Arvaa yleisin kommentti paljastukseen, että olemme tahattomasti lapsettomia.

saadaan tämmöinen ryöpytys osaksemme, vaikka palstamamman neuvojen mukaan meidän olisi vaan hankittava elämä.



Eihän suruja/tragedioita/vaikeuksia pysty eikä edes ole tarpeen vertailla keskenään. Se, että tunnen itse surua lapsettomuudestani (koska koen sen elämäni suurimpana suruna), ei aseta läheisteni elämän kipupisteitä (kuten anoppini vaikeaa sairautta tai isosiskoni vakavaa masennusta) mitenkään kyseenalaistetuksi. Kyllä meidän lähipiirissämme onneksi riittää empatian kykyä erilaisiin ja "erikokoisiin" suruihin, ilman että niiden traagisuutta tarvitsisi vertailla keskenään.



Olette ihan oikeassa siinä, että tähän prosessiin on löydyttävä jonkinlainen päätös; jos se ei tule lapsen tai adoption muodossa,niin sitten "luovuttamisena", asian hyväksymisenä ja sen kautta itsensä vapauttamisena tästä unelmasta. Mielestäni on kohtuuton ajatus, että nyt, kun prosessi on kuitenkin vielä kesken (ja lasta tehdään joka kuukausi oikein tekemällä niin, että se vaikuttaa hormoonejen kautta myös henkiseen tilaan että fyysiseen), niin meidän pitäisi jotenkin "hankkia elämä", unohtaa koko juttu. Kun niin ei vaan voi tehdä.



Ja pyydän todella anteeksi, jos olen surullani loukannut teistä jotain, joka koet, että sinulla on paljon traagisempia, tuskallisempia elämänkokemuksia ja olen vähätellyt niitä. Se ei ollut todellakaan tarkoitukseni.



Ja kiitos, moni lapseton (ja usea lapsellinenkin) kirjoititte kauniita sanoja. Monen lapsettoman kokemuksia voin täysin allekirjoittaa. Ne tuli kuin omasta suustani.

Maailmassa on jo liikaa ihmisiä.

Teitä ei sit ole luotu lisääntymään.

Teidän geenit ei sovi yhteen

pidettin itsekkäinä- oltiin 10 v lapsettomuushoidoissa-nyt 2 lasta- Taivaan lahjoja

kun lakkaatte yrittämästä?

"kyllä se tulee kun lakkaatte yrittämästä" tms..

Siis meiltäkin kysytään todella usein lapsen hankinta suunnitelmista, mutta hain tässä aloituksessa lähinnä sitä kommenttia, minkä ihminen laukaisee, kun kuulee, että todella haluaisimme lapsia, mutta emme kaikesta yrityksestä huolimatta saa.

-ap

pidettin itsekkäinä- oltiin 10 v lapsettomuushoidoissa-nyt 2 lasta- Taivaan lahjoja

tai



Kaikella on aikansa ja paikkansa./ Kaikella on tarkoituksensa.

mutta ei kuitenkaan ihan ensimmäisenä!

.. kun tajuaa, että nää kaikki onkin ihan tosi yleisiä eikä välttämättä enää osaakaan laittaa niitä yleisyysjärjestykseen. Mutta yhtä kaikki, jokainen yhtä idioottimainen.

Kyllä se sieltä tulee, kun lakkaatte yrittämästä?

Tai että ehkä se mieli vielä muuttuu tai oletteko ihan varmoja että ette vanha kadu?

Anteeksi, en tiedä mitä ajattelin



12

Tai että ehkä se mieli vielä muuttuu tai oletteko ihan varmoja että ette vanha kadu?

mutta ehkä se ykköskommentti oli kuitenkin tämä klassinen "te stressaatte liikaa, kyllä se tulee, kun vähän rentoudutte".



Anoppi oli tosin sitä mieltä, että tehdään jotain väärin, ja sen jälkeen hänellä oli kova tarve löytää vikaa minusta eikä pojastaan. :)



Miehen sisko kertoi innokkaasti, miten helpolla he ovat lapsensa saaneet, ja näin muuten kertoi myös yksi ystävistäni. Minusta tämä oli oudoin ja loukkaavin tapa suhtautua asiaan.



Pakko on muuten kommentoida vielä, että oikeastaan yksikään ei suhtautunut asiaan kivasti ja sillä tavalla normaalisti. Kaikki töksäyttivät jotain ihan ääliömäistä. Miksi on niin vaikeaa sanoa, että on pahoillaan ja valmis kuuntelemaan ja auttamaan, jos on tarvetta. Tuon olisin nimittäin itse halunnut kuulla.

tai

"Onhan maailmassa niin paljon kodittoia löapsia- yksi huoli vähemmän."

ti

"Olkaa onnellisia, nyt teillä on aikaa panostaa uraan ja matkustaa!"

tai

"Hankkikaa/ nauttikaa koirastanne."(Lapsi on kuin koira kuulemma???)

meillä ei oikeastaan ole kokemusta. Sillä olemme vielä alle 25v. ja yritystä siis jo monta vuotta takana.



Ja vähän ohi otsikon; mutta juuri tää asenne, johon törmää ihan valtavan usein että lapsettomuus on jotenkin itse aiheutettua (esim. liian vanhana aloittaminen) loukkaa.

Mutta on kylläkin valmis ottamaan siitä jonkun verran syytä omillekin hartioilleen. Taidan olla jotenkin liian herkkänahkainen tämän asian suhteen ja saatan odottaa liikaa läheisiltäni ja siltä hetkeltä, kun kerron näin suuresta haavoittuvuudesta itsessäni.

Vaikka oikeastihan sitä ei kaipaa kun myötätuntoa ja lupausta kuunnella.

Pakko on muuten kommentoida vielä, että oikeastaan yksikään ei suhtautunut asiaan kivasti ja sillä tavalla normaalisti. Kaikki töksäyttivät jotain ihan ääliömäistä. Miksi on niin vaikeaa sanoa, että on pahoillaan ja valmis kuuntelemaan ja auttamaan, jos on tarvetta. Tuon olisin nimittäin itse halunnut kuulla.

Itselläni kolme lasta. Olen kuullut mm. lapsettomuudesta kärsivältä naapurilta kommentin "arvaa miltä tuntui kun sinä olitkin taas raskaana".... nää tosin tuli sen kolmannen syntymän jälkeen, kun vasta kuulin, että kärsivät lapsettomuudesta. Tuntuu vaan, että koko muu maailma oli syypää lapsettomuuteen, tai olisi jotenkin pitänyt ymmärtää olla hankkimatta kolmatta. Lapsettomuudesta kärsivillä on päällimmäisenä hirvittävä katkeruus ja viha, tai näin minusta ainakin tuntuu, vaikka kukaan ei ole kuollut, ei ole kuolemansairas ja vanhempia vailla olevia lapsia on maailma täynnä. Sorry, en vastannut ap:n kysymykseen, kerroin vain oman kokemukseni.

Pakko on muuten kommentoida vielä, että oikeastaan yksikään ei suhtautunut asiaan kivasti ja sillä tavalla normaalisti. Kaikki töksäyttivät jotain ihan ääliömäistä. Miksi on niin vaikeaa sanoa, että on pahoillaan ja valmis kuuntelemaan ja auttamaan, jos on tarvetta. Tuon olisin nimittäin itse halunnut kuulla.

Minä olen kuvitellut, että juuri tämä kommentti ärsyttää lapsettomuudesta kärsiviä eniten. Ainakin monesti olen kuullut, että juuri se säälivä ymmärtäminen ja auttamisen halun ilmoittaminen on ärsyttintä.

Tästä puhutaan niin paljon! Ja olen itse huomannut joidenkin ystävienikin kohdalla, että he "panttaavat" esim. uudesta raskaudesta kertomista tai eivät muutenkaan koskaan viitsi valittaa lapsiperheen arjen raskaudesta tai muusta, kun tietävät meidän kaipaavan lasta.

Olen miettinyt, että luulevatko he meidän olevan juuri tälläisiä katkeruuden ja vihan täyttämiä jokaista alkavaa elämää kohtaan ja eivät siksi mielellään kerro, vai ajattelevatko jotenkin sillä tavoin säästävänsä meitä ja itseään? Yksikään lähipiiriini syntyvä lapsi ei kuitenkaan ole mitenkään meiltä pois, enkä osaa tuntea useinkaan edes kateutta. Joskus tosin surua.

Ymmärrän siis täysin sinun kommenttisi. Voihan olla, että minustakin joskus vielä tulee tuollainen katkeruudella myrkytetty, mutta toivottavasti ei. Ei kannata kuitenkaan yleistää, ystävä hyvä!

Itselläni kolme lasta. Olen kuullut mm. lapsettomuudesta kärsivältä naapurilta kommentin "arvaa miltä tuntui kun sinä olitkin taas raskaana".... nää tosin tuli sen kolmannen syntymän jälkeen, kun vasta kuulin, että kärsivät lapsettomuudesta. Tuntuu vaan, että koko muu maailma oli syypää lapsettomuuteen, tai olisi jotenkin pitänyt ymmärtää olla hankkimatta kolmatta. Lapsettomuudesta kärsivillä on päällimmäisenä hirvittävä katkeruus ja viha, tai näin minusta ainakin tuntuu, vaikka kukaan ei ole kuollut, ei ole kuolemansairas ja vanhempia vailla olevia lapsia on maailma täynnä. Sorry, en vastannut ap:n kysymykseen, kerroin vain oman kokemukseni.

sitten jos pitkään yrittäneille tulee se lapsi, niin se on jotenkin eriarvoinen kuin nopeammin alkunsa saanut. Pitkään, vuosia saa kuulla kuinka kallisarvoinen tuo toinen lapsi on, kun sitä on niin hartaasti odotettu ja tehty tai onhan ymmärrettävää perheen tapa elää/kasvattaa/kohdella lapsia kun ne on niin 'erikoisia' ja taivaan lahjoja jne.