Miksi pienten lasten äidillä EI saa olla OMAA aikaa, tilaa, unelmia, harrastuksia?

Musta tuntuu, että ympäristö painottaa että pitäisi olla.

se pienen lapsen äiti on niin lapsellinen että välittää mistään "säännöistä"? Miksei se harrasta ja elä omaa elämäänsä niinkuin parhaaksi näkee?



Jos on niin tyhmä että antaa moisten sääntöjen vaikuttaa elämäänsä, niin ei käy sääliksi. Turha ruikuttaa.

Mulla ainakin on.

kun ne lapset on kerran haluttu ja saatu, niin ne myös hoidetaan ITSE. Ettäs sen tiedät. Äidin harrastus ja intohimo ovat lapset, lasten kanssa oleminen, touhuaminen ja kodin hoitaminen. Jos äiti nyt sillä tavalla humputtelemaan lähtis, niin pakostihan sitä lapsiparat jotain traumoja saisivat ja joutuisivat käymään terapiassa koko aikuisikänsä.



Jos et pysty sitoutumaan, niin ÄLÄ hanki lapsia. Ehkäisy on keksitty. Pätee myös jälkikäteen, kun lapsia on jo kolme.



*nih*

No todellakin saa, kuka väittää ettei saa olla? PITÄÄ olla!!! Höpöhöpöä edes väittää noin. Otapa nyt järki käteen.

Minulla on neljä lasta ja kaikkia noita. jMinulla on myös hyvin aikaa miehelleni ja lapsilleni.

Syyllisyyskö siellä painaa päätä vai uhkaako marttyyriys? Perheen ja oman hyvinvoinnin kannalta lapsen saaneen naisen on tärkeää olla muutakin kuin äiti. Nimim. kantapään kautta tämän kokenut

äidillä saa olla omia harrastuksia. Heti paheksuttiin, että ei välitä lapsistaan vaan on itsekäs ja välittää vain oman perseen tiukkuudesta ja lapset on heitteillä jos äiti käy pari kertaa viikossa lenkillä. Ja jos lapsi on harrastuksessa ja äiti käy pukuhuoneessa kyttäämisen sijaan lenkillä, on ihan huostaanoton paikka, koska silloinhan se äiti vasta itsekäs paska onkin kun sen odotusajan käyttää itseensä. Senkin ajan olis voinut käydä vaikka kaupassa, eikä vain hoitaa sitä oman perseensä tiukkuutta.

Kasva jo aikuiseksi!

jos teillä on pieniä lapsia, saattaa olla palatessa kadonneet savuna ilmaan koti ja lapset. Joo, tiedän tää oli huono, mutta oli ihan pakko.

Minä en ole kauhean tavallinen äiti enkä läheskään niin kiinni lapsissani kuin äidit yleensä. Rakastan lapsiani mutta koen olevani heille enemmänkin ohjaaja, tiennäyttäjä, kuin omistava äiti. Kaveri en ole- mutten kanaemokaan.



Minulla on usein tarve olla itsekseni ja aika vapaasti menen + tulen silloin. Joskus täytyy vaan rauhoittua itsekseen, mietiskellä yksin jne. Silloin mieheni hoitaa lapsia ja vastuu jaetaan taas, kun tulen takaisin.

Käyn kerran viikossa harrastuksessa iltaisin ja saatan olla lisäksi vähintään yhden illan viikossa poissa. Tämä on monelle äidille liikaa, näin on minullekin sanottu.

Meillä sopimus miehen kanssa, että molemmilla saman verran vapaa-aikaa. Tässä elämäntilanteessa vapaa-aikaa on vähän molemmilla, joten olemme kotona porukalla usein. No usein sitten tullaan sanomaan, että miksi en päästä mieheäni ulos. Olen ihan tyränni puoliso, kun sidon mieheni kotia. Mitä? Yhtä paljon se äitiki saa olla pois kotoa, ku se mies. Ei se ole miehen yksioikeius olla vain vapaalla.



Ja voin suositella kaikille tuota meidän sopimaa juttua. Silloin ei tule itse oltua jatkuvasti jumpassa tai shoppailemassa ja miehellä ei tuu oltua koko ajan miestenilloissa yms. Ei se arki kaadu toisen niskoile täysin ja saa molemmat niitä henkireikiä.

jos teillä on pieniä lapsia, saattaa olla palatessa kadonneet savuna ilmaan koti ja lapset. Joo, tiedän tää oli huono, mutta oli ihan pakko.

Mutta syvällä sairaassa mielessäni komppaan sua.

n39

Toki kannustetaan omaan aikaan ja omiin harrastuksiin. Sitten kun niitä on, niin ne ovatkin lapsille haitallisia, niitä on liikaa, liian usein ja ne ovat muutenkin aivan vääriä. En ymmärrä mikä näillä supermammoilla on mennyt elämässään pieleen, kun kaikkien äitien pitäisi istua kotona lapsen kanssa täysi-ikäiseksi saakka käsi kädessä.

Odotin enemmän ;)

Itse karsin tänä syksynä kaikki harrastukset pois, koska tuntui, ettei muuten jää tarpeeksi aikaa perheelle tai lapsille ylipäänsä. Siitähän sitä vasta ihmettelyä on revitty ja revitään edelleenkin, pahimmat aukoo päätään miten yritän toteuttaa ja ylläpitää jotakin pyhää äitimyyttiä. Olen kyllä yrittänyt selittää, että haluan olla lapsillekin läsnä joskus, etenkin nyt kun he ovat pieniä, enkä vasta sitten kun he ovat jo isoja, ihmetellä, että mihinkäs ne lapset katosikaan.



Toisaalta samaan aikaan olen tänään selittänyt alle kouluikäisille lapsilleni, että tällä viikolla tulen olemaan töissä vielä enemmän kuin normaalisti. Työpaikallani on käynyt vakava tragedia, ja olen yhtenä monista organisoimassa sekä itsekin tarjoamassa työntekijöiden kriisi- ja tukipalveluita. Tiedän, että työntekijöiden paha olo ei noudattele mun työaikaani, joten mulla on työpuhelin kotonakin mukana ja päällä, jotta tarvitsevat voivat soittaa mulle vaikka keskellä yötä.