Vituttaa, että ihmiset hakeutuu mun seuraan, koska osaan kuunnella

ja näitä mun seuraani tunkevia on sitten ihan riesaksi asti.



Arvelen tämän johtuvan siitä, että nykyään niin harvat enää oikeasti kuuntelevat aktiivisesti, mitä toinen ihminen oikeasti puhuukaan. Kaikilla on vaan kiire tuoda omat mielipiteet ja ajatukset esiin, sitä mietitään jo valmiiksi kesken toisen puhumisen, että mitä itse seuraavaksi aikoo sanoa.



Mulla vaan on kai jotenkin liian tiukassa lapsuudessa opittu tapa, että toisia kuunnellaan, eikä keskeytetä saati puhuta päälle.



Eli siis kaikki pitää mua tosi mukavana tyyppinä (kuulen tätä miltei päivittäin!) ja haluavat olla mun seurassa, ja pulputtaa korvani täyteen evvk-juttujaan.



Eikä kukaan kuitenkaan kuuntele mua, ei vaikka joskus olettaisi, että edes vastavuoroisuuden vuoksi joku joskus olis kiinnostunut myös siitä, mitä mä ajattelen. Mutta ei, on niin kiire alkaa pulputtaa omia juttujaan mun lauseeni päälle, vaikka olisi juuri saanut pulputtaa tunninkin yksinään, ja mä oon kuunnellut.



Nykyään jo välttelen useimpia ihmisiä, enkä halua tutustua uusiin ihmisiin. En jaksa enää olla AINA se kuuntelija! Mä UUVUN!



Ja tuntuu niin hassulta, että on monia ihmisiä, joista mä tiedän lähestulkoon kaiken, koska ovat mulle kaikki tapahtumat, tekemisensä ja ajatuksensakin tarkkaan selvittäneet, mutta he eivät tiedä musta mitään, koska eivät ole antaneet mun puhua. Mietin joskus, että eikö heitä itseään ärsytä tällainen tilanne? Tai edes ihmetytä?



No ilmeisesti ei. Kun ei taida kiinnostaa kun se oma napa.



(ja mä en ees oo mikään hiljainen hissukka, mutta koska en keskeytä enkä puhu päälle, en juuri koskaan saa tilaisuutta sanoa mitään, tai jos saankin, se jää yhteen lauseeseen ja sitten joku jo alkaa puhua päälle omia juttujaan)









Nää keskustelupalstat on ihania. Saa kirjottaa asiansa loppuun, eikä kukaan keskeytä :D