Lue keskustelun säännöt.
Minä tunnustan: Vihaan raskaana olemista yli kaiken!!!
22.11.2011 |
Siis oikeasti ärsyttää joskus kuunnella kun lapsettomat nuoret naiset lässyttävät jotain soopaa siitä kuinka eivät tiedä haluaisivatko vielä lapsia, mutta olisi KIVA olla raskaana ja kokea se.
Minäpä kerron teille ettei tässä tilassa ole mitään kivaa. (Ja ihan turha tulla tänne avautumaan kuinka hehkeää aikaa se oma, täydellinen raskaus ja luomusynnytys oli, ihmiset on yksilöitä, ja tälle yksilölle tiineenä oleminen ei kerta kaikkiaan sovi)
- Pahoinvointi, 9kk jatkuva sellainen
- oksentelu
- hajuherkkyys
- hiustenlähtö (pahoinvoinnin ansiosta)
- hormonaaliset sarjoittaiset päänsäryt, migreeniä voimakkaammat
- liitoskivut
- peräpukamat
- suonikohjut
- ihottuma ja atooppisen ihon hilseily
- naamassa finnit ja rasvoittuva iho, mutta kuivat huulet ja ikenet
- jatkuvat nenäverenvuodot
- epämääräiset kivut kohdun kasvaessa ja nivelten paukkuessa
- sikiön ensin niin suloiset potkut muuttuvat kylkiluut katkaiseviksi moukaroinneiksi
- jatkuva kusihätä
- vuorotellen vesiripuli tai vuorokausia kestävä ummetus
- närästys
- unettomuus
- painajaiset
- tolkuton väsymys
- järjetön lihominen ja nesteturvotus
ja tähän päälle vielä ne tuikituntemattomat ihmiset jotka kokevat oikeudekseen taputella pyöristynyttä vatsaa. Aaaargh!
Vihaan vihaan vihaan tätä tilaa. Onneksi todistetusti rakastan lopputulosta...
Kommentit (34)
ainakin enemmän ja vähemmän :)
Mutta silti raskaana oleminen ja sen mahan kanssa eläminen sekä synnyttäminen on ihanaa, aivan ihanaa. Oikein odotan taas kun pääsen sen vielä (ainakin) kerran kokemaan. Ensi viikolla kierukka pois ;)
Voimia sulle, ei varmaan ole kauaa jäljellä silla vaivoistasi päätellen! :))
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja sitten kun on oksentanut joka päivä synnytykseen asti useita kertoja päivässä ja painoa on tullut raskaudessa tasan kilon, niin aina joku valopää sanoo, että pahoinvointi on asennekysymys. Etten oikeasti halua sitä lasta.
Ja sitten kun on oksentanut joka päivä synnytykseen asti useita kertoja päivässä ja painoa on tullut raskaudessa tasan kilon, niin aina joku valopää sanoo, että pahoinvointi on asennekysymys. Etten oikeasti halua sitä lasta.
- huimaus. Ei voi tehdä seisovaa työtä lainkaan kun yksinkertaisesti lähtee taju.
- kun sairastut esim. flunssaan, kukaan lääkäri ei uskalla sulle määrätä mitään panadolia vahvempaa ja niinpä minunkin flunssani kestää jo kolmatta kuukautta
- mikäli et ole sairastanut vesirokkoa (niin kuin minäkään en ole) ja esikoisesi yhtäkkiä onkin täynnä nyppylöitä, joudut evakkoon omasta kodista ja kaupan päälle pelkäämään että oletkohan jo saanu sen ja vammautuuko tuleva lapsesi...
- jatkuva kusihätä ÖISIN!
Itse olen vasta 9. viikolla ja tää yöllinen kusella juoksu alkoi jo. Just kun saatiin esikoisella yöt rauhoittumaan, et sais nukkua niin eikö kusihätä herätä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
- huimaus. Ei voi tehdä seisovaa työtä lainkaan kun yksinkertaisesti lähtee taju. - kun sairastut esim. flunssaan, kukaan lääkäri ei uskalla sulle määrätä mitään panadolia vahvempaa ja niinpä minunkin flunssani kestää jo kolmatta kuukautta - mikäli et ole sairastanut vesirokkoa (niin kuin minäkään en ole) ja esikoisesi yhtäkkiä onkin täynnä nyppylöitä, joudut evakkoon omasta kodista ja kaupan päälle pelkäämään että oletkohan jo saanu sen ja vammautuuko tuleva lapsesi...
varsinkin tuo nuha osuus! itsellä viime raskaudessa 6kuukauden jatkuva nuha, oli tosi kiva kun ei ees muistanut miltä tuntui hengittää nenän kautta:))
mutta siis täysi komppi tälle ketjulle, itse vihasin niin kovin sitä raskautta myöskin. itselläni maha järkyttävän kokoinen (37viikolla muksu leikattiin ulos ja oli melkeimpä 5kg), ja ne vikat kuukaudet varsinkin oli yhtä hlvettiä! ahisti, en pystynyt istumaan, makaamaan tai edes seisomaan 10minuuttia kauempaa!
ja varsinkin vielä tuo ihmisten taputtelu mahalle tai jutteleminen!!! jos en tunne kyseistä henkilöä niin on se mun mielestä röyhkeää yhtäkki alkaa taputtamaan toisen mahaa!
kuinka saatoinkaan unohtaa:
- ilmavaivat, kolossaaliset sellaiset.
- Kuorsaus.
- haluttomuus seksin suhteen.
- Säärikarvojen ajamisen vaikeutuminen - yleinen epäsiisteys ja homssuisuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
just sellaisia lehmiä joiden ei toivoisi edes raskautuvan. Säärikarvojen ajelu, voi nyt vittu.
just sellaisia lehmiä joiden ei toivoisi edes raskautuvan. Säärikarvojen ajelu, voi nyt vittu.
Mut lälläslää, mepä vaan pamahdellaan paksuksi ihan tuosta vain ja saadaan ihania lapsosia. Ollaan vaan sen verran rehellisiä ihmisiä että ei väitetä ihanaksi sellaista olotilaa mikä ei fyysisesti ihana ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sellainen täydellinen av-mamma kertomaan ettei tälläiset epäkkäät saisi tulla edes raskaaksi. Hohhoijakkaa.
Se on itse raskautumatta joka toista sanoo! Karman laki, nimittäin.
just sellaisia lehmiä joiden ei toivoisi edes raskautuvan. Säärikarvojen ajelu, voi nyt vittu.
Kaikki eivät vain voi säilyä hoikkina ja notkeina raskausaikaa joten kyllä se säärikarvojen ja intiimialueen karvanpoisto on hankalaa. eikä vahausta edes raskausaikana suositella. Sulla ei tietenkään itsellä edes ole säärikarvoja kun olet vaalea ja haalea, mutta meillä ei-arjalaisilla on vaikeaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lisaisin viela ....
- kompelo olo - ei paasen liikkumaan niinkuin haluaa
- muut ajattelee et raskaus vaikuttaa myos alykyytteen - vasymys ja unoht
Yks kerta riitti!!
..jos olisin ollut niin fiksu että olisin epäillyt sen olevan seuraavalla kerralla ihan yhtä kamalaa, mutta jotenkin unelmoin että tällä kertaa kaikki olisi sitä ihanaa raskaushehku-urbaanilegendaa josta jotkut höpäjävät.
juuei. Kun tästä selviän niin joltakulta menee piuhat poikki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
erittäin huono kordinaatiokyky ärsytti. Loppuraskaudesta oli aivan mahdoton saada esim kenkiä jalkaan. Olin todella kömpelö, esim rikoin keittiössä enemmän lautasia ja laseja raskauteni aikana kuin koskaan aikaisemmin. Jopa mieheni nauraen huomautti että yritä nyt pitää edes yksi astioasto ehjänä.
Kaikki tuo edellä mainittu kuulostaa tutulta. Lisäisin tuohon vielä ne ihmiset, jotka tulee ihmettelemään tyyliin: " just näin naapuria, joka on viimeisillään raskaana ja sillä on niin suloinen pieni vauvamaha". Joo, kiitos tiedosta, lohduttaa suuresti tietää tämä asia, kun itse ei pysty kunnolla edes seisomaan selkäkivun takia. hyvä, jos jalat kantaa valtavaa mahaa.
Pääsin kuitenkin onneksi helpommalla kuin sinä, mutta siltikin ottaisin ihan mielelläni vain sen nyytin ilman mitään raskauksia.
Alussa pahoinvointi, sitten vatsassa alkoi tuntua pahalta aina kun kävelin, joten enpä siis kävellyt. Myöhemmin istukka irtosi, joten ehkä sen kanssa oli ongelmia jo aiemmin. Hartiat oli kipeät koko ajan eikä mikään jumppa tai muukaan auttanut. Enpä siis lukenut enkä tehnyt käsilläni mitään. Uni ei tullut kuin vasta aamulla, vaikka mitä olisin tehnyt. Väsymys kasvoi kasvamistaan enkä jaksanut yhtikäs mitään. Mies sai tehdä kotityötkin. Istuin siis vain sohvalla väsyneenä ja silloin tällöin selailin jotakin, joka pysyi pitämättä auki tyynyllä, kuten isoa kirjaa taikka lehteä. Asuntommekin oli aika pimeä, joten kyllä oli TYLSÄÄ.
Lisäksi ruoansulatus muuttui superhitaaksi. Ummetus vain jatkui ja jatkui, vaikka kuinka join vettä ja söin luumuja. Kiva sitten kuulla jälkikäteen hienoja neuvoja, miten ummetus poistetaan. Kun ei se vaan lähtenyt! Ruoka-aineita joutui rajoittamaan ihan siksi, että tosi moni aiheutti joko valtavat vatsakivut tai sitten tuntui että se tulee takaisin ihan just. Lopussa en pystynyt juomaan raanavettä ollenkaan ja pullovettäkin vain jääkaappikylmänä, koska oli niin paha maku suussa koko ajan ja yökötti.
Vaakatasoon ei voinut kuvitellakaan menevänsä. Iltapalan jälkeen piti odottaa aina monta tuntia, ennenkuin uskalsin mennä edes tyynyjen päälle sänkyyn ilman että tavaraa purskahtelee takaisin ruokatorveen. Ja ihan sama, kuinka vähän illalla söin, sama juttu se oli aina.
Sitten kaveri kertoo, kuinka kävi vielä hikijumpassa just ennen laskettua aikaa eikä ollut pahoinvointeja eikä närästyksiä eikä yhtään mitään muuta kuin mahan kasvu. Olen toki iloinen hänen puolestaan, mutta kadehdin myös.
Vähänkö oli taivaallista vauvan synnyttyä, kun pystyi syömään mitä vaan ja paljon! Ja heti pääsi vaakatasoon. Ah!
raskausmyrkytyksen, siitä johtuneen turvotuksen ja liikuntakiellon. Oliko muuten vähän he***ttiä kun joka paikka oli turvoksissa ja tiesit että esim. kävelyllä käyminen olisi auttanut, mutta kun lähti liikkeelle niin 5min välein piti levätä kun verenpaine nousi ja alkoi huimaamaan.
(ja ei en mässäillyt kuin sika, vaan söin normaaleja annoksia. Vihanneksia ja muuta kevyttä lähinnä)
Neuvolassa ravaaminen ärsytti henk. koht. myös.
En pidä lääkäreistä tai sairaanhoitajista, en niin yhtään, enkä sen puoleen pidä sairaaloistakaan, ja sitten kun siellä neuvolassa piti vähän väliä olla ronkittavana, tökittävänä ja ties mitä. Hirveä stressi oli aina päällä kun sinne piti mennä.
Asiaa ei helpottanut kun lapsi oli yliaikainen.
Tunteiden heittelyt oli myös hirveää. En tykkää itkeä ihmisten nähden, ja välillä kun sitä herkistyi vaikka sille että näki pikkulinnun talvella värjöttelemässä jossain tai sille että on tullut ensilumi ja noille kun piti sitten ruveta itkemään, eikä sille itkulle tullut loppua, niin teki mieli läpsiä itseään poskille että ryhdistäydy ämmä.
No, mutta tässä nyt suunnitellaan toista lasta.
Jospa tämä menisi paremmin kuin edellinen kerta.
varpaankynsien leikkaus tai siis se et niit ei pysty leikkaa
jatkuva panetus vaan selkäkipu iskee aina ku oot saamassa orkkua ja sit koko homman voi unohtaa.
ihmisten jatkuva mainitseminen lihomisesta tosin mielestäni 10 kg lihominen ihan normaalia
toppavaatteiden pukeminen itselle ja ulkoilu lasten kanssa. saan puettua itselle hiestä märkänä ylle niin lapset haluukin jo tulla sisälle..
lattialle tipahtavat esineet ei varmaa tarvii perustella?
Huoh! Kohta tää on ohi ja sit ei ikinä enää..
olla raskaana. :) Ap:n listasta tuli elävästi muistot mieleen, enkä nauttinut raskausajasta ollenkaan. Viime talvena oli vielä niin kovat pakkaset täälläpäin, että kuljin viimeiset kolme kuukautta mun miehen toppahousuissa, tosi seksikästä.
Mut onhan noi lapset ihania. Ja äkkiähän raskaudesta ja synnytyksestä toipuu. Kuopus syntyi maaliskuussa ja jo kesäkuussa pystyin kävelemään normaalisti - muistan vieläkin sen ilon ja riemun, että hitto vie, olen jo kilometrin verran kävellyt, eikä mihinkään satu!
Olen niiiiiin samaa mieltä!! Kuuluin ennen siihen porukkaan et "on varmaan niin ihana olla raskaana"! Ja paskanmarjat! Fyysisesti voin suht ok viikolle 30 asti mut henkinen puoli onki ihan eri asia.. Asun ulkomailla ja kadun syvästi et kävin tän raskauden läpi täällä. Paljon huonommat neuvolapalvelut! Ja olen itkenyt 38 viikosta varmaan 37 viikkoa. Ja nyt vihdoin pääsen psykologille. Ja ihmisten kommentit... Olen ensimmäinen ystäväpiiristäni joka saa lapsen, mut kaikki antaa neuvoja niinku olisivat synnyttäneet koko ikänsä.(!!!!!!!!!!) Toivottavasti mieli paranee ku vauva tulee ulos, en jaksa enää tätä maailman vihaamista ja itkemistä!!
Terveisin,
Itkupilli 37+1