Voisiko joku viisas selittää; avioerolapsi
Lapsi on meillä iloinen, nauravainen, ei mitään ongelmia. Hänet viedään iloisena ja hyväntuulisena kotiin äidilleen.
Äidiltä tulee tieto, että lapsi itkuinen kun tulee kotiin.
Samoin kaikki se, mitä lapsi puhuu meillä muuttuu, ainakin äidin viestien peruusteella, äidille puhuttuna aivan muuksi.
Jokin tässä jutussa mättää ja pahasti.
Kommentit (49)
mutta kertokaa sille lapselle, että on ok, jos ei aina olekaan niin hyvällä tuulella ja että on hyvä, jos on teille rehellinen...
Luoda läheinen, luottamuksellinen suhde ja viestittää lapselle että on ok olla ihan tavallinen, kaikkia tunteita osoittava lapsi. Jos teillä yritetään viettää laatuaikaa ja kaikki on "vähän paremmin" kuin siinä kotiarjessa, jossa vääjäämättä on ikäviä velvollisuuksia, pettymyksiä, kiirettä, niin se vi olla lapselle myös viesti siitä että pitää olla tietyllä tavalla, osana "illuusiota". Se aiheuttaa myös lapselle ristiriitoja, kun kaikkihan me haluttais elää ikuista sunnuntaita mut se arkikin siellä on. Ehkä lapsi purkaa äidilleen myös turhautumista siihen että arki alkaa taas.
Lapsi on 12-vuotias ja käy n. 3x vuodessa 3-7vrk pituisen reissun toisen vanhemman isovanhempien luona. (vanhemmat siis eronneet ja toinen vanhempi kuollut, siksi siis vain isovanhempien luona).
Lapsi on ollut aina itkuinen sen illan, kun on tullut kotiin ja ikävöi tosi paljon vielä pari päivääkin reissun jälkeen.
Uskoisin, että ainakin meillä tuo johtuu siitä, että kun lapsi on harvemmin käymässä hänelle todella tärkeiden ihmisten luona ja siellä vietetty aika on niin täysin erilaista kun normaali kotiarki. Jokapäivä käyvät jossain kivassa paikassa, shoppailemassa, uimassa, muiden sukulaisten luona, ja muutenkin aktiviteettia on paljon enemmän kuin normaalisti kotona. Lapsi saa kaiken huomion ja hänelle ostetaan kaikenlaista. Tottakai se lapsen mielestä on aivat mahtavaa ja ihanaa, ja kun se ihanuus loppuu ja alkaa taas "normaali tylsä arki" niin lapsi kiukuttelee ja riskaa.
Lapsen kanssa ainakin me ollaan aina kun tuo loma niiden toisten isovanhempien luona lähestyy, jouduttu keskustelemaan tuosta ikävämmästä käytöksestä kotona. Ikävä saa olla ja on mahtavaa, että lapsi nauttii reissuistaan, mutta pitää osata myös sen jälkeen käyttäytyä.
kun haluaa.
Esimerkki: Isänpäivä aiheutti ns ylimääräisen tapaamisen. Sovimme yhdessä, että ensi viikonloppuna (siis normaali tapaamisviikonloppu) menemm yhdeksi yöksi kylpylään. Lapselta kysyttiin, miltä tuntuu, haluaako lähteä. Tietää, että voi sanoa ei eikä siitä seuraa mitään. Varasimme siis huoneen kylpylästä.
Äiti ilmoittaa, että lapsi ei halua tulla ensi viikonloppuna tapaamiselle, koska oli juuri isänpäivänä meillä, ei koko viikonloppua vaan la-aamusta sunnuntaihin.
Juuri tällaisista tekemisistä ja menemisistä tulee tämä tilanne, meille sanoo juu ja äidille, että ei.
Pohdimme nyt, että mitä tehdä; peruuttaa kylpylä ja tapaaminen vai pitää siitä kiinni.
ap
jo yli 10v, niin oisko sitten vaan niin, että skarppaa teillä ollessaan, kun kokee kuitenkin olevansa vieraissa. Tuossa iässä lapsi tajuaa jo aika paljon ja voi jopa pelätä isän hylkäämistä ja sitten ei uskalla näyttää niitä pettymyken tunteitaan teillä ollessaan. Ne sitten vaan purkautuu siihen läheisimpään ihmiseen joka on ja pysyy.
Lapsella saattaa olla oikeiasti kivaa teillä, mutta ehkä kokee että kiva loppuu jos purkaa kipeitä tunteita. Siksi purkaa ne paineet vasta äidilleen, ja valittaa sitten ihan kaikesta.
elämää; yhdessä tehdään ruokaa, on harrastus, käydään ruokakaupassa, saunassa, katsotaan telkkaa, lapsen tulee siivota jälkensä jne.
ap
kun haluaa. Esimerkki: Isänpäivä aiheutti ns ylimääräisen tapaamisen. Sovimme yhdessä, että ensi viikonloppuna (siis normaali tapaamisviikonloppu) menemm yhdeksi yöksi kylpylään. Lapselta kysyttiin, miltä tuntuu, haluaako lähteä. Tietää, että voi sanoa ei eikä siitä seuraa mitään. Varasimme siis huoneen kylpylästä. Äiti ilmoittaa, että lapsi ei halua tulla ensi viikonloppuna tapaamiselle, koska oli juuri isänpäivänä meillä, ei koko viikonloppua vaan la-aamusta sunnuntaihin. Juuri tällaisista tekemisistä ja menemisistä tulee tämä tilanne, meille sanoo juu ja äidille, että ei. Pohdimme nyt, että mitä tehdä; peruuttaa kylpylä ja tapaaminen vai pitää siitä kiinni. ap
ajatus kylpylään menemisestä kuulosta kivalta, mutta myös pelottavalta. Siksi sanoo ensin joo, ja myöhemmin peruu.
Tai sitten äitinsä pelaa jotakin käsittämätöntä valtapeliä.
kun haluaa. Esimerkki: Isänpäivä aiheutti ns ylimääräisen tapaamisen. Sovimme yhdessä, että ensi viikonloppuna (siis normaali tapaamisviikonloppu) menemm yhdeksi yöksi kylpylään. Lapselta kysyttiin, miltä tuntuu, haluaako lähteä. Tietää, että voi sanoa ei eikä siitä seuraa mitään. Varasimme siis huoneen kylpylästä. Äiti ilmoittaa, että lapsi ei halua tulla ensi viikonloppuna tapaamiselle, koska oli juuri isänpäivänä meillä, ei koko viikonloppua vaan la-aamusta sunnuntaihin. Juuri tällaisista tekemisistä ja menemisistä tulee tämä tilanne, meille sanoo juu ja äidille, että ei. Pohdimme nyt, että mitä tehdä; peruuttaa kylpylä ja tapaaminen vai pitää siitä kiinni. ap
Isä sanoo, että kaikki menee hyvin, ja minä taas näen valittavan lapsen. En oikein tiedä, mihin uskoa!
Yksi lapsen sanominen kuitenkin havahdutti minut: kysyin kerran, mitä isälle kuului tms, ja hän valitti taas. Kysyin jonkin lisäkysymyksen ja lapsi sanoi "johan minä haukuin".
Olin aika ihmeissäni, sillä enhän minä haukkumisia halua kuulla. Jostain syystä lapsi luuli, että haluaisin.
Isä sanoo, että kaikki menee hyvin, ja minä taas näen valittavan lapsen. En oikein tiedä, mihin uskoa!
Yksi lapsen sanominen kuitenkin havahdutti minut: kysyin kerran, mitä isälle kuului tms, ja hän valitti taas. Kysyin jonkin lisäkysymyksen ja lapsi sanoi "johan minä haukuin".
Olin aika ihmeissäni, sillä enhän minä haukkumisia halua kuulla. Jostain syystä lapsi luuli, että haluaisin.
aiemminkin eli en oikein usko tuota pelkoa kylpylää kohtaan.
ap
Lapselle pitää antaa aikaa sopeutua paluuseen toisen vanhemman luota, lapsella on ollut ikävä.
Kun yhteistä aikaa on vähän, ei oikein synny, sitä tavallista arkea, itkuineen.
pitäkää kiinni alkuperäisestä suunnitelmasta.
Mielestäni 10 -vuotiaan pitää myös jo oppia, että jos jotain sovitaan, siitä pidetään kiinni.
Ja varmasti, jos aiemminkin olette kylpylässä käyneet ja lapsi on viihtynyt. Viihtyy hän nytkin.
Tosi 10 -vuotiaalle kaverit alkavat jo olla tärkeitä, eli voi tuntua ikävltä, ettei 2 viikonloppuun voi leikkiä kavereiden kanssa.
Mutta joo äidin kassa keskustelisin (lapsen isä saa keskustella) ja sopia pelisäännöistä. Olisi hyvä, että lapsen isä kertoisi / keskutelisi lapsen kanssa äidin kuullen viikonlopun tapahtumist edes kerran tai pari, niin äitikin saisi tietää mitä on tehty ja näkisi, miten lapsi tuossa tilanteessa vastaan
Mutta siis kylpylään menisin lapsen kanssa, kun niin on jo sovittu.
Sovituista tapaamisista on pidettävä kiinni. Lapset nyt on vaan on tommosia, tänään halutaan tätä ja ensi viikolla taas tota. Aikuisen tehtävä on vetää rajat.
erosta kauan aikaa? Onko vanhemmat kertoneet lapselle, ettei ero ole hänen syy ja että kummatkin rakastavat häntä edelleen? Kuulostaa ihan yksinkertaisilta asioilta, mutta vaikuttaa nyt siltä, että lapsi kokee epävarmuutta. On iloinen ja nauravainen teillä (isä on jättänyt jo äidin, jättääkö minutkin jos kiukuttelen) ja äidille itkee kuinka huonosti on eikä halua lähteä kanssanne kylpylään (kokee, että äiti loukkaantuu jos lähtee kanssanne).
Selvästihän lapsi toivoo, että isä ja äiti palaavat yhteen, jokainen erolapsi sitä salaa ainakin toivoo.
Minusta kannattaisi nyt heti tässä vaiheessa viheltää peli poikki ja tehdä lapselle selväksi perusasiat. Ja se, että puhuu toista teillä ja toista äidillään - vanhempien yhdessä tehdä selväksi ettei tarvitse valehdella näistä asioista peläten, että jompikumpi vanhemmista loukkaantuu.
Muuten tuo peli jatkuu ja jalostuu ja pahimmillaan lapsi oppii todellakin juonittelemaan. Oppii mistä narusta vetää ja ketä, että saa jotakin periksi. Mutta teidän tapauksessa kuulostaa niin surulliselta, lapsi on nyt ihan niinkuin jonakin pelinappulana. Puhutaan isälle toista kuin äidille ja päinvastoin.
kaikille aloittajille jonkin verran negaa, se pitää vain suodattaa. Kysymyksesi oli aivan järkevä ja kiva, että olet kiinnostunut miehesi lapsesta.
Mitä voimme tehdä toisin? Kyseessä tapaamiset joka toinen viikonloppu.ap
Kuten joku jo sanoikin, jos kyse on vieraskoreudesta tai siirtymisstressistä (kuten itse uskon), niin se, että tapaamisia laajennettaisiin auttaisi varmaan. Lapsi on todella vähän isän luona nyt. Voisiko tapaamissopimusta muuttaa laajemmaksi? Jos äiti on kovasti vastaan niin vaikeaahan se on, mutta jos miehesi aloittaisi varovaisen ystävällisesti neuvottelut asiasta?
Toinen juttu on tuo minkä myös joku sanoi, että jotenkin teette selväksi lapselle, että myös kielteiset tunteet on ok näyttää teillä. Mitä läheisemmäksi lapsi kokee isän niin sitä helpomaa tämä on hänelle.
Mutta vielä, ei teidän tarvitse välttämättä mitään erityistä tehdä siksi, että äiti viestittelee ärsyyntymmistään (äiti ei ilmeisesti vaadi mitään erityisiä toimenpiteitä)? Minusta miehesi voi vastata vaan exälleen, että ikävä juttu että lapsi kiukkuaa kotona, enpä kyllä keksi mitä täällä olisi tapahtunut mikä olisi siihen provosoinut, yritämme miettiä asiaa...jne. Usein ihmiset kaipaavat kuulluksi tulemista ja hieman ymmärrystä, jos sen pystyy antamaan niin yleensä tilanne helpottaa.
ja etävanhemmalla iloinen ja reipas. Kotona kiukutti, kun oli etävanhempaa ikävä ja se nyt vaan raastoi, kun olivat erossa. Mutkikasta, mutta älä ota henk.koht.
Mua auttoi paljon, kun soittelin usein etäisäni kanssa ja kirjoiteltiin kirjeitä :) eli voisko jotain sellaista kokeilla. Mun etäisä keksi, että aina kun toi minut kotiovelle sanoi vielä soittavansa illalla ennen nukkumaan menoa. Jotenkin se tuntui kivalta.
Äiti ei halua laajentaa tapaamisia. Mikä toisaalta on ymmärrettävää, koska käytännössä hänellä on aikaa lapselle juuri viikonloppuina; lapsella menee 2 arki-iltaa viikossa täysin harrastuksissa.
Mieheni on yrittänyt nytkin ehdottaa, että lapsi olisi Itsenäisyyspäivän meillä kun se on vapaapäivä mutta ei ole ainakaan vielä äiti näyttänyt vihreää valoa.
On puhuttu, että saa olla eri mieltä ja jos on, on tärkeää, että sen sanoo. On puhuttu, että ketään ei saa pakottaa mihinkään ja aina löytyy sopuratkaisut.
Joku kysyi, kuka olen. Olen lapsen isän puoliso. Minulle on tärkeää, että lapsi voi hyvin, en ole ryöväämässä äidin paikkaa. Tästäkin olemme lapsen kanssa puhuneet. Olen sanonut lapselle, että sinulla on vain yksi äiti eikä kukaan voi häntä korvata mutta toivon, että meillä olisi mukavat välit ja viihtyisimme toistemme seurassa.
Kiitos teille, jotka olette tuoneet näkemyksiänne esiin. Olen vahavsti samaa mieltä tuosta ikävästä; ikävöi äitiä meillä ja isäänsä äidin luona eli jatkuva ikävä.
Täytyy tuo pelkokin huomioida ja pohtia, kuinka asiaa voisi käsitellä ilman, että lapsi kokee sen ikäväksi.
ap
ja silti tuo on tuttua, tosin teini ei enää itke kotona, mutta purkaa oloaan viikonlopun jäljiltä. Syynä on se, ettei halua pahoittaa isänsä mieltä, mutta ei myöskään siellä enää haluaisi käydä... Ei siellä ilmeisesti mitään kovin erityistä ole tai tapahdu, mutta se nega, mikä isästään kuitenkin huokuu, ottaa lasta pattiin ja pahasti. Lapset eivät tykkää, että puheissa vilahtaa negatiivisuus lähivanhempaa kohtaan tai sukulaisiaan ja tätä siellä kuitenkin kuulee...
Meillä sama juttu, kun lapsi on ollut mummilla yökylässä. Kaikki on mennyt hienosti, on ollut kivaa, on tehty hauskoja asioita ja lapsi on ollut iloinen koko viikonlopun. Kun tulee kotiin, on kiukkuinen kuin ampiainen, mikään ei ole hyvin, itkee paljon, takertuu. On myös tosi väsynyt. Kyllä se vieraisilla skarppaaminen vaan vie voimia, vaikka olisi kuinka kivaa, ja vieraisilla oloahan se etävanhemman luona oleminen usein on, etenkin jos on suht vieraita ihmisiä etäperheessä, kuten uusi puoliso ja lapsia. Minäkin uskon, että ongelma poistuu kun lapselle tulee lisää ikää.
Ehdottomasti lisää tapaamisia.
Millaisista kysymyksistä on kyse?