Lähtisittekö te leikkimään tulella..?

Muutamia vuosia sitten juuri eronneena tapasin aivan ihanan miehen. Komean, suloisen, sellaisen joka osasi lausua juuri ne oikeat sanat. Romanssi kesti jonkin aikaa, kunnes mies paljastui auervaaraksi. Pelimies, taitava sellainen. Ehkä varmaan jollain tapaa narsistikin, mutta varmaan vain sillä tavalla että oma ulkonäkö oli aina se ykkösasia kuitenkin.



Kaikki loppui yhtä nopeasti kuin alkoikin, enkä pitkiin aikoihin kuullut miehestä mitään. Olin unohtanut kokonaan.



Ja nyt se on jostain onnistunut löytämään mut. Mä en tajua mitä peliä se mun kanssa pelaa, mutta jotain se pelaa. Mä tiedän itseni, enää mä en ihastu tuohon ihmiseen ja mä näen niin selkeästi sen läpi. Mä en usko sen kauniita lemmenlurituksia, en todellakaan ota niitä todesta. Mutta... pikkupiru istuu mun olkapäällä ja kuiskii, että mikset lähtisi siis leikkiin mukaan. Antaa sen miehen leikkiä saalistajaa, jospa mä vaan tällä kertaa napsisin rusinat pullasta ja nauttisin huomionosoituksista (ja seksistä). Thats all. Tuo mieshän voisi hoitaa toyboyn tai fuckbuddyn roolia mitä parhaiten.



Mä voisin mennä sen peliin mukaan. Esittää olevani se sama typerä nainen kuin silloin aiemmin, esittää että oon ihan sen lumoissa ja uskon kaiken. Samalla kun oikeasti vaan puolestani ottaisin sen, mitä mä haluan siitä ihmisestä. Itsetunnon pönkitystä ja seksiä.



Vai oonko mä ihan hullu? Pitäiskö mun vaan sanoa sille että sori mutta mä tunnen sut enkä mä todellakaan halua nähdä sua enää koskaan. Joten häivy.

Vaan miksen mä menisi leikkiin mukaan.. ja tällä kertaa leikittäis mun säännöillä. Joita ei tokikaan tarvitse tuolle miehelle edes sanoa.