Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

mitä ajattelette?

Vierailija
23.11.2011 |

Haluaisin ihan vain kysyä mielipidettänne yhdestä asiasta. Olen siis raskaana (rv 31) ja mieheni, jonka kanssa olen ollut 10 vuotta yhdessä (ja siitä yli 6v naimisissa), lähti kaverinsa synttärijuhlille viime viikonloppuna. Itse olin koko viikonlopun töissä. Su aamulla töihin herätessä huomasin, ettei mieheni ollut tullut kotiin ja klo 6 laitoin hänelle viestin, johon hän ei vastannut. Hieman myöhemmin soitin jolloin hän vastasi ja totesi, että on kohta kotona. Ja niin hän olikin. Kertoi, että oli jäänyt juttelemaan "kaverin" kanssa ulos. Kaverin nimeä ei maininnut, joten tiesin heti, että oli varmasti ollut joku naispuolinen tuttu tms., muttei varsinainen kaveri. Oli siis pienessä pakkasessa jutellut yli 2h.. Noh, samana iltana selvisi kuka ko. hlö oli ollut. Minunkin tietämä naispuoleinen henkilö. En osaa epäillä, että heidän välillään mitään olisi ollut, mutta toiminta tuntui TODELLA luokkaavalta ja nyt minun on vaikea päästä asiasta yli. Hän pyysi kyllä anteeksi. Olen muutenkin ollut harmissani miehini baarissa käymisistä raskausaikanani. Ja vielä kun selvisi, että synttäreiden jatkoksi hän oli AINOA varattu, kun lähti baariin. Ja minä kuitenkin olen pitkällä raskaana. Mitä ajatuksia tämä teissä herättää?

Kommentit (1)

Vierailija
1/1 |
23.11.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mutta jos luotat mieheesi niin antaisin asian olla. Toki sanoisin että se loukkaa sinua jne.



Meillä on aina juteltu mahdollisimman pian tällaiset asiat. Ei ehkä ihan heti jos jompikumpi on ollut kiihdyksissä.



Meillä oli joku vuosi sitten ns. kolmas pyörä kuvioissa. Yritti kovasti tehdä itseänsä miehelleni hyväksi. Juurikin nuita baarin jälkeen jutteluita kahden kesken (vaikka olisin itsekin ollut mukana). Myös kosketteli miestäni tavalla joka ei ollut pelkkä kaveri. Lopulta lähetteli miehelleni tekstareita ja soitti ja ehdotti tapaamista. Siinä vaiheessa minä avasin sanaisen arkkuni miehelle. Sanoin suoraan mitä mieltä olen naisen käytöksestä. Olin aiemmin sanonut että taitaa nainen olla sinuun ihastunut.



En tiedä kävikö mies naista tapaamassa, koska sanoin etten voi häntä kieltää, aikuista ihmistä Mutta toivoin että ei ala minua ainakaan ylimääräisenä pyörittämään. Tämä nainen kuitenkin katosi kuvioista viesteineen ja puheluineen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi kolme kaksi