Huutiksesta: kyllä poikkeavat ihmisten käsitykset tuotteen hyvästä kunnosta
Laitoin tässä talvivaatteitani läpikäydessäni pari vanhaa laatutakkia kierrätyskeskukseen, kun eivät runsaan käytön jälkeen olleet mielestäni enää siinä kunnossa, että olisin kehdannut Huutikseen tai muuallekaan myyntiin laittaa.
Katselin Huutiksesta sitten, josko sieltä löytyisi vähän parempikuntoista tilalle. Huusin paria merkkitakkia, jotka kuvauksen ja kuntoluokittelun mukaan olivat hyväkuntoisia. Molemmista kohteista tuli kaupat ja täytyy sanoa, että kauppakohteet olivat kuin yö ja päivä. Toinen takki oli kuin uusi, myyjä mainitsikin huudon jo sulkeuduttua, ettei ollut takkia monesti pitänyt. Toinen takki taas oli loppuunkäytetty; ei toki rikki tai tahrainen, mutta niin kauhtunut, että päihitti kuluneisuudessaan nuo kierrätyskeskukseen laittamani, jotka saivatkin tästä seuraa heti seuraavana päivänä.
Sain tuon kauhtuneen takin varsin edullisesti, joten siinä mielessä ei suuresti harmita. Etenkin kun tein loistokaupat toisesta takista, joka ei paljoa sekään maksanut. (Osta heti -hinnat olisivat näissä kahdessa kohteessa olleet varsin lähellä toisiaan.)
Ensimmäinen myyjä oli kuvauksessaan todella varovainen. Ei lupaillut vaatetta uudenveroiseksi, vaikka sitä olikin. Toinen taas oli, no, vähemmän varovainen. En epäile, että tämän toisenkaan myyjän tarkoitus olisi ollut antaa väärää tietoa. Kaipa hän koki takin olevan edelleen hyväkuntoinen, kun ei ollut rikki tai tahrainen. Oikeastaan huvittaa vain, kuinka ihmiset mieltävät asiat niin kovin eri tavalla.
Kommentit (7)
Parhaimpia ovat nämä "uudenveroinen" ilmeisesti sillä perusteella, että kangas on ehjä, vaikka malli ja kuosi on parinkymmenen vuoden takainen ja auttamattoman vanhanaikainen, ja värit haalistuneet ja niin - kauhtuneet.
runsaasti, tekstiilin kuidut selvästi pehmentyneet/hiertyneet tms. (valmistusmateriaalista riippuen). Joka tapauksessa selkeästi muuttaneet olomuotoaan alkuperäisestä. Väri myös usein haalistunut. Tämä siis oma, subjektinen näkemykseni, mutta uskoisin, että moni sen jakaa kanssani. Ap

Jos siitä kerran näkyy, että käytetty runsaasti niin kaiketi se näkyi jo kuvassa?

Kuvassa näyttävät kaikki uudenveroiselta, vaikka totuus luonnossa olisi ihan toinen. Siksipä myyjän kuvaus kunnosta onkin erinomaisen tärkeä.
Ap
että käsitteet "hyväkuntoinen" jne ovat subjektiivisia..
että arvioinnin hyvä voi antaa vaatteesta jossa on pinttyneitä tahroja.
änkyrämyyjien tapauksessa ilmaista mielipide myös palautteessa.
runsaasti, tekstiilin kuidut selvästi pehmentyneet/hiertyneet tms. (valmistusmateriaalista riippuen). Joka tapauksessa selkeästi muuttaneet olomuotoaan alkuperäisestä. Väri myös usein haalistunut.
Tämä siis oma, subjektinen näkemykseni, mutta uskoisin, että moni sen jakaa kanssani.
Ap