Tarhantäti posmotti ääni naristen, että et saa vielä laittaa
lapsellesi 2v talvikenkiä, että joutuu pulaan sitten kovillla pakkasilla. Siis mistä jeesuksen ajoilta tuollainen neuvo on peräisin? Jos lapsella nyt sattuisi olemaan lämpimät jalat tällä kelillä (+1c) niin mitä se vaikuttaa hänen jalkojensa lämpimyyteen tai kylmänsietoon joskus kahden kuukauden päästä? kaikenlaisia idiootteja sitä noihin hommiin pääseekin. tekisi mieli sanoa sillekin eukolle joskus suorat sanat. minä haluan, että lapseni saa kunnon tukevat lämpimät kengät jalkaansa mieluummin liian aikaisin kuin myöhään, ettei tarvitse pikkukengillä enää sipsutella.
Kommentit (44)
Meillä (Hki) puetaan jo koko perhe talvivaatteisiin, sillä ollaan tosi palelvaista sakkia. Ja kyllä me taretaan kovemmillakin pakkasilla suunnilleen samoilla vetimillä, kuin ´mitä on nyt jo päällä.
ETTÄ EI OLE SELLAISTA ASIAA KUIN TIETTYYN LÄMPÖTILAAN TOTTUMINEN SE ON TÄYTTÄ PASKAPUHETTA IHMISEN KOHDALLA!!! Voi vittu te ootte tyhmiä kun jankutatte ja jankutatte samaa asiaa uudestaan ja uudestaan.
Huuda asioista, joisa et mitään tiedä.
Jo lyhytaikainen päivittäinen ulkoilu saa ihmisen elintoiminnot mukautumaan kylmään. Jatkuva kylmäaltistus heikentää verisuonten supistumista kylmässä, ja verenkierto pitää lämpiminä. Kun kylmäaltistus päättyy, sopeutuminenkin häviää.
vähän yksinkertainen. Lasten talvikenkiä ei ole tarkoitettu pidettäväksi vuosikausia, vaan se tietty aika, pari, kolme kuukautta. Ne ei todellakaan kestä yhtä hyvinä kuukausitolkulla, ja aivan kuten lasten toppavaatteissakin, se lämmönsietokyky (VAATTEELLA, KENGILLÄ, ei lapsella!) huononee. Se ei ole enää niin pitävä. Tarhantäti on oikeessa, sinä väärässä.
Lasten talvikengät ja toppavaatteet pysyvät kyllä ihan hyvinä koko talven, vaikka ne kaivaisi esiin marraskuussa. Nyt on siis _marraskuu_, ei vaikkapa syyskuu.
Marraskuussa on ollut normaalisti pakkasia ja esim. viime vuonna täällä meillä päin oli lunta.
Vai tietävätkö kengät maagisesti onko ulkona lunta niitä käyttöön otettassa? Ja menettävät lämmönsietokykyään sitten jos ei ole -15 astetta pakkasta?
Kunnolla ulkoillessa 0-asteessa tarvitaan jo toppavaatetta ja paksumpaa kenkää.
Musta puolestaan on lapsen rääkkäystä olla pukematta lapselle riittävästi vaatetta päälle vaatteen säästelemiseksi "lämmönsietokyvyn" vuoksi.
Kummasti meillä on mm. toppakengät olleet ihan hyviä yhden lapsen käytön jälkeen. On ollut "lämmönsietokyky" tallella. Ja kas: ihan ovat lämpiminä palvelleet.
Välikausikenkiin emme ole ostaneet villasukkavaraa.
Mulle eivät onneksi tarhantädit esitä asiantuntevaa. Ikää ja lapsia on sen verran, että uskovat arvostelukykyyni.
AP: tsemppiä. Tee tarhantädille ystävällisesti mutta tiukasti selväksi, että lapsi on teidän ja TE tiedätte, paljonko vaatetta hän tarvitsee milläkin säällä.
sitä voi uskotella itselleen että lapsi-parka tarkenee samoilla vermeillä nyt kun tammikuussa. Itselleni ei tulisi mieleenikään vielä käyttää hyviä talvikenkiä, vaikka kuinka näyttäisivät päällisin puolin kestäviltä, mutta pointti onkin, etteivät todellakaan tunnu sisältä enää yhtä lämpöisiltä jos koko ajan käytetään. Siksi niitä varusteita valmistetaan eri keleille!
Meillä kyllä sijoitetaan VARSINKIN kenkiin rahaa, koska niiden pitää toimia eri säillä. Siksi meillä onkin eri säille niihin soveltuvat kengät. Kun niitä käyttää niiden tarkoitukseen sopivilla lämpötiloilla, ne kestävät useamman vuoden ja ovat todella hyväkuntoisia. En todellakaan osta vain yksiä lämpimiä, joilla löntystetään koko talvi, koska ei taatusti tunnu samalta, vaikka kuinka hyvä kenkä.
Lapsi siirtyi juuri välikausikengistä (varrellinen, vähän topatumpi) talvikenkiin (ihan talvikenkä). Paukkupakkasia varten on sitten huopikkaat.
Miksi ei siirtyisi riittävän lämpimiin kenkiin, jos ei niille edes löntystellä koko talvea ;-)
sitten valmistetaan eri lämpötiloille ja kausille sopivia vaatteita, jos mammat vetää jo marraskuussa kamelinkarvapopot jalkaan ja untuvatoppikset taaperoille. Ei varmasti pitkään enää tunnu yhtä lämpimiltä jos nyt jo käyttää. hassuja olette. tilanteen ja kelin mukaan vaatteet!
sitä voi uskotella itselleen että lapsi-parka tarkenee samoilla vermeillä nyt kun tammikuussa. Itselleni ei tulisi mieleenikään vielä käyttää hyviä talvikenkiä, vaikka kuinka näyttäisivät päällisin puolin kestäviltä, mutta pointti onkin, etteivät todellakaan tunnu sisältä enää yhtä lämpöisiltä jos koko ajan käytetään. Siksi niitä varusteita valmistetaan eri keleille!
Meidän perheessämme yksi kulkee edellen heppoisissa kengissä (teini), koska häntä ei palele. Toisella on perus-Addut jalassa (esiteini), koska ne ovat hänelle sopiva jalkine just tällä säällä. Kertoi juuri aamusta, että ottaa sitten "kylmemmällä" talvikengät jalkaan.
Yhdellä lapsista on talvikengät, koska hänellä oli ollut kylmä jaloissa edellisenä päivänä. Jalassa oli silloin välikausikengät. Hän on myös lapsista ainoana (ja pienimpänä) siirtynyt jo viime viikolla käyttämään toppatakkia ja toppahousuja. Isommat sisarukset toki kulkevat vielä vaan talvitakissa + tavallisissa housuissa (ilman pitkiä kalsareita/sukkiksia).
Niin ja yksi vielä isompi tyyppi kulkee vielä ohuessa takissa.
Itselläni on jo untuvatoppis käytössä :-D. Sekään ei ole "menettänyt lämmönsietokykyään" vaikka olen sitä käyttänyt jo vajaat kymmenen vuotta joka talvi tästä marraskuusta tuonne maaliskuulle.
Katos kun osa meistä palelee vähän herkemmin. Osa ei.
ETTÄ EI OLE SELLAISTA ASIAA KUIN TIETTYYN LÄMPÖTILAAN TOTTUMINEN SE ON TÄYTTÄ PASKAPUHETTA IHMISEN KOHDALLA!!! Voi vittu te ootte tyhmiä kun jankutatte ja jankutatte samaa asiaa uudestaan ja uudestaan.
Huuda asioista, joisa et mitään tiedä. Jo lyhytaikainen päivittäinen ulkoilu saa ihmisen elintoiminnot mukautumaan kylmään. Jatkuva kylmäaltistus heikentää verisuonten supistumista kylmässä, ja verenkierto pitää lämpiminä. Kun kylmäaltistus päättyy, sopeutuminenkin häviää.
Tähän taitaa avatouintikin perustua, kylmänsieto on parantunut. Vilu ei tule yhtä herkästi, kuin ennen, eikä tarvitse pukea enää, niin paljon ulos lähtiessä.
ap:llä on muitakin ongelmia kuin lapsen kengät. Ihan vaan tuosta kirjoitustyylistä päättelin. Ehkä tarhassa joudutaan ohjeistamaan ap:tä useinkin.
Tarhatädillä on ollut vaan Me Naiset hukassa ja joutunut lukemaan miehensä Tieteen Kuvalehteä. Älä ole hänelle turhan ankara, eikä hän ole kärsinyt jo ihan tarpeeksi.
...mitenkään! Se nyt kuitenkin tarhatädin ajatuksen takana ehkä on, että kun ihmiset haluaa yleensä -luonnollisesti kesälämpimällä vähän vaatetta, keväällä ja syksyllä kohtuullisesti enemmän, ja paukkupakkasilla paljon lämmintä, niin että vielä voisi olla tässä säässä syysvarusteissa, vaikka jossain aamupakkasia onkin(Lapissa päivällä tietenkin, mutta jos nyt oletetaan että on plussalla päivällä kuten valtaosassa Suomea). Olen ostanut lapsille aina villavuoriset nahkakengät talveksi, ja ihan siitä syystä en halua niitä tarhaan vielä, ensinnäkin koska syksykengät ohuemmalla lämminvuorella vielä riittävät, etenkin kun lapsemme ovat villasukkafaneja eli käyttävät villasukkia,
mutta myös siksi että toivon lunta jolloin ne kyllä pysyvät parempina ne nahkakengät. Toki jos se kova pakkanen tulee ilman lunta, niin nahkakengät villavuorella laitetaan jalkoihin ilman muuta! Se kostetusuojakalvo (gore tex, tex, tai what ever) on aina sisävuoren ja pintamateriaalin välissä, että kastuminen sinänsä ei siihen vaikuta kauheesti. Mutta toki kaikki vaatteet ja kengät on sellaisia vettähylkivämpiä sinänsä, jonkun tehdaskäsittelyjen seurauksena ehkä, tai ihan siitä syystä ettei ole ikinä kastunut vielä. Ajattele uutta pesemätöntä pyyhettä; ei se tosiaan vettä imaise niin kuin aiemmin kastuneet ja jo usemaan kertaan pestyt pyyhkeet. Että voi ajatella, että jos aika märilläkin syyskeleillä on uudet talvikengät monta kertaa kastettu, niin kyllä se vähän heikentää niiden hyviä ominaisuuksia. Jospa oliskin niin että tulis kunnon pakkastalvi naps, mutta kun talvellakin tulee niitä vesikelejä, niin kyllä sitä kastumista tapahtuu välillä silloinkin. Ehkä ne kastumiset kandee säästää talveen? Kumisappaat lämminvuorella on joinakin päivinä ihan loistotuotteet :) Siis jos vettä tihuuttaa tai on sateen jäljiltä vesilätäkköjä. Mutta eihän niitä ihan vallan soisi pitää, mutta kandee sellaset olla pv-kodissa olemassa, ottaa vaikka aamulla mukaan ainkain jos on laittanut talvikengät aamulla ja epäröi olsiko ulkoilussa saappaat kuitenkin paremmat.
Mutta sitähän se enemmänkin on, että kandeeko nyt hikoilla kuumilla talvivarusteilla, ei varmaankaan sitä että mitä talveksi jos nyt on jo talvivarusteita. Itelläni on olut koko syksun ah, niin ihanat UGG karvasaappaat kun meen kauppaan tms ja kuinka ne onkaan lämpimät! Pidän paljaissa jaloissa, enkä yleensäkään hikoile jaloista juurikaan, niin ei ole ollut yhtään kuuma! Ja uskokaa tai älkää, ne on IHAN YHTÄ lämpimät kun on talvipakkanen -20 c!! Näin se vaan menee. Mutta, kaverini on sellainen sukkamehuilija, eikä hän voi ottaa UGGejansa käyttöön ennen kuin on tosiaan pakkanen.
Tällaset on muuten lasten talvikengät villavuorella:
http://www.pikkujalat.fi/product_details.php?p=383
http://www.pikkujalat.fi/product_details.php?p=650
talvikenkään voi muka lisätä villasukkia sitten, kun tulee kovat pakkaset? Mulla on ollut talvikengät käytössä jo pari kuukautta, ja ihan hyvin pärjään kovillakin pakkasilla lisäämällä villapohjalliset ja -sukat.
Itse olet hassu!
Varmaan hankit kaikille joka vuosi uudet vaatteet vaan koska ne muka tuntuu lämpösemmiltä?
Meillä menee esikoisen talvipopot kolmosella NYT JO MARRASKUUSSA jalassa ja jos koko pitää ensi vuonna kuopukselle nappiin niin hänkin pitää niitä!
Itselläni on 5 vuotta vanhat kengät käytössä. Ai kaameeta kun niissähän tulee ihan vilu?
Meillä lapset ainakin ulkoilee parin tunnin lenkkejä niin vilu tosiaan tulee, jos ei sään mukaan puettaisi! Nyt on lämmin ja lämmin on loppukeväästäkin kun tilannetta seuraa.
Nimenomaan pointtinihan tässä oli se ettei todellakaan tarvitse joka vuosi hommata uusia kamppeita, kun on JOKA KELILLE sopivat, niin ne pysyvät hyvinä ja lämpöisinä, ja kelpaavat vallan mainiosti niin monta talvea ennen kuin käyvät pieniksi.
Itselläni varmaan kuudetta tai seitsemättä syksyä käytössä välikelin varrelliset lenkkarit, jotka pitävät kosteutta. Melkein uudenveroiset vielä, koska olen käyttänyt niitä niille soveltuville keleille. Vastaavasti taas toppakenkäni ovat palvelleet monta vuotta ja menevät vielä hyvin tämänkin talven, kun en ole pilannut niitä syksyn loskakeleissä.
vähän yksinkertainen. Lasten talvikenkiä ei ole tarkoitettu pidettäväksi vuosikausia, vaan se tietty aika, pari, kolme kuukautta. Ne ei todellakaan kestä yhtä hyvinä kuukausitolkulla, ja aivan kuten lasten toppavaatteissakin, se lämmönsietokyky (VAATTEELLA, KENGILLÄ, ei lapsella!) huononee. Se ei ole enää niin pitävä. Tarhantäti on oikeessa, sinä väärässä.
Ihan vaan vertailun vuoksi, meillä käytetään Kanadan olosuhteisiin kehitettyjä Baffineita. Ovat sekä lämpimät että vedenpitävät. Eivätkä kyllä kulu ohuiksi tms. siinä ajassa kun lapsen jalka niihin sopii ja on talvikeli... Jos ostaisin noin huonoja kenkiä, ostaisin sitten 2x sesonki uudet kengät, onhan sekin ratkaisu. Mikään (ainakaan hyvä) ratkaisu ei kuitenkaan ole olla kesäkengissä nyt "kenkiä säästääkseen".
Itsellä ainakin huomaan myös, että samat vermeet riittävät minulla pikkupakkasista paukkupakkasiin, kun kylmään alkaa pikku hiljaa tottumaan. Alkutalvesta palelen aina eniten. Meillä myös on kaikilla jo talvikengät käytössä ja samoilla mennään koko talvi.
vähän yksinkertainen. Lasten talvikenkiä ei ole tarkoitettu pidettäväksi vuosikausia, vaan se tietty aika, pari, kolme kuukautta. Ne ei todellakaan kestä yhtä hyvinä kuukausitolkulla, ja aivan kuten lasten toppavaatteissakin, se lämmönsietokyky (VAATTEELLA, KENGILLÄ, ei lapsella!) huononee. Se ei ole enää niin pitävä. Tarhantäti on oikeessa, sinä väärässä.
Lasten kengät on tehty kestämään ainoastaan pari, kolme kuukautta??
jalat muovilenkkareista, niistä vaaleanpunaisista hello kityistä punaisiin kuomiin?
Osta hei kunnon nahkakengät lapsellesi. Tai jos ei niihin ole varaa niin kuudellakympillä saat hyvät ja vedenpitävät goretexit vikingiltä tai superfitiltä. Niin ei oo se kontrasti sitten niin silmiinpistävä..en oo ikinä kuullut moisesta huomattelusta mutta ehkä tarhan täti oli oikeassa?