Poliisi oikein tutkii jotain jääkiekkopelin
nyrkkitappelua. Eihän niillä muuta tekemistä olekkaan, naurettavaa.
Kommentit (22)
meinaa, että kaukalossa saa tehdä mitä vaan, kun kyse on kuitenkin vain urheilusta? Huhhuh.
Lievät pahoinpitelyt siirtyvät ensi vuoden alusta virallisen syytteen alaisiksi silloin, kun ne kohdistuvat alaikäiseen, tekijälle läheiseen henkilöön tai henkilöön, joka suorittaa työtehtäviään. Muutos parantaa uhrien asemaa ja osoittaa entistä selvemmin, ettei lieväkään väkivalta ole hyväksyttävää.
Lievää vakavammat pahoinpitelyt ovat jo nykyisin virallisen syytteen alaisia rikoksia, samoin julkista valtaa käyttäviin virkamiehiin, esimerkiksi poliiseihin kohdistuva väkivalta.
2010 vuodelta
Se, millä vimmalla lätkäväestä osa yrittää vähätellä asiaa ja leimata kaikki kiekkotappeluita karsastavat niuhoiksi kukkahattutädeiksi. Onneksi joku Alpo Suhosen kaltainen vanha konkari kehtasi sanoa, että ei tuo kuulu oikeasti jääkiekkoon ja se olisi syytä siivota siitä pois.
Jälleen kerran olen tyytyväinen, ettei oma poikani pelaa lätkää.
- jääkiekkofani, mutta tympiintynyt väkivallan vähättelyyn sillä varjolla, että se muka "kuuluu" lätkään -
Olisiko ok, että jalkapallo-ottelussa alkaisivat pelaajat muksia? Entä saanko minä vetäistä sinua turpaan lenkillä ollessani, koska kehtaat ulkoiluttaa koiraa edessäni?
Pahoinpitelyä koskevat säännökset uudistettiin osana rikoslain kokonaisuudistuksen toista vaihetta, joka tuli voimaan 1 päivänä syyskuuta 1995. Ennen uudistusta pahoinpitely oli pääsääntöisesti asianomistajarikos. Pahoinpitely oli kuitenkin virallisen syytteen alainen rikos, jos se oli tehty julkisella paikalla tai julkisessa tilaisuudessa taikka viranomaisen edessä.
kyseisen ottelun tapahtumista ja pelikieltoja odotettavissa. Enemmän ne kolahtavat pelaajiin ja myös joukkueisiin. Kummolan johdolla halutaan tehdä esimerkkitapaus ja rangaistukset sen mukaiset. Ei mitenkään mahdotonta että valmentajien todettaisiin käskyttäneen ja myös heille rangaistukset vaikkei kukaan käskytystä tunnustakaan.
kyseisen ottelun tapahtumista ja pelikieltoja odotettavissa. Enemmän ne kolahtavat pelaajiin ja myös joukkueisiin. Kummolan johdolla halutaan tehdä esimerkkitapaus ja rangaistukset sen mukaiset. Ei mitenkään mahdotonta että valmentajien todettaisiin käskyttäneen ja myös heille rangaistukset vaikkei kukaan käskytystä tunnustakaan.
vähäteltiin urakalla ja tuumittiin, että yhden ottelun pelikielto olisi hyvä idea.
Että semmoinen "rangaistus".
Minusta se ei riitä. Kyllä tuo on myös pahoinpitely ja siten poliisille kuuluva asia. Ihan turhaan puolustelet.
Ja minustakin on hyvä kysymys tuo, että jos turpaan vetäminen on ok ja ihan vaan urheiluun kuuluva asia, niin missä menee raja? Ketkä saa vetää turpaan toisiaan, kun se nyt vaan on sitä adrenaliinia ja kilpailujännitystä ja bla-bla-blaa.
Hänhän ollut roolimalli ja esikuva lapsille sekä nuorille. Sairaan ottelun jälkeen totesi: - Tässä oli kaikki mitä kunnon lätkäottelussa pitää ollakin! Yleisö sai rahoilleen varmasti vastinetta, hyväntuulinen Granlund sanoi.
Vaikkei itse tapellut niin hänen puheet kaikkein pahinta mitä ottelun yhteydessä tapahtui.
Eri asia olisi, jos joku osallisista olisi tehnyt asiasta rikosilmoituksen, mutta ihan omatoimisesti...ei hyvää päivää!
on virallisen syytteen alainen rikos. Poliisin tulee sen lain mukaan tutkia.
Jos haluat tähän muutoksen, niin siitä päättää eduskunta.
on virallisen syytteen alainen rikos. Poliisin tulee sen lain mukaan tutkia. Jos haluat tähän muutoksen, niin siitä päättää eduskunta.
Tulkinnasta vastaa poliisi eli tulkinnan ei tarvitse olla tiukkapipoinen. Jos haluat tähän muutoksen, niin siitä päättää eduskunta.
jääkiekon sääntöihin. Ja sehän oli joukkotappelu. Saako siis vaikka letisottelussa mennä lyömään toista?
Onko tämä niin vaikea tajuta???
Jos kaikista nahisteluista ja tappeluista tehtäisiin virallisen syytteen alainen poliisitutkinta, eihän poliisi ehtisi muuta tehdäkään.
Kauppatorilla, niin olettaisitko että poliisi pyydetään paikalle?
Kauppatorilla, niin olettaisitko että poliisi pyydetään paikalle?
Ero on siinä, että Kauppatorilla ei ole muuta sääntökirjaa kuin Suomen laki.
Kuten jo aiemmin on kirjoitettu, ei heillä muutakaan vaihtoehtoa ole. Tämän yhden mielestä siis jääkiekkosäännöt ja Suomen laki ovat rinnastettavia asioita? Voisin lainata omaa lausahdustasi: Jeesus,mikä urpo!
hoidetaan parin ottelun pelikiellolla. Katsos, kun jääkiekossa on omat säännöt, niin Suomen lakia ei tarvita... Mietihän nyt vähän, mitä kirjoitat!
Kauppatorilla, niin olettaisitko että poliisi pyydetään paikalle?
Ero on siinä, että Kauppatorilla ei ole muuta sääntökirjaa kuin Suomen laki.
Katso muutama ottelu NHL matsia, niin tajuat tämän. Jääkiekko joukkueessa on tappeluihin erikoistuneet miehet ja osaavat hoitaa tappelut "vähillä vammoilla". Tässä Pelicans - Hifk ottelussa ainoastaan Luttinen oli ns. taitopelaaja, joka tappeli.
Riittäisi 5 minuutin jäähy, eikä muuta.
Yleisö tykkää.
Miten vapaa ottelu, tai nyrkkeily. Eihän niistäkään rikosilmoituksia tehdä???
hoidetaan parin ottelun pelikiellolla. Katsos, kun jääkiekossa on omat säännöt, niin Suomen lakia ei tarvita... Mietihän nyt vähän, mitä kirjoitat!
Kauppatorilla, niin olettaisitko että poliisi pyydetään paikalle?
Ero on siinä, että Kauppatorilla ei ole muuta sääntökirjaa kuin Suomen laki.
Kun kerran jääkiekon säännöt antavat mahdollisuuden tuomita sen perusteella, miksi poliisi ei käyttäisi tätä hyväkseen ja katsoisi tapauksen kuuluvan pelin säännöissä tapahtuvan rangaistusmenettelyn piiriin. Kauppatosillahan ei ole mitään sääntökirjaa, siksi siellä tappelevat joutuu poliisitutkintaan.
Kyllä te ämmät sitten olette urpoja!
no ei ollu mikään tavallinen tappelu.... viimesen puolen minuutin aikana nyrkit heilu 3 kertaa ja muutenkin ottelussa jaettiin melkein 500 minuuttia jäähyjä. myös valmentajille,