Olen täysin väärällä alalla :(

Ja et myöskään ainot, jota alanvalinta vituttaa. Helppoa olla jälkiviisas. Aika moni tuntemani on ollut samoissa ajatuksissa. Osalla on todella arvostettukin koulutus, mutta siltikin aina on takaraivossa mitä jos...

ole ainut. Etkä ole liian vanha opiskelemaan. Itselläni ei ole omakohtaista kokemusta tuosta, pidän ammatistani enkä voisi kuvitellakaan muuta tekeväni. Ystäväni sen sijaan on kolmekymppinen ja opiskellut aikoinaan kaupan alaa. Nyt lähti hoitoalalle koska koki että ei halua tehdä kaupanalan töitä. Lapsia on useampi, joten tiukkaahan se opiskelu on sekä rahallisesti että henkisesti, mutta kyllä kolmikymppinen on vielä sen verran jaksava, että eiköhän se siitä suoriudu. Itse aion opiskella lisää omaa alaani työn ohella kunhan tässä siirryn äitiyslomalta työelämään. Minä koen opiskelun virkistävänä vaihteluna elämälle ja uusien tuulien ja tiedon tuojana. Koskaan ei voi tietää asioista liikaa!!

Olen insinööri koulutukseltani. Olin pari vuotta töissä ennen lasten saamista. Kuusi vuotta on vierähtänyt äitiys- ja hoitovapailla. Ei liiemmälti kiinnosta palata alalle, edessä olisi kuitenki jotain täydennyskoulutusta. Siksipä ajattelin vaihtaa alaa ja opiskella samantien ammatin, joka on ollut aina kiinnostuksen kohteeni. Olen siinä lahjakas ja aina harrastanut, mutten ole tajunnut tehdä siitä itselleni työtä. Luova ja peruskoulutuksen ala. Ihan sama vaikka tulot tippuis vähän, haluan tehdä lopun elämäni sellaista työtä, joka palkitsee, inspiroi ja jossa näkee työnsä jäljen heti. Olen itsekin kolmikymppinen, mutta onhan sitä työelämää vielä edessä reippaasti :).

Täytyy alkaa katselemaan kiinnostavia mahdollisuuksia. Tuntuu, että olen elämässäni hiukan ajautunut opiskelujen pariin, kun en päässyt alunperin haluamaani kouluun. Sitten sain lapsia ja jotenkin on ollut helppoa tehdä koulutusta vastaavaa työtä.



On sellainen tunne, että nyt tai ei koskaan. Eli täytyy kerätä rohkeutta ja aloittaa alusta.

opiskelen th: ksi. Huomasin kesken opiskelun et haluaisinkin olla lähihoitaja mut en viittiny lähteä kun koulutuspaikan olin saanut. Ny pännii. Koko hoitoala on mulle täysin liian sosiaalista vaan. Mun traumanuoruus esti tuntemasta itteään ajoissa et mistä oikeesti tykkäis. Ei tod. mulle käy th eikä sh työt. Lähihoitaja työstä saanu kiitettäviä työtodistuksia mut en pidä siitä et pitää olla niin paljon, useiden, vieraiden ihmisten kanssa joka ikinen päivä tekemisissä. No nyt mun äiti loukkas selkäs ja heitin hänelle et äippäloman jälkeen jatkan hänen auttamista pientä korvausta vastaan et saisin olla pidempään Kotona AAh vauvan kanssa ja jaksaa nähdä ihania ystäviäni. Ku olen työs niin en jaksa juuri edes ihania ystäviä nähdä = sosiaaliset aivot tilttaa. eli harmittaapi. Töitä on alalla mut uuvun muutamas kuukaudes ain siihen et työ on niin pal eri ku mun oma luonne olis. Opiskelu vaikeet ku mies sairaseläkkeel