G: mitkä asiat muiden lasten kasvatuksessa tai kanssakäymisessä ärsyttävät sinua?
Mulla monia, mutta nämä viime aikoina tulleet esiin:
- omien lasten kehuminen niin että siinä ei ole päätä eikä häntää (meidän Ville se on sellainen ilopilleri, aina hyväntuulinen - ja lapsi on ihan tavallinen kiukutteleva uhmis ;)
- Se että lapsille huudetaan koko ajan
- Se että lasten annetaan tuhota kyläpaikassa kotia ja hymistellään vaan. Parikin perhettä, joiden vierailua koitan lykätä ikuisuuteen, koska koti on taistelutanner heidän lähdettyään.
- Likaiset lapset - ruokaa naamassa, kynnenaluset likaiset, räkänorot roikkuu nenästä, peput haisevat. Näitä näkee paljon ihan tavallisillakin vanhemmilla :(
Kommentit (11)
Samoin tällä palstalla puolustettu väkivalta kasvatuksellisena keinona järkyttää.
Edellä mainitut asiat ovat pahimpia, mutta toki rajattomuus ärsyttää myös sekä sellainen laiskuus, että lapsia istutetaan esimerkiksi tv:n edessä, koska se on vanhemmille helpompaa.
vaan se, että jotkut lapset ovat AINA likaisia, hoitamattomia. Hyvä vaan, jos ulkoleikeissä vähän rapa roiskuu, mutta mua kieltämättä jopa inhottaa nämä ikuiset tahmatassut mustine kynsineen ja pissaisine housuineen.
ap
Mä kyllä aina puutun esim. sellaisiin, että jos oma lapseni kohtelee toista reilusti, ja toisen olisi aika olla vastavuoroisesti reilu, eikä olekaan.
SAmoin sellainen, että tullaan vaikka jonkun pelin( käsikonsoli) kanssa pihalle, ja siinä tullessa jo lällätellään, että mäpä en anna kenenkään pelata tällä.
Ja joo, ärsyttää se, jos äiti kovasti taivastelee, kuinka hänen lastaan on kiusattu, ja kun vähän sitä asiaa penkoo, käykin ilmi, että kyse on sellaisesta jutusta, jota hänen oma lapsensa tekee IHAN KOKO AJAN muille. Tässä tapauksessa sulkee toisia mielivaltaisesti pois leikeistä.
Ja sitten ihan perusaggressiivisuus. Kaverilla muksuja, jotka harrastaa monta kertaa viikossa painia, ja käyvät sitten ihan tosissaan muiden päälle, jos sille päälle sattuvat. Ja äitinsä on sitä mieltä, että ne on niiiiin kivoja ja kaikkien kavereita...
SIinäpä nuo. Pienet likaisuudet ei mua haittaa ollekaan.
Ainakin noi samat mitä ap jo listasi. Tota ekaa harrastetaan miehen suvussa hirveästi, rasittaa.
ei kiinnitetä mitään huomiota ja lapsi jatkaa vain sanomista kovemmalla ja kovemmalla äänellä, kunnes vanhemman on pakko huomioida se, pahimmillaan ärähtämällä että ole hiljaa. Usein tulee mieleen, että jos siihen ensimmäiseen siistiin pyyntöön olisi reagoinut, niin ei tarvitsisi sitten ärähtää.

ja tämän lieveilmiöt eli se, että lasten annetaan keskeyttää kaikki aikuisten jutut koko ajan, eikä ikinä sanota, että odotas Pertsa-Kyllikki kun äiti puhuu tämän jutun loppuun ja sitten on sun vuoro. Joidenkin vanhempien kanssa on ihan mahdoton puhua, kun lapset tulevat siihen koko ajan väliin imputtamaan. Mulla on ADD ja meinaa pää hajota tuollaisissa tilanteissa, kun kaikki puhuvat päällekkäin.
töykeästi ja alentavasti ihan kuin lapsella ei olisi ihmisarvoa lainkaan. Esim. just vähän aikaa sitten bussissa oli äiti, joka puhui tosi inhottavasti pienelle pojalleen. Tuli surullinen olo.
Toinen ääripää on sitten curling-vanhemmuus. Huh huh.
Meillä on pieni vauva ja kyllä otti aivoon, kun muutama lapsiperhe oli meillä juhlissa ja mukulat sai olla keskenään toisessa päässä taloa, ainoa joka niitä yhtään vahti olin minä ja vaikka pudotettiin taulujakin seiniltä niin kukaan ei sanonut lapsilleen mitään. Vauvan käyttämättömiä leluja olin laittanut kaappiin talteen, sieltä oli revitty kaikki ulos, osa rikottu. Ja vaikka yritin vanhemmille vihjailla, että kuulostaa menevän aika hurjaksi meno jne., niin ei mitään..
lasten hyppiä joka paikassa komentamatta, esim kahvipöydässä roikutaan vieraiden ihmisten niskoissa ja vauvan vaunuissa ja muutenkin annetaan lapsen esittää omaa showtaan niin ettei kukaan pysty keskittymään mihinkään.
Joo, mua ärsyttää tämä
Vierailija - 15.11.11 10:19 (ID 13737267)
ei kiinnitetä mitään huomiota ja lapsi jatkaa vain sanomista kovemmalla ja kovemmalla äänellä, kunnes vanhemman on pakko huomioida se, pahimmillaan ärähtämällä että ole hiljaa. Usein tulee mieleen, että jos siihen ensimmäiseen siistiin pyyntöön olisi reagoinut, niin ei tarvitsisi sitten ärähtää.
ja tämän lieveilmiöt eli se, että lasten annetaan keskeyttää kaikki aikuisten jutut koko ajan, eikä ikinä sanota, että odotas Pertsa-Kyllikki kun äiti puhuu tämän jutun loppuun ja sitten on sun vuoro. Joidenkin vanhempien kanssa on ihan mahdoton puhua, kun lapset tulevat siihen koko ajan väliin imputtamaan. Mulla on ADD ja meinaa pää hajota tuollaisissa tilanteissa, kun kaikki puhuvat päällekkäin.
tarvitse olla aina äänessä, aikuisilla pitää myös olla keskusteluoikeus!
- ettei lasta kuunnella yhtään ja kun vihdoin kiinnitetään huomiota, niin kiukkuisesti tiuskaistaan jotain
- että lapsi saa keskeyttää muiden puheen ihan koko ajan, ja vanhempi keskeyttää vaikka kesken lauseen toisen aikuisen puheen, lukemattomia kertoja. Joskus lapselle voisi sanoa, että odotas vähän kun Maija-tädillä/äidillä on juttu kesken, äiti kuuntelee vähän ajan päästä.