Voisiko joku viisas selittää; avioerolapsi

olivat heti itkuisia kotiin päästyään, se viikonlopun skarppaus purkautui, kun tulivat takas äidin luo. Mikään ei mielestäni meillä mättänyt...

äiti ei ehkä sulata sitä, kun lapsi kertoo ja kehuu, mitä kaikkea kivaa tehtiin ym. Ehkä hän on jotenkin katkera, jos oma perhe-elämä ei ole niinhyvin, kuin muilla ehkä on ja lapsen kautta sen sitten kertoo näin.

asiaan vaihtui riippuen siitä, kenelle hän mielipiteensä kertoi?



Mitä teitte, jotta tilanne muuttui?



ap

meni monesti noin. Ei siinä mitään sen kummempaa syytä ole kuin se ettei pienempi lapsi vielä ymmärrä miksi menee äidin luota pois ja yhtäkkiä on isän luona. Isän luona onkin sitten itse aurinko, kaikki on niin erilaista kuin kotona, mutta kuitenkin takaraivossa on ikävä ja keneen sen purkaisi sitten muuhun kuin siihen tuttuun ja turvalliseen lähivanhempaan. Älä ole huolissasi, kun lapsi kasvaa niin ongelma häviää.

myös yleensä purkavat harmiaan ja kiukuttelevat sille läheisimmälle ihmiselle. Ehkä lapsi on teillä vähän vieraskorea ja "pistää parastaan" (siis ei tarkoita etteikö oikeasti olisi iloinen, mutta myös hillitsee harmitustaan jne.). Sitten kaikki purkautuu äidin niskaan. Äidin pitäisi tajuta tämä eikä valittaa asiasta teille, mutta helpostihan tulee väsyneenä valitettua toiselle.

Lapsi luonnostaan rakastaa molempia vanhempiaan ja haluaa olla lojaali kummallekin, siksi muuttuneet puheet.



Lapsi voi tuntea kiukkua ja raivoa sitä vanhempaa kohtaan, joka lähti pois kotoa, siksi lapsi on itkuinen vierailujen jälkeen.

pikkulapsi.



ap

Samaan tapaan kun lapsi usein käyttäytyy paremmin ollessaan kylässä mummolassa tai vaikka kummillaan. Sitten kun tulee kotiin on väsynyt ja kiukkuaan, samaan tapaan sitä aikuinenkin väsyy jos on vaikka viikonlopun anoppilassa tmv. kyläilemässä, lapsilla väsymys näkyy usein itkuna/kiukkuna.

Samaan tapaan kun lapsi usein käyttäytyy paremmin ollessaan kylässä mummolassa tai vaikka kummillaan. Sitten kun tulee kotiin on väsynyt ja kiukkuaan, samaan tapaan sitä aikuinenkin väsyy jos on vaikka viikonlopun anoppilassa tmv. kyläilemässä, lapsilla väsymys näkyy usein itkuna/kiukkuna.

ikävä äitiä kohtaan mitä on tuntenut saattaa purkautua kun pääsee kotiin.

Ihan perus lapsipsykologiaa. Sama ilmiö kun tarhasta tms hoidosta haettaessa alkaa kiukuttelu. Lapsii purkaa tunteensa siellä jossa tuntee olonsa turvalliseksi ilmaista myös negatiiviset tunteensa.

myös yleensä purkavat harmiaan ja kiukuttelevat sille läheisimmälle ihmiselle. Ehkä lapsi on teillä vähän vieraskorea ja "pistää parastaan" (siis ei tarkoita etteikö oikeasti olisi iloinen, mutta myös hillitsee harmitustaan jne.). Sitten kaikki purkautuu äidin niskaan. Äidin pitäisi tajuta tämä eikä valittaa asiasta teille, mutta helpostihan tulee väsyneenä valitettua toiselle.

jo yli 10v, niin oisko sitten vaan niin, että skarppaa teillä ollessaan, kun kokee kuitenkin olevansa vieraissa. Tuossa iässä lapsi tajuaa jo aika paljon ja voi jopa pelätä isän hylkäämistä ja sitten ei uskalla näyttää niitä pettymyken tunteitaan teillä ollessaan. Ne sitten vaan purkautuu siihen läheisimpään ihmiseen joka on ja pysyy.

ja skarppaa erittäin kovasti. Kyllä se voi purkautua juuri noin, kuten ap kertoilee.

ja toki on myös mahdollista että äiti liioittelee asiaa, kuka tietää.

Lapsi myös saattaa kokea lojaaliutta äitiänsä kohtaan ja tästä johtuen ilmaisee isällänsä olon olleen jotenkin vastenmielistä.

Vaikka niin luuletkin.



Onko kyseessä standardit joka toisen viikonlopun tapaamiset?



Näin harvoilla tapaamilla syntyy sitä turvallista kiintymyssuhdetta, jossa uskallettaisiin kiukutella.



Lapsi ei välttämättä uskalla luottaa siihen, että kelpaa sellaisena kuin on, siksi se purkautuu vasta kotona.

omat lapseni itkivät välillä vielä vuosikin eron jälkeen isälleen jätettäessä vaikka siellä kaikki ok ja 60/40 viettävät aikaa kummassakin kodissa. vastaava ilmiö myös kun lapset tulee vaikka mummolasta ja itku tulee vasta kotona kun huomataan että on ollut äitiä ikävä ja hetken päästä on sitten puolestaan vaaria/mummoa ikävä jne. ehkä se on kuitenkin ns. vieraassa paikassa skarppaus joka purkautuu itkuisuutena kotona.

Vaikka niin luuletkin. Onko kyseessä standardit joka toisen viikonlopun tapaamiset? Näin harvoilla tapaamilla syntyy sitä turvallista kiintymyssuhdetta, jossa uskallettaisiin kiukutella. Lapsi ei välttämättä uskalla luottaa siihen, että kelpaa sellaisena kuin on, siksi se purkautuu vasta kotona.

Ihmettelen vain kun kysymyksiin tulee päinvastaiset vastaukset kysyjästä riippuen. Kysymystapa tai kysymyksen asetteluko ratkaisee?

Mitä voimme tehdä toisin? Kyseessä tapaamiset joka toinen viikonloppu.

ap

Sanoisin että aika tyypillistä juuri erolapsilla, jotka haluavat kovasti sopetua molempiin koteihinsa. Etenkin jos lapsi on jo ennen eroa tottunut toimimaan vanhemman mielialan kohottajana niin hän jatkaa sitä eron jälkeenkin. Hän kokee olevansa vastuussa vanhemman mielalasta ja pitää vanhempaa hyvällä tuulella kertomalla sensuuntaisia juttuja joita arvelee vanhemman toivovan. Nämä voivat olla jopa ihan suoranaisia valeita.



Eroperheiden lapset ovat monasti eläneet jo vuosia ennen eroa toimimattomassa perheessä, jossa vanhemmat eivät ole pystyneet kunnolla viestimään toisilleen. Silloin on liiankin yleistä, että jompikumpi tai molemmat vanhemmat ottavat lapsensa uskotuksi. Tämä johtaa sitten tähän ilmiöön eron jälkeen.

mutta kertokaa sille lapselle, että on ok, jos ei aina olekaan niin hyvällä tuulella ja että on hyvä, jos on teille rehellinen...

niin ei enää kelpaa. On pakko olla iloinen ja hyväntuulinen, koska muuten ei näe isää.

Eihän tuossa mikään mättää. Avioerolapsen arkista reakointia. Ikävä purkautuu tutussa ja turvallisessa sylissä.



Lapsi suojelee äitiään, tämän menettämisen pelossa. Pelkää, että äitikin lähtee kodista, jos kertoo, että iskällä olikin kivaa.



Vanhempien pitäisi nyt yhdessä kertoa lapselle, että he pitävät hänestä huolta, ettei kumpikaan katoa hänen elämästään ja lapsella on lupa rakastaa kumpaakin.