Kouvolan äitiä ei vangita
Kouvolan lapsisurmista epäiltyä naista ei toistaiseksi pidätetä tai vangita
julkaistu tänään 24.11. klo 15:26, päivitetty tänään 24.11. klo 15:27
Kuva: YLE / Raine Martikainen
Kahden pienen lapsensa surmaamisesta epäilty 30-vuotias nainen pysyy toistaiseksi terveysviranomaisten huostassa. Poliisi ei tässä vaiheessa kohdista häneen pakkokeinoja, kuten pidätystä tai esitä vangitsemista.
Jatkokuulemisista poliisi päättää myöhemmin. Tutkinta jatkuu viikonlopun aikana. Poliisi otti naisen kiinni Kouvolan keskustassa sijaitsevasta yksityisasunnosta maanantaina. Poliisi sai tapaukseen liittyvän ilmoituksen maanantaina hieman ennen puoltayötä.
Tapahtumapaikalle menneet valvonta- ja hälytysyksikön partiot löysivät yksityisasunnon makuuhuoneesta naisen kaksi lasta menehtyneinä. Toinen lapsista oli iältään kolme vuotta ja toinen viisi kuukautta. Alustavan selvityksen mukaan lasten kuolinsyynä on ollut tukehtuminen. Kymenlaakson poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa ja tiedottaa tapauksesta esitutkinnan edetessä ja esitutkinnan salliessa.
Kommentit (15)
Jos itse tappaisin jonkun ollessani psykoosissa tms., aivan varmasti kokisin oikeudenmukaiseksi sen että istuisin pitkään vankilassa! Olen käynyt lähellä psykoosia kun elämässäni tapahtui paljon isoja juttuja samaan aikaan; isäni menehtyi, esikoiseni syntyi ja melkein kuoli komplikaatioihin, veljeni riitelivät perinnöstä ja sotkivat minutkin siihen jne.
Miksi nämä psykoosissa olijat ei tapa itseään vaan viattomat lapset
jos ihminen on psykoosissa...
psykoosissa olija ei tajua kuka on ja missä on. saattaa tehdä ihan mitä tahansa kun ei ole tässä maailmassa.

niin miksi ei vahingoita ensin itseään..jos sun sisällä on paha olo niin luulisi yrittävän saada pahaa oloa pois itsestään vanhingoittamalla itseään.
kauhea kohtalo ÄIDILLÄ, HERÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ
Vankimielisairaala oikea paikka. Ja moneksi vuodeksi vähintäänkin.
tieto että äiti ollut psykoosissa sillä eihän lapsille silloin käynyt mitään. Kaikki hyvin ja kaikilla hyvä olo. Niin lapsilla kuten myös lasten isällä.
Valitettavasti kohtuuton oikeusjärjestelmä vaatii tuosta äidille jonkinlaisen rangaistuksen joko hoidossa tai vankilassa. Onneksi tullee olemaan lyhyt koska teko myös mitätön. Tämän jälkeen elämälle uusi alku uuden lapsen merkeissä ja kaikki taas täydellisen hyvin.
ja syyntakeeton. Täysin oikea ratkaisu.
ja tajuaa tekonsa.
Vitut tosta äidistä, vaan kärsijöitä ovat isovanhemmat ja isä plusmuut läheiset.
ollut varmasti synnytyksen jälkeisessä psykoosissa tapahtumahetkellä. Siskoni oli laitoshoidossa aikoinaan synnytyksen jälkeisen psykoosin takia ja voin kertoa, että oli todella lähellä, ettei siskoni vahingoittanut vauvaansa. Onneksi minä tajusin tilanteen ajoissa ja hain siskolleni apua. Nykyään siskolla on jo 3 lasta ja on mitä parhain äiti.
Itsekin olen kärsinyt vakavasta synnytyksen jälkeisestä masennuksesta ja siinäkin tilassa ajatusmaailma on kaikkea muuta, kuin realistinen tai selkeä.
On typerää ajatella, että tuo Kouvolalainen äiti oli täysissä järjisään ja ajatteli päässään, että ihan ilkeyttään ja pahuuttaan tappaa lapsensa.
Kyllä se on niin, että äidille tuo on kaikken järkyttävintä, kunhan tokenee ja tajuaa tekonsa. Tuskin selviää hengissä sitten, tai ehkä joutuu laitoshoitoon loppuiäkseen.
ollut varmasti synnytyksen jälkeisessä psykoosissa tapahtumahetkellä. Siskoni oli laitoshoidossa aikoinaan synnytyksen jälkeisen psykoosin takia ja voin kertoa, että oli todella lähellä, ettei siskoni vahingoittanut vauvaansa. Onneksi minä tajusin tilanteen ajoissa ja hain siskolleni apua. Nykyään siskolla on jo 3 lasta ja on mitä parhain äiti.
Itsekin olen kärsinyt vakavasta synnytyksen jälkeisestä masennuksesta ja siinäkin tilassa ajatusmaailma on kaikkea muuta, kuin realistinen tai selkeä.
On typerää ajatella, että tuo Kouvolalainen äiti oli täysissä järjisään ja ajatteli päässään, että ihan ilkeyttään ja pahuuttaan tappaa lapsensa.
Kyllä se on niin, että äidille tuo on kaikken järkyttävintä, kunhan tokenee ja tajuaa tekonsa. Tuskin selviää hengissä sitten, tai ehkä joutuu laitoshoitoon loppuiäkseen.
Miksi nämä psykoosissa olijat ei tapa itseään vaan viattomat lapset
jos ihminen on psykoosissa...
todellakin riittää multa sekä sääliä että ymmärrystä, itsekin rankan synnytyksen jälkeisen masennuksen sairastaneena. Mä halusin ihan tosissani antaa meidän neljännen vauvan adoptioon, kaikki vaan oli niin mustaa ja toivotonta. Itse en lapsia harkinnut vahingoittavani, mut joko itsemurha tai nuorin ("vahinko") pois kotoota..Nyt tajuan jo ettei tervettä, mut silloin sairas mieli ajatteli ettei muuta ratkaisua.
:(