maksan 28e/kk liiton maksua. paljonko te?
Kommentit (35)
noin 100 euroa kerralla, on halvempaa. olen ns. itsemaksava jäsen.
Eli YTK:n jäsen.
Jos jotain lakiapua tarvitsen, niin ne saan tarvittaessa ekonomiliitosta (jonka kassaan en puolestaan kuulu, mutta liittoon muuten).
satku vuodessa ytk?hon, sisältää ilmaiset lakimiehen palvelut yms. sen kun vie ilmaiseksi työantjan oikeuteen jos ryppyilee. Sisältää myös henkivakuutukset ja kaiken tarpeellisen.
veronalainen tulo brutto vai nettopalkka?
Siis kerro ihmeessä miten pääsee viikoksi etelään 28 eurolla.
Itse maksan 1,3% palkasta ja olen liittooni tyytyväinen. Käytän paljon heidän palvelujaan. Vakuutusetuja, koulutuksia, virkistysreissuja jne.
Olen itse jopa mukana järjestämässä niitä :)
Onko veronalainen tulo brutto vai nettopalkka?
Itse maksan sen alle satasen vuodessa ja sillä saa työttömyysturvan. Lisäksi olen saanut myös lainopillisia neuvoja (soitin johonkin puhelinpalveluun ja kiltisti vastasivat, tästä on jo vuosia aikaa).
Työssäni voi sattua sellaisia vahinkoja että ihmisille tulee isoja vahinkoja Helsingin keskustassa. Silloin kannattaa maksaa muustakin kuin työttömyysturvasta.
Kuulin jutun entisestä kollegasta joka oli töpännyt niin perusteellisesti että päätyi iltapäivälehtiin asti. Ei kuulunut liittoon, ja kun soitteli luottamusmieheltä apuja, niin tämäkin saattoi vain kohautella olkiaan ja voivotella.
Jos ei tarvitse tällaista ottaa huomioon, niin voihan sitä vähemmänkin maksaa.
Mutta tuon saa verovähennyksiin täysimääräisenä. Maksaisin tuon kuitenkin verona valtiolle, nyt menee omaksi hyödykseni.
No ei se todellakaan mene niin, että maksaisit saman summan verona, jos et maksaisi jäsenmaksua. Eli toki joudut maksamaan itse tuosta myös. Se vain vähenneteään siitä summasta, josta vero lasketaan.
sievoinen summa säästynyt 10 vuoden aikana. Joitain vuosia sitten kuuluin reilun vuoden ajan liittoon, ja se harmittaa vieläkin, täysin hukkaan heitettyä rahaa.
No ei se todellakaan mene niin, että maksaisit saman summan verona, jos et maksaisi jäsenmaksua. Eli toki joudut maksamaan itse tuosta myös. Se vain vähenneteään siitä summasta, josta vero lasketaan.
Tuohan on sitkeä ja kieltämättä yleinen harhaluulo, että verotuksessa vähennettävät tekijät, kuten vaikkapa ammattiliittojen / kassojen maksut tai työmatkaliikenteen vähennykset tehtäisiin netosta eli saataisiin näin ollen palvelut ilmaiseksi. Näin ei tosiaankaan ole.
Ainoa suoraan nettohyötynä tuleva vähennys taitaa olla kotityövähennys, jossa palkan osuuden verovähennysosan maksaa todellakin valtio, eikä vähennystä tehdä brutosta.
Superiin, ei tarkkaa summaa vielä tiedossa. Sosiaalipuolella hyvä olla liiton jäsen, korotukset ja lakot yhdessä muiden kanssa ja vakuutus asiakkaita vastaan. Ammattiliittoon ne opettajatkin kuuluvat juuri oikeusavun takia.
No ei se todellakaan mene niin, että maksaisit saman summan verona, jos et maksaisi jäsenmaksua. Eli toki joudut maksamaan itse tuosta myös. Se vain vähenneteään siitä summasta, josta vero lasketaan.
Tuohan on sitkeä ja kieltämättä yleinen harhaluulo, että verotuksessa vähennettävät tekijät, kuten vaikkapa ammattiliittojen / kassojen maksut tai työmatkaliikenteen vähennykset tehtäisiin netosta eli saataisiin näin ollen palvelut ilmaiseksi. Näin ei tosiaankaan ole.
Eikös tämä sitten käytännössä tarkoita sitä, että suurituloinen saa suuremman euromääräisen vähennyksen kuin pienituloinen, koska heidän veroprosentti on suurempi?
Eikös tämä sitten käytännössä tarkoita sitä, että suurituloinen saa suuremman euromääräisen vähennyksen kuin pienituloinen, koska heidän veroprosentti on suurempi?
vaan juuri päin vastoin.
yksityinen työttömyyskassa tarjoaa samat edut työttömyyden sattuessa kuin liitotkin. Nykyisin liittyminen on mahdollista myös kuntien työntekijöille.