Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Avioliitti kovilla kolme pientä lasta

Vierailija
27.11.2011 |

En tiedä onko syy edes siinä, että meillä on kolme ihan pientä lasta, joista yksi erittäin huonosti nukkuva vauva. Olen kotona lasten kanssa ja tuntuu, että kaikki mehut menevät lasten hoitoon ja heidän kanssa puuhailuun, pyykin pesuun ja yritykseen saada koti pysymään edes jonkinlaisessa järjestyksessä. Olen erittäin univelkainen.



Koska lapset riitelevät, kiljuvat ja juoksevat ympäriinsä, meillä elämä on tällä hetkellä aika stressaavaakin enkä oikein jaksa kiinnostua illalla edes juttelemaan aina mieheni kanssa. Minusta tuntuu siltä, että en pääse koskaan minnekään edes veskiin yksin ilman lasta ja hän voi tehdä asioita enemmän kotonakin rauhassa. Jotenkin tuntuu siltä, että minä olen aina viimeisenä vastuussa kaikesta ja tarvitsisin vähän lepoa ja lomaa. Tämän ottaminen puheeksi saa aikaan riidan ja emme pysty puhumaan.Ehdotin perheneuvolaa, mutta mies totesi ettei lähde sinne.



Koen olevani erittäin väsynyt. Kun yritän kertoa tarpeista ja toiveistani, mies toteaa minun aina valittavan ja olevan kireä, mikä on varmaan tottakin, koska koen ettei tarpeitani kuunnella. Mitä ihmettä pitäisi tehdä? Meillä ei ole paljon tukiverkkoja ja emme ole käyneet yhdessä kahdestaan missään oikeastaan 3-vuoteen, koska lapset vievät kaiken aikamme ja ovatkin toki maailman tärkein asia. Kiitos, kun sain tänne vuodattaa

Kommentit (35)

Vierailija
1/35 |
27.11.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aikuisten oikeasti: ei mikään! Samat sotkut, huudot, univelat.



Osta kotiapua. Sillä saat omaa aikaa ja vapautta. Ja jos vastauksesi on, että ei ole rahaa niin mieti, että miksi ei ole. Tuliko tehtyä pari väärää valintaa, joista et halua kantaa vastuuta.

Vierailija
2/35 |
27.11.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

MItä mies kaipaa, jota et itse jaksa suoda? Seksiä ehkä?



Jotenkin hirveän vaikeata käsittää miten lapsellisiksi asetelmat voivat ajatutua. Kypsä aikuine ihminen ottaa huomioon toisen tarpeet ja tekee asioita ihan vain hänen hyvän mielensä tarpeeksi. Huomatkaa, että tämä pätee molempiin suuntiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/35 |
28.11.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä ei ole mitään taloudellisia huolia. Tullaan toimeen veikkei olla rikkaita. Ei se ole syys. EN usko, että mieheni ei soisi minulle lepoa, mutta jotenkin meidän tarpeemme eivät kohtaa. En tiedä onko kellään sellaista oloa, että esim. jos mies vie lapsia uloa, joutuu aina olemaan kuitenkin se, joka on auttamassa pukemisessa yms. Olen varmaan tosi väsynyt ja sellaiset pienet lapselliset asiat tulevat tosi isoiksi. Sepä se, kun en oikein ymmärrä miksi tilanteet menevät nykyisin niin sotkuun. Olen jopa miettinyt, että olenko jo uupunut todella. Hoidan nimittäin koko rumbaa usein yksinkin, kun mies on työmatkoilla.



Mieheni ei ole mikään hulttio.Hän tekee kotona ruokaa, käy kaupasa ja on lasten kanssa. Kuitenkin jokin ei toimi. Aina jotenkin joudun "sekaantumaan" lasten hoitoon ja tarvitsisin ehkä enemmän omaa rauhaa. EN tiedä mikä on...

Vierailija
4/35 |
28.11.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

oikein mikään ei ole oikein hyvin ja kuitenkaan et osaa nimetä mitä pitäisi muuttaa.



Aloitapa listaamalla asiat, jotka ovat huonosti. Mieti mitä niille pitää tehdä. Mieti KENEN pitää tehdä.



Jos mies vie lapset ulos, ei kuitenkaan ole suuri asia sinun hakea ne vaatteet esille valmiiksi. Oikeasti hei...

Vierailija
5/35 |
28.11.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

uskoisin, että pilasin avioliittoni juuri noin. En antanut miehelle tilaa olla isä lapsilleen vaan tein itsestäni tärkeän tunkemalla aina mukaan touhuamaan silloinkin kun mies olisi lasten kanssa ollut keskenään ja suonut minulle sitä tarvitsemaani lepoa ja omaa aikaa. Just noi pukemiset yms. En vaan voinut katsoa vierestä, kun mies ei tehnyt asioita samalla tavalla kuin minä.



No, tuli ero ja mies häipyi kuvioista kokonaan. Enkä syytä siitä ketään muuta kuin itseäni. Olen myös ymmärtänyt, että loppu elämäni olen yksin, koska en vaan pysty elämään parisuhteessa, koska olen näin itsekäs päällepäsmäri.

Vierailija
6/35 |
28.11.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tulipa outo olo, kun luin ap:n tekstiä: mietin, olenko unissani käynyt kirjoittamassa itsestäni! Prikulleen sama tilanne täälläkin. Tosin perheneuvolaan sain ukon houkuteltua, huomenna mennään. Oon kans tosi kyllästynyt tilanteeseen, jossa huomaa itse pyörittävänsä arkea tilanteessa kuin tilanteessa. Mies minullakin "kunnollinen", mutta kotityöt eivät jakaudu tasaisesti, jos ollenkaan. Siivoaja meillä onneksi käy, kun siivouspäivät oli ihan yhtä helvettiä. Mutta se on aiheuttanut sen, että mies ei tee enää oikein sitäkään vähää. Aina pitää olla pyytämässä eikä silti aina suostu tekemään.



Onko sulla ap sähköpostiosoite, johon vois kirjottaa?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/35 |
28.11.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset


Muistan tuon hyvin siltä ajalta kun meillä oli kolme pientä lasta. Mies vei lapset kyllä pihalle, kunhan katsoin mitkä vaatteet päälle. Ja vei mummolassa käymään kunhan katson vaatteet, mukaan tarvittavat eväät jne.



1. Anna miehen tehdä itse ja vältä sekaantumasta jos voit välttää sen (vääränvärinen pipo ei haittaa, väärän lapsen hanskat ei haittaa jne). Näin mies kokee onnistuvansa kun selviää ilman sinua ja hänen on helpompi jatkossa toimia ilman sinun apua.



2. Kerro konkreettisesti miehellesi mitä haluat. Haluaisin käydä tänä iltana kävelyllä, hoida lapset sillävälin ja jos pystytte niin valmistele iltapala niin tulen kaveriksi syöttämään sen klo 17.00. Älä siis pyydä jotain epämääräistä omaa aikaa joskus vaan kerro milloin ja mitä odotat mieheltä sinä aikana.



3. Ota tavaksi antaa miehelle omaa aikaa jos hän sitä tarvii ja ota omaa aikaa.



4. Kun sinulla on omaa aikaa niin häivy pois talosta tai mene ainakin lukitun oven taakse ja kuuntele vaikka musiikkia kuulokkeista. Et joudu niin herkästi sekaantumaan kesken kaiken lasten hoitoon ym.



Ja ihan vinkkinä. Kuulosti tosi paljon meidän tilanteelta muutama vuosi sitten. Nyt on jo paljon helpompaa kun lapset ovat kasvaneet ja osaavat tehdä itse asioita ja mieskin pärjää heidän kanssaan paljon paremmin.

Vierailija
8/35 |
28.11.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kerro, miten väsynyt olet ja että tarvitset siihen apua. Univelkasi on ensimmäinen, mikä on hoidettava pois, joko niin, että selkeästi mies ottaa valvontavuoron viikonloppuisin tai sitten hankit jonkun muun auttamaan, äitisi, kaverisi tmv. Tai ota apuun ostettavaa hoitoapua, joka ottaa lapset hoteisiinsa esim. 3 tunniksi silloin tällöin ja silloin sinä lepäät tai teet jotain ihan omaa.



Jos mies sanoo, että olet kireä ja valitat kaikesta, yritä ottaa puheeseen toisenlainen sävy. Kerro, miltä sinusta tuntuu ja mitä konkreettista häneltä toivot ja sano myös selkeästi, että tarvitset apua väsymykseesi. Tuo edellisen ehdottama lista paperille on hyvä apuväline. Listaa sinne, mihin toivoisit muutosta ja sitten ehdotuksia miten laittaa asiat kuntoon. Kysy mieheltä lisää ideoita ja ratkaisuehdotuksia. Ja kuuntele miestäsikin herkällä korvalla. Perhe on teidän yhteinen bisnes ja teidän pitää yhdessä saada asiat hoitumaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/35 |
28.11.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

oikein mikään ei ole oikein hyvin ja kuitenkaan et osaa nimetä mitä pitäisi muuttaa.

Aloitapa listaamalla asiat, jotka ovat huonosti. Mieti mitä niille pitää tehdä. Mieti KENEN pitää tehdä.

Jos mies vie lapset ulos, ei kuitenkaan ole suuri asia sinun hakea ne vaatteet esille valmiiksi. Oikeasti hei...

Olet oikeassa, että ei ole iso asia ehkä hakea vaatteet valmiiksi, mutta kun tappelen lasten päälle vaatteet monta kertaa päivässä monesti ihan hermorauniona ja välillä vain en jaksaisi. Meillä siis 3, 2 ja 7kk lapset.Riitelevät ja tekevät mitä sattuu, jos ei koko ajan pidä silmällä ja ole selvittämässä asioita,vauva menee joka paikkaan. En pysty päivässä kertakaan istumaan alas. Yöllä herään 4-10kertaa. Mies pystyy kotonakin tekemään asioita ja sulkee jotenkin pois lasten tekemiset, jolloin houdun kokoajan puuttumaan esim. toinen vetää toista tukasta yms. Hän ei kertakaikkiaan ole koko ajan läsnä ja minä ryntäilen koko ajan jonnekkin. Olisi ihana käydä rauhassa suihkussa ja juoda kahvit ja syödä ihan vain joskus...

Vierailija
10/35 |
28.11.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset


Yksi meillä toiminut juttu oli vielä se että juteltiin ja mietittiin kumpikin yksi juttu mitä haluttaisiin muuttaa elämässämme. Jos se on vaikka melun määrä pienten lasten perheessä niin sitäkin voi vähentää vaikka liikaa jää siltikin. Mutta sovittiin että ei pidetä telkkua tai radioa taustahälynä päällä. Ei huudeta itse lapsille (ainakaan usein), meluisimmat lelut ovat usein varastossa ja käytössä vain satunnaisesti. Lapsia ohjattiin hiljaisempiin leikkeihin jo silloin kun vauhti alkoi kasvaa jne.



Eli mieti mikä ärsyttää ja mieti miten sitä voisi helpottaa.



Meillä lapset nukkui kanssa tosi huonosti mutta sitten helpotti kun saatiin kaikille ruokavaliot kuntoon (allergioita).



Tsemppiä ja jaksamista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/35 |
28.11.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aivan kuin itse olisin kirjoittanut! Uskon, että tuttua tunnetta myös useassa muussa pikkulapsiperheessä.



Itse olen vastaavassa tilanteessa puhunut siitä neuvolassa ja harkinnut perheneuvolaakin vaikka itsekseni, jotta asiat selkeytyisivät ja niihin saisi vähän etäisyyttä. Ammattilaiset voivat kuulemma sitä tarjota.

Olen myös pyytänyt ja saanut siihen rumbaan neuvolasta lastenhoitoapua. Jaksaakseni ja tehdäkseni kotitöitä tai asioilla käyntiä aivan kaikessa rauhassa.



Sinä olet nyt väsynyt. Joskus pienikin etäisyys ja hengähdystauko auttaa ajattelemaan ja jaksamaan uusin voimin.



Ja tosi asia on, että tuohon toisen hommiin puuttumiseen ja vastuun siirtämiseen auttaa ainakin joksikin aikaa se, että et ole siinä vieressä! Olen vetäytynyt tietoisesti toiseen huoneeseen vaikka pyykkihommiin. Ovi kiinni. Tai musiikki päälle. Lapset saattavat siltikin huudella minua auttamaan, vaikka isä on vieressä. Olen myös määrätietoisesti usein sanonut, että isä auttaa tai kysypä isältä, kun se osaa, on taitava tai vain lähempänä.Olen pyrkinyt sysäämään vastuuta myös isälle ja antamaan myös sitä!



Lämpimiä ajatuksia sinulle, kohtalotoveri!

Vierailija
12/35 |
28.11.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meilläkin on neljä lasta lyhyillä ikäeroilla, mutta ei se elämä koskaan tuollaista ollut.

En nyt siis tarkoita, että olisin joku superäiti tms. Mutta ihan oikeasti, ei elämä koskaan tuollaista ollut, että hermorauniona olisin heitä pukenut tms.



3v puki jo itse ja 2v aika pitkälle. Nakkasin toppapuvut lattialle ja käskin pukea ja puin vauvaa samaan aikaan. Kun vauva oli vaatteissa, vaunuihin ja sitten autoin loput lapsille päälle, mitä oli jäänyt kesken eli toppapuvun kumiriksuja kenkien alle yms.



Sinä tarvisit ihan oikeasti nyt muutaman päivän irtioton. Jätä mies pariksi päiväksi pyörittämään arkea yksin ja karkaa vaikka hotelliin. Lepoa sinä tarvitset nyt eniten.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/35 |
28.11.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

kulta, katso muksuja. Käyn nyt rauhassa suihkussa ja laitan värinkin tukkaan. Menee puoli tuntia.Ukko hoi, nyt on mun vuoro syödä, kato sä muksujen kanssa piirretyt.



Lasten iät huomioiden sinä lienet vielä kotona vanhempainvapaalla ja mies käy töissä. Ei hänenkään päivänsä ole lepäilyä laakereilla.

Vierailija
14/35 |
28.11.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset


Muistan tuon hyvin siltä ajalta kun meillä oli kolme pientä lasta. Mies vei lapset kyllä pihalle, kunhan katsoin mitkä vaatteet päälle. Ja vei mummolassa käymään kunhan katson vaatteet, mukaan tarvittavat eväät jne.

1. Anna miehen tehdä itse ja vältä sekaantumasta jos voit välttää sen (vääränvärinen pipo ei haittaa, väärän lapsen hanskat ei haittaa jne). Näin mies kokee onnistuvansa kun selviää ilman sinua ja hänen on helpompi jatkossa toimia ilman sinun apua.

2. Kerro konkreettisesti miehellesi mitä haluat. Haluaisin käydä tänä iltana kävelyllä, hoida lapset sillävälin ja jos pystytte niin valmistele iltapala niin tulen kaveriksi syöttämään sen klo 17.00. Älä siis pyydä jotain epämääräistä omaa aikaa joskus vaan kerro milloin ja mitä odotat mieheltä sinä aikana.

3. Ota tavaksi antaa miehelle omaa aikaa jos hän sitä tarvii ja ota omaa aikaa.

4. Kun sinulla on omaa aikaa niin häivy pois talosta tai mene ainakin lukitun oven taakse ja kuuntele vaikka musiikkia kuulokkeista. Et joudu niin herkästi sekaantumaan kesken kaiken lasten hoitoon ym.

Ja ihan vinkkinä. Kuulosti tosi paljon meidän tilanteelta muutama vuosi sitten. Nyt on jo paljon helpompaa kun lapset ovat kasvaneet ja osaavat tehdä itse asioita ja mieskin pärjää heidän kanssaan paljon paremmin.

Kiitos tosi paljon tästä! Tuli itku, kun sain hyviä vinkkejä. Olen oikeasti väsynyt ja haluaisin olla hyvä äiti lapsilleni ja tuntuu, etten aina jaksa sitäkään. Varmasti pitää antaa tilaa miehelle lasten kanssa ja tuo konkretia tuntuu niin tutulta. Pitääkö laittaa tulpat korviin ettei itse sekaannu.

Ikävänä asiana tässä on se, että mieheni ei jotenkin jaksa koko ajan neuvoa ja yrittää niin pitkälle kuin itse. Hän vain katselee tilannetta ja sitten suuttuu. Pikaistuksissaan otti lastamme hiuksista kiinni, kun kiusasi toista eikä päästänyt hiuksista irti vaikka mieheni käski monesti. Minulle tuli tosi paha mieli, koska en hyväksy laisinkaan väkivaltaa lapsia kohtaan. Mieheni kyllä pyysi anteeksi lapselta, kun minä sanoin hänelle siitä asiasta. Varmasti katui aidosti, mutta on äkkipikaisempi. Ei siis riuhtonut, mutta kyllä otti kovasti kiinni niin, että lapsi alkoi itkeä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/35 |
28.11.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

heti eron. Kai sinä käytit lapsen lääkärillä teit ilmoituksen lapsesi pahoinpitelystä.

Kamalaa, en katsoisi päivääkään miestä, joka repisi lapsia hiuksista. Hullu mies.

Muistan tuon hyvin siltä ajalta kun meillä oli kolme pientä lasta. Mies vei lapset kyllä pihalle, kunhan katsoin mitkä vaatteet päälle. Ja vei mummolassa käymään kunhan katson vaatteet, mukaan tarvittavat eväät jne. 1. Anna miehen tehdä itse ja vältä sekaantumasta jos voit välttää sen (vääränvärinen pipo ei haittaa, väärän lapsen hanskat ei haittaa jne). Näin mies kokee onnistuvansa kun selviää ilman sinua ja hänen on helpompi jatkossa toimia ilman sinun apua. 2. Kerro konkreettisesti miehellesi mitä haluat. Haluaisin käydä tänä iltana kävelyllä, hoida lapset sillävälin ja jos pystytte niin valmistele iltapala niin tulen kaveriksi syöttämään sen klo 17.00. Älä siis pyydä jotain epämääräistä omaa aikaa joskus vaan kerro milloin ja mitä odotat mieheltä sinä aikana. 3. Ota tavaksi antaa miehelle omaa aikaa jos hän sitä tarvii ja ota omaa aikaa. 4. Kun sinulla on omaa aikaa niin häivy pois talosta tai mene ainakin lukitun oven taakse ja kuuntele vaikka musiikkia kuulokkeista. Et joudu niin herkästi sekaantumaan kesken kaiken lasten hoitoon ym. Ja ihan vinkkinä. Kuulosti tosi paljon meidän tilanteelta muutama vuosi sitten. Nyt on jo paljon helpompaa kun lapset ovat kasvaneet ja osaavat tehdä itse asioita ja mieskin pärjää heidän kanssaan paljon paremmin.

Kiitos tosi paljon tästä! Tuli itku, kun sain hyviä vinkkejä. Olen oikeasti väsynyt ja haluaisin olla hyvä äiti lapsilleni ja tuntuu, etten aina jaksa sitäkään. Varmasti pitää antaa tilaa miehelle lasten kanssa ja tuo konkretia tuntuu niin tutulta. Pitääkö laittaa tulpat korviin ettei itse sekaannu. Ikävänä asiana tässä on se, että mieheni ei jotenkin jaksa koko ajan neuvoa ja yrittää niin pitkälle kuin itse. Hän vain katselee tilannetta ja sitten suuttuu. Pikaistuksissaan otti lastamme hiuksista kiinni, kun kiusasi toista eikä päästänyt hiuksista irti vaikka mieheni käski monesti. Minulle tuli tosi paha mieli, koska en hyväksy laisinkaan väkivaltaa lapsia kohtaan. Mieheni kyllä pyysi anteeksi lapselta, kun minä sanoin hänelle siitä asiasta. Varmasti katui aidosti, mutta on äkkipikaisempi. Ei siis riuhtonut, mutta kyllä otti kovasti kiinni niin, että lapsi alkoi itkeä.

Vierailija
16/35 |
28.11.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minun täytyy täsmentää, että mies ei riuhtonut lasta hiuksista. Lapsemme siis veti toista lasta hiuksista eikä päästänyt irti, kun mieheni meni ottamaan häntä pois. Silloin mieheni otti tätä lasta hiuksista kiinni ja piti niistä kiinni ja pyysi irrottamaan toisesta lapsesta ja sanoi, ettei tämä tunnu hyvältä. Minusta se oli tosi väärin tehty mieheltäni, mutta ei hän mielestäni pahoinpidellyt.



Olemme molemmat väsyneitä ja en tiedä ovatko lapsemme jotenkin villejä, mutta eivät esim. aamut ole todellakaan rauhallisia ja lapset pue itse (juoksevat pakoon, pistävät hanttiin yms). Ovat muualla kivoja ja rauhallisia lapsia, jotka osaavat olla hyvin ryhmässä.



Sain paljon hyviä vihjeitä. Kiitos niistä

Vierailija
17/35 |
28.11.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

ja se on ihan ymmärrettävää, kun kolme noin pientä! Voimia! Kyllä se siitä ajan kanssa helpottaa ja sitten on ihanaa kun lapsilla on aina leikiseuraa omista sisaruksistaan, kun ovat pienellä ikäerolla. Mutta nyt varmaan on raskasta vuosi ja vielä toinenkin. Samanlaisia ajatuksia oli itselläkin kun oli kaksi pientä ja parisuhde oli hyllyllä. Minullakin on kunnollinen mies, joka kyllä osallistui kotihommiin jonkun verran, mutta ei ollut aina niin läsnä ja saattoi rauhassa uppotua telkun tai tietsikan maailmaan. Jotkut asiat sitä vaan tuntui jäävän äidin vastuulle.



Mutta joku käytännön vinkki pitäsi antaa. Mua ärsytti kun viikonloppuisin olisin halunnut nukkua univelkaa pois, niin aina kuitenkin minä nousin sitä puuroa keittämään ja mies kuitenkin kohta perässä nousi sitä lehteä lukemaan. No sovittiin sitten niin, että vuoroaamuina noustaan aamuhommiin ja toinen saa nukkua pitkään. Jossain vaiheessa sovittiin jopa niin, että se joka nousee niin lähtee siitä sitten ulos lasten kanssa. Oli aivan taivaallista nukkua edes yhtenä aamuna pitkään!

Vierailija
18/35 |
28.11.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kaupunki järjestää kotipalveluapua tällaisissa tilanteissa. Neuvolassa täytyy puhua, niin saat perhetyöntekijän sinne. Ja sitten kaupungin sosiaalitoimimistosta saa sitä kotipalvelua. Perhetyö on ilmaista ja kotipalvelu maksaa jonki verran riipåuen tuloista. SUOSITTELEN!

Vierailija
19/35 |
28.11.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos miehen on vaikea tarttua lastenhoitoon, niin voisiko mies ottaa jonkun tietyn homman vastuulleen? Meillä jossain vaiheessa mies hoiti aina iltapuuron keiton ja syötön. Se alkaa sitten sujua rutiinilla ja lapsetkin oppii siihen ja alkaa totella isiä, joka hoitaa homman. Äiti voi vaikka sillä aikaa käydä pikku kävelyn tai suihkussa.

Vierailija
20/35 |
28.11.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kukahan nytkin on lasten kanssa kun roikut täällä, isä

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme viisi kahdeksan