumatta pikkulapsiperheessä?

Kaikkea maistetaan mitä tarjolla on.



Mutta tiedän toki lapseni makutottumukset, enkä tarjoa hänelle chilisienipataa :)

mutta vanhemmat ei mielivaltaisesti päätä mitään tosi omituisia juttuja.

lapsi ollut aina todella pieniruokainen ja ruokaa jää melkein joka kerta vähän lautaselle. Kun hän rupeaa itse ottamaan ruokansa niin saa luvan syödä lautasensa tyhjäksi asti. Lapsi nyt hiukan alta 3v.

joskus lapsi saa toivoa ruokaa ja jos hänellä on kovin nälkä ja ruuan valmistumiseen menee pitkään saa jonkun pienen välipalan.

Päätän mitä syödään, mutta otan lasten makumieltymykset huomioon. Silloin kun on "pahaa" ruokaa, saa lapsi ottaa voileipää tai vihanneksia lisäksi. Minä tosin olen päättänyt tuon sopimuksen.



Lapset sanovat haluavatko ison vai pienen annoksen, tai annostelevat ruoan itse. Usein kuitenkin sanon että "kaksi parsakaalia on otettava" tai "juot sen lasin tyhjäksi". Eli päätän määränkin.



Meillä kuopus on nyt siinä iässä, että ensireaktio ruokaan kuin ruokaan (vaikka ei edes tiedä mitä on tarjolla) on yäk en syö (noilla sanoilla). Kun rauhallisesti sanon että ok, odottele sitten kun me muut syödään, niin tyttö tulee aina 5 min päästä syömään. Ei todellakaan edes kannata alkaa tarjota jotain muuta yök-ruoan tilalle.

Meillä on käytössä sääntö, jonka mukaan ruokaa on maistettava yhtä monta lusikallista kuin on ikää vuosissa = 3-vuotias maistaa 3 lusikallista. Sen jälkeen ei ole pakko syödä, jos ei maistu, mutta maistaa pitää kumminkin.

meillä on ruoka-ajat jolloin syödään. Emme pakota syömään ruokaa, mutta maistaa pitää. Sitten kun lapset kasvavat. niin saavat itse ottaa ruokaa lautaselle ja sitten kyllä syövät sen mitä lautasella on.

Lapsemme sattumalta on "hyvä" syöjä eli ei ronkeli, siksi on käytännössä hyvin helppo toteuttaa meillä. Herkuissa kylläkin rajoitus, esim. kahvipöydässä 1 pulla ja jos on enemmin nälkä niin voileipää tai hedelmää vapaasti sen pullan lisäksi. Voi kun seuraava oppisi myös samoille tavoille:)

mutta lasta kyllä kehoitetaan ottamaan vielä vähän, tai esim. 3-5 haarukallista. Tai juomaan edes puolet maitolasista. Ja maistamaan edes yksi vihreä ruoka-aine lautaselta.

Niinä harvoina kertoina, kun lapsi syö todella vähän, voidaan lautasella olevasta ruoasta näyttää määrä joka vielä on syötävä.



Kaikkea maistetaan mutta jos kerta kaikkiaan ei pidä, ei ole pakko syödä. Aina löytyy aterialta jotain, joka kuitenkin maistuu.

Vanhemmat tottakai päättävät milloin ja mitä syödään, mehän se ruokakin tehdään. Kukaan ei myöskään sido lasta tuoliin ja työnnä ruokaa naamariin väkipakolla koskaan. Koskaan lapset eivät kuitenkaan saa poistua pöydästä maistamatta yhtään, ja yleensä vaadin syömään vähintään sen, mitä on ikää, eli 6v 6 lusikallista/haarukallista, 3v 3 jne. Toisinaan syöminen laitetaan ihan leikiksi, ja mä etsin "koloja" lasten mahoista, ja kuinka monta koloa löytyy, niin monta lusikallista/haarukallista pitää ottaa. Itse asiassa lapset usein jopa pyytävät, että "äiti, laske montako koloa mulla on!" Ja tää kikka toimii niin 6v:n, 3v:n kuin 1v:nkin kohdalla, kun kolot on laskettu, jokainen säntää takaisin paikalleen syömään. Pienimmät syövät lusikallisensa aina tuplana, kun eivät osaa vielä laskea montako syövät, vanhin osaa mutta toteaa itse, jos kukaan muu ei sitä ehdi sanomaan, että "nyt jäi niin vähän lautaselle että mä syön nää kaikki".



Monestikin joku ystävä/tuttava on kommentoinut, että heillä lapset saavat itse päättää paljonko syövät eikä heitä manipuloida syömään enemmän kuin jaksavat, mutta en itse ajattele sen enempää manipuloivani kuin pakottavani lapsiani syömään enempää kuin he jaksavat. Luulen, että lapseni kuuluvat siihen samaan ihmiskastiin kuin minä - siihen, joka epäilee maistaa vähänkin oudon näköistä tai hajuista ruokaa, oli miten nälkä tahansa, mutta muuttuu kuitenkin pikkuhiljaa kiukkuiseksi kun on jatkuvasti vähän nälkäinen. Aikuisena minä toki olen ihan itse vastuussa syömisestäni, mutta mulle ei lapsena kukaan opettanut edes, että voi syödä myös muita kuin lempiruokiaan, eikä kukaan koskaan vahtinut syömistäni tai ollut ylipäänsä kiinnostunut siitä, mitä, miten paljon ja milloin syön. Minä haluan, että lapseni tietävät, että heidän äitiään kiinnostaa heidän syömisensä, ja haluan, että he pääsevät jo lapsena kokeilemaan tässä asiassa oman mukavuusalueen rajojen ylittämistä - voi syödä ja ainakin maistaa, vaikka ruoka olisikin vähän hassun näköistä tai omituisen hajuista eikä tietäisi edes, mitä se on.

Lapsi syö milloin haluaa ja pitkälti mitä haluaa

Ruoka päätetään yhdessä ja kaikki syövät tasan sen verran kuin tahtovat.



Yksi lapsista ei syö lihaa, toinen ei tykkää valkohomejuustosta. Muuten kaikki syövät aivan kaikkea ja maistavat ihan kehoittamattakin uusia juttuja miellellään.

Ruoka-ajat on meillä selkeät ja pysyneet samana jo kauan, minä päätän mitä on ruokana ja lapsi päättä syödä tai olla syömättä. Seuraavan kerran ruokaa on tarjolla kun on seuraavan kerran ruoka-aika.

Ainut missä rajoitan syömistä on juurikin nämä kyläilyt, missä pullaa, keksiä ja mehua tarjolla.

Vielä 11v:n kanssakin. Minä määrään ruoka-ajat ja niiden sisällön. Vapaaehtoista on ilmestyä pöytään, itse saa päättää ruokansa määrän. Jos ei muona kelpaa niin välipalojakaan tai muuta ruokaa ei saa tilalle.

silloin tarjoillaan ruokaa. Emme elä laitoksessa.



Töissä tosin olen sellaisessa, siksi ehkä antipatia tiukkoja ruoka-aikoja kohtaan.